Lauantai-illan puomijumppa

Ekat puomijumpat Roihun jälkeen - tällä kertaa itsenäisesti ja muuten aivan superhyvin!

Lauantaina mä olin estekisatalkoissa, ja tietenkin munkin oli sitten pakko päästä hyppäämään, varsinkin, kun kenttä oli ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa. Rakentelin pitkälle sivulle jumppasarjan (koska tykkään hypätä sarjoja ja linjoja, kun tiedän, minkä verran askeleita väliin pitäisi tulla), jossa oli alkuun ristikko - askel - vinopuomi - vinopuomi - askel - ristikko. Linja oli siis samanlainen molempiin suuntiin (tosin vinopuomien ja ristikoiden välejä jouduttiin säätämään aika paljonkin).

Tein aika perus alkuverkan - kävelin, ravailin ja laukkailin uralla ja ympyröillä, ennen kuin otettiin minuutin laukkavedot molempiin suuntiin. Ravailin laukkojen jälkeen vielä kevyessä istunnassa, ja jo tässä vaiheessa tuli ratsastajallekin lämmin, joten käveltiin välikäynnit ennen kuin aloitettiin varsinainen puomijumppa.

Tulin jumppasarjan ensin muutaman kerran pikkuristikkoina, jotta saatiin välit säädettyä. Vasemmasta kierroksesta tuli lähes poikkeuksetta huonompia hyppyjä ekalle esteelle, josta sitten kärsi koko linja, kun taas oikeasta kierroksesta päästiin jo suunnilleen ensimmäisellä kerralla ihan järkevästi yli. Vasempaan Nata koitti vetää päätään alas turhan paljon ja jäi vähän pohkeen taakse, joten alkuun hypättiin lähinnä esteistä läpi. Kun hevonen alkoi ottaa vähän kierroksia, alkoi tekemiseen tulla joku järkikin.

Kyllä me oikeaankin kierrokseen otettiin alkuun astetta mielenkiintoisempia loikkia, mutta ei läheskään niin pahasti, kuin vasempaan, kun tuntui, että hypittiin koko jumppasarja tasajalkaa :D

Nostettiin ensin vasemmasta kierroksesta katsottuna linjan jälkimmäinen ristikko vähän isommaksi, kun pienemmistä selvittiin järkevästi. Tämä tultiin ehkä pari kertaa, ennen kuin nostettiin ensimmäinen este pieneksi pystyksi, tulin jumppasarjan vielä kerran, ja kun tämä kerta meni niin hyvin, ei viitsitty enää enempää nostaa, kun alkuun kaikki hypyt vasemmasta oli melkoista hakemista.

Tätäkin kuvaa edeltää todennäköisesti melko mielenkiintoinen tilanne innarivinopuomeilla

Oikeasta kierroksesta hyppäsin jumppasarjan niin, että molemmat esteet oli ehkä 50-60cm pystyjä. Tämäkin onnistui, joten nostettiin jälkimmäistä pariin kertaan niin, että loppujen lopuksi korkeutta oli sen 75cm, mikä ei oikeastaan jostain syystä edes jännittänyt mua (ihan hyvä vaan, koska näillä näkymin hypätään ensi kuun alussa Kankaanpäässä 60-70cm luokka).

Loppuverkkailin Natan tyytyväisenä näihin iltahyppelyihin - on se vaan mahtava! Sen verran kivasti meni, että mietinkin, onko joku aivopessyt mut, koska mulla oli oikeasti jopa kivaa hypätessä. Eiköhän ne itsenäisetkin hyppykerrat pysy viikko-ohjelmassa mukana, vaikka alkuun jo ideakin kuulosti ylitsepääsemättömän pelottavalta.... :D

~ Omppu

Hevosen selässä taas

Tätä mulla on ollut ikävä.

Roihulla mulle oli ihan okei, että mä en näe Nataa yli viikkoon. Kotona mietin, jaksanko lähteä tallille jo torstaina, kun tultiin kotiin Hämeenlinnasta. Kyllä tallille loppujen lopuksi lähdettiin ja perjantaina raahauduin jo hevosen selkään, ja jo alkukäynneissä tuli se fiilis, että tätä mulla on ollut ikävä. Mä en osaa kertoa perjantaista yhtään mitään - Nata oli superkiva, vaikka mentiin vain tosi kevyesti, reilu puoli tuntia taidettiin olla kentällä. 

Mä könötän aivan järkyttävästi suurimmassa osassa kuvia, mutta olen silti tosi tyytyväinen. Natan koulusatulaan on joka kerta yhtä kiva istua - mulla oli sitä tunnetta oikeasti aika kova ikävä Roihulla, vaikken sitä siellä halunnut tiedostaakaan. Pakko myös mainita tähän väliin, että sunnuntaina loppuverkassa tuli muutama parin askeleen pätkä, kun Nata oikeasti nosti selkänsä ja kantoi itsensä paremmin ja tuntui liikkuvan "ylämäkeen". Taisi muuten reilun viikon ratsastustauko tehdä mullekin ihan hyvää... :D Ehkä jätetään kuitenkin turha höpötys ja analysointi pois tästä(kin) postauksesta, koska aamulla mun pitäisi olla kisatalkoissa ja eiköhän tämän(kin) postauksen kirjoittaminen jäänyt vähän turhan myöhään.

Mutta siis tosiaan, mä olen palaillut Roihulta kotiin, ja luultavasti siitä onkin tulossa jonkunlaista videota tännekin, sen verran huikea kokemus oli kuitenkin. Mulla ei yksinkertaisesti ajatus kulje ja herätys lähestyy koko ajan sen verran uhkaavasti, että mä taidan jättää tämän nyt vain tähän ja todeta, että tarkempaa analysointia saa odottaa ehkä ensi viikon tuntipostauksiin asti, musta nimittäin tuntuu, että viikonloppukin menee vielä siihen, että mä käyn yksissä talkoissa ja nukun... :D

~ Oona

Kuvapostaus: kevään viimeinen ratsastustunti

Tämän postauksen tekemiseen on mennyt niiiin kauan aikaa, että itse tunnista en muista juurikaan mitään, joten päätin julkaista nämä kuvat teille kuvapostauksena. Ilman satulaa hömpöttelyn sijasta ratsastettiin ihan kunnolla pätkiä kouluradasta. Triinu oli kiva, vaikka valtavassa laukassa oli todella hankala istua.

 ~ Amppa

Millainen ratsastaja mä olen?

Pitkästä aikaa ajatusten kirjoittamista postaukseksi ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta.

Jokaisella ratsastajalla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, ja tässä postauksessa mä yritän pohtia, missä mä olen hyvä ja missä huono. Aivan varmasti tästä tulee yksi blogin sekavimmista postauksista, koska mä en yritä kirjoittaa mitään kympin esseetä, vaan yksinkertaisesti kirjoittaa ajatuksia pois omasta päästäni. Mitenkään pilkkua viilaten tätä ei siis ole kirjoitettu, mutta eiköhän se ole ihan okei.

Yksi asia, jonka mä olen oikeastaan aina luullut olevan pelkästään heikkous ratsastuksessa; hitaus. Mulla on ehkä maailman hitaimmat reaktiot, jopa niin hitaat, että parhaimmillaan mä en ole edes hidas, vaan passiivinen. Ja silti on ihan mahdollista olla samaan aikaan kireä, kuin viulunkieli. Ehkä tässä on yksi syy, miksen mä koskaan ole koskaan käynyt taekwondon matsikisoissa... :D Kuitenkin nyt mä olen ehkä vähän sitäkin mieltä, että tavallaan se, että mä olen älyttömän hidas kaikkien reaktioideni kanssa, ei ole pelkästään huono puoli. Nata rentoutuu helpommin, kun mä olen vähän turhan hidas, mutten kuitenkaan passiivinen.

Ja näin käy, kun jään ennen estettä passiiviseksi ja veteläksi, en ratsasta tai aseta enkä oikeastaan mitään mutakaan. Hevonen totaa, että hyppää yksinäs - ja tämäkin oli ihan täysin mun oma moka.

Toinen mun ehdoton heikkous on se, että mä en käytä vatsalihaksiani ja aikaisemmin menin aina sieltä, mistä aita on matalampi (enää en ainakaan tietoisesti tee tätä, kun kentällä ratsastan). Mä olin pitkään hevosen selässä niin vetelä, etten mä mitenkään pystynyt istumaan esim. Natan ravissa, mutta kun Anne jossain vaiheessa totesi, että nyt otetaan jalustimet pois ja ravataan, oli mun pakko alkaa kiinnittää huomiota siihen, miten siellä satulassa keikun. Mä en ole läheskään tyytyväinen siihen, miten mä nyt ravissa istun, mutta mä olen tyytyväinen siihen, miten paljon paremmin mä istun, kun verrataan alkuvuoteen.

Vielä pari asiaa, mitkä mä lasken omiksi heikkouksikseni, ovat hengittäminen ja katse. Mä tuijotan hevosen niskaa / maata suurimman osan ajasta, jään esteen päällä tuijottamaan hypättävää estettä tms., ja harvassa ovat ne pätkät, kun katson oikeasti sinne, mihin ollaan menossa. Se maa ja omat kengänkärjet tosin ovat yhtä kiinnostavia myös silloin, kun mä en ole hevosen selässä... :D  Hengittäminen puolestaan on vaan muuten jotenkin hankalaa hevosen selässä, ja varsinkin estetunneilla ja harjoitusravissa mua saa oikeasti muistuttaa, että hengittääkin kannattaa.

Villi veikkaus, että tällekin esteelle tultiin hengittämättä, koska Nata laukkasi eteenpäin ennen estettä. Hämmentävää kyllä, mä katson eteenpäin.

Jaa mitäs ne vahvuudet sitten ovat? Ensimmäisenä täytyy sanoa, koputtaen puuta, motivaatio. Mulla on älyttömästi motivaatiota, mä en halua enää mennä sieltä, mistä aita on matalin, varsinkaan sileällä. Mä oikeasti odotan viikossa eniten sileänpäiviä (mulla siis on jonkunlainen suunnitelma, miten liikutan Nataa), ja yleensä jaksan itsenäisestikin tehdä ihan kunnon hikitreenit (siksi me käydäänkin näiden vastapainoksi aika paljon maastossa). Aika harvassa on ne kerrat, kun alle tunnissa selvitään pois kentältä ja hiki tulee lähes poikkeuksetta joka kerta.

Toinen asia, mitä mä pidän vahvuutenani ainakin osittain, on lonkat. Nyt kun mä istun vähemmän väärin, mä pystyn joustamaan lonkistani laukassa ja ravissa, mikä näkyy luonnollisesti niin, että Nata liikkuu paljon paremmin, jos mä en roiku ohjissa. Mä en olisi ikinä uskonut, että mun lonkat olisi enemmän vahvuus, kuin heikkous, mutta ainakin tällä hetkellä mä olen sitä mieltä, kun pystyn joustamaan lonkistani yhtään mihinkään suuntaan.

Joustan tässä lonkistani ihan kivasti, koska istun satulassa enkä pompi montaa kymmentä senttiä satulan yläpuolella, mutta roikun passiivisesti sisäohjassa ja tuijotan Natan niskaa.

Kolmas asia (ja tätä mä en muuten vuosi sitten olisi uskonut) on asenne ja nimenomaan se, että mä osaan jo vähän nauraa itselleni. Luvian koulukisoissa mun ekalla H:B radalla unohdin vasemman voltin - kun tuomari vihelsi ja huusi jotain voltista, mä lähinnä yritin olla nauramatta, koska mä olin juuri pari päivää aiemmin manannut, miten mä varmasti unohdan sen vasemman voltin. No hups, niin unohdinkin, mutta ei se harmittanut. Mulle jäi radasta hyvä fiilis, vaikka se voltti unohtuikin, koska eihän se nyt ole niin iso asia, mikä se olisi ollut mun mielestä vielä vuosi sitten.

Toinen asenteeseen liittyvä mun vahvuus on se, että mä olen kohtuullisen sinnikäs - välillä liiankin. Selman kanssa viime vuonna parhaimmillaan lähdettiin siitä, että käynnistä tehtiin pysähdyksiä päin aitaa, mutta kun mä olin tunnin ratsastanut ja jumpannut siirtymisiä, hevonen pysähtyi muutaman käyntiaskeleen kautta laukasta ja nosti muutaman käyntiaskeleen kautta pysähdyksestä laukan (myös vasemman). Vähempäänkin olisi ehkä voinut tyytyä, mutta se ratsastuskerta jäi kieltämättä mieleen yhtenä onnistuneimmista ellei jopa onnistuneimpana ratsastuksena Selmalla.

Kuvailin tätä  Natan hieronnan jälkeistä ratsastuskertaa suunnilleen "Ei nyt mikään paras, mutta ihan jees. Ei todellakaan huono"

Yksi vahvuus, mikä liittyy ratsastukseen vähän eri tavalla, kuin muut, on huolellisuus tallissa. Hoidan Natan hyvin ennen ja jälkeen ratsastuksen, ja vaikka tämä on tavallaan itsestäänselvyys, ehkä se on silti mainitsemisen arvoinen sellainen. Linimenttiä kuluu estetuntien ja reippaampien maastojen jälkeen, lämpöpinteleitäkin on tullut käärittyä jalkoihin ja Back on Trackin loimi Natalla oli aina ratsastuksen jälkeen viileämmillä keleillä. Hevosen kuntoon laittamiseen menee helposti 45 minuuttia, vaikka olisin menossa vain itsenäisesti kentällä. Mä en väitä, että huolellisuudessa olisi mitään ihmeellistä tai että olisin muita parempi ihminen siksi, että lähes joka kerta tallista ulos lähtiessäni käärin Natalle pintelit jalkoihin, mutta mun mielestäni sekin kuuluu mun vahvuuksiin.

Eiköhän ne nopeasti mieleen tulevat vahvuudet ja heikkoudet olleet siinä. Heikkouksia nyt löytyy vaikka kuinka monta lisääkin, mutta jos mä ne kaikki tähän listaisin, tällä postauksella olisi pituutta sen verran, ettei kukaan tätä jaksaisi lukea. Tosiaan jos Bloggerin ajastus toimii, mä olen leireilemässä Roihulla kun tämä postaus ilmestyy, joten kommentteihin vastaamista tai uusia kuulumisia tallilta ei todennäköisesti kuulu ennen heinäkuun viimeistä viikonloppua.

En ole oikeasti tähän estetuntiin lainkaan tyytyväinen, mutta muutaman ihan kivan kuvan äiti oli saanut silti. Tässä kuvassa tosiaan on oletettavasti menossa alkuverkan 2 min laukkaveto, mitkä otettiin molempiin suuntiin kerran.

~ Omppu

Seijan Ratsutalli 6.7 & 7.7

Heinäkuun ensimmäisen viikon olen saanut viettää Puolangan maisemissa rastiviikon merkeissä, mutta siinä samalla on myös tullut tutustuttua yhteen uuteen talliinkin. Keskiviikkona meillä oli kisoista toinen välipäivä, jolloin varailinkin itselleni tunnin tälle tallille, joka sijaitsikin tien toisella puolella mökistämme. Matka tallille oli siis todella lyhyt, joten miksipä jättää tälläinen mahdollisuus hyödyntämättä? :)

Talli oli ihan kivan oloinen. Ratsukseni sain vauhdikkaamman tapauksen, Sirun, joka oli todella miellyttävä hoitaa. Ratsastaessa Siru oli aluksi todella jäykän tuntuinen ja puski helposti sisälapa edellä, mutta pikkuhiljaa hevonen alkoi tuntumaan paremmalta. Tunnilla aluksi pyöriteltiin aika kauan ympyröitä ravissa ja käynnissä, ja oli tietty oma hommansa myös varoa muita ratsastajia, kun meitä kuusi paria kentältä löytyi samaan aikaan. Ravissa Siru ei oikein taipunut mihinkään, vaan kaahatti lapa edellä menemään. Kuskilla oli siis hieman hommaa ratsastaa herkkää, mutta helposti punkevaa heppaa.

Toisena tehtävänä me tehtiin pohkeenväistöjä, jotka itseasiassa onnistuivat ihan hyvin. Sirua oli jo paljon helpompi ratsastaa ja varsinkin harjoitusravissa hevonen oli todella hyvin kuulolla. Laukka hieman pilasi tätä meidän vihdoinkin saatua tatsia hommaan, koska hevonen otti vähän enemmän kierroksia, ja hidastamisen kanssa oli vähän ongelmia. Mutta kunhan itse pysyi rauhallisena, eikä yrittänyt roikkua hevosen suussa, Sirukin rauhottui ja homma luonasi paljon paremmin.

Ei todellakaan mikään edustava kuva ja siksi oli myös pakko sutata naama :D

Tunnista ja tallista jäi ihan hyvä fiilis, joten varailinkin torstaille uuden tunnin. Torstaina ratsastelinkin sitten toisella uudella tuttavuudella, Missillä. Missi oli hoitaessa ja ratsastaessa erittäin paljon Paavoa muistuttava, vaikka olikin risteytys ja laukka oli huomattavasti pyöreämpää. Missi oli myös hyvin energinen tapaus. Tehtävät olivat hyvin samantapaisia kuin keskiviikkonakin. Missin kanssa oli toisaalta ehkä omalla tavallaan helpompaa, mutta tykkäsin kuitenkin ehkä enemmän Sirusta, vaikka tamma ottikin vähän kierroksia laukassa. Missi oli myös erittäin innokas laukkailija, ja omisti kyllä erittäin pyöreän laukan, jossa oli aluksi vähän hankala istua. Tamma oli myös erittäin herkkä ja tarkka avuista, mikä pistikin kyllä ratsastajan aika koville.

Tästä uudesta tallituttavuudesta jäi kyllä näiden kahden koulutunnin jälkeen hyvä fiilis, joten suosittelen kyllä ehdottomasti jos Ukonhallassa päin joku liikkuu :)

Toinen erittäin suositeltava ja näkemisen arvoinen paikka olik Hepoköngäs Puolangalla :)

~ Amppa

Melkein esteratsastaja

On se Lehmä vaan mahtava! 

Kuvat ovat ehkä edellisviikolta, kun ei mennyt läheskään niin hyvin, kuin tällä tunnilla, josta postaus kertoo. Saatiin silloin aivan loistava idea rakentaa heinäpaaleista "muuri" esteen alle.

Maanantain estetunti oli viimeinen tunti ennen Roihua, joten mä todella toivoin, että se menisi hyvin enkä mä koko leiriä miettisi sitä, miten huonosti ratsastin tai kun mikään ei vaan onnistunut. En mä silti odottanut, että ihan niin hyvin menisi, mitä loppujen lopuksi meni. Vaikka verkkahypyt olivatkin kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoisia enkä mä edelleenkään väitä osaavani sulkutaivutusta, mitä tehtiin verkassa, Nata oli rento ja mitä enemmän esteitä nostettiin, sitä paremmin se hyppäsi.

Verkkailtiin ensin itsenäisesti ja otettiin verkkahyppyjä ehkä 30cm ristikolle, mihin piti tulla vinosti. Pari vähän erikoista muljahdusta tuli, mutta ei nyt ihan pahimmasta päästä (kirjoittaja muistelee sitä yhtä estetuntia, kun tahkottiin melkein koko tunti sen kokoisilla ristikoilla eikä missään ollut mitään järkeä). Itsenäisen verkkailun jälkeen jäätiin ympyrälle ja ratsastettiin takaosaa sisälle, taivuttaen samalla hevosta (eli siis periaatteessa yritettiin kai tehdä sulkutaivutusta), mikä ehkä onnistuikin ihan kohtuullisesti. Kun ravi tuntui hyvältä ja hevonen taipui, piti tulla yksittäinen ehkä 50cm pysty ravissa, ja tässä vaiheessa sitten ei oikeastaan mikään onnistunutkaan enää. Mä en saanut yhtään juonesta kiinni, joten meidän "hypyt" oli enemmänkin esteen läpi laahautumista. Kun sama este saatiin tulla laukassa, elämä helpottui ihan huomattavasti... :D

Verkan jälkeen siirryttiin tekemään itse tehtävää; kolmen esteen linjaa (pikkuristikko - 9m - pysty - 12m - pysty). Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtävä jopa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka keskimmäisen pystyn alla olikin hurjan pelottavat lihalaatikot (joita Nata ei tosin edes pelännyt). Ensin pystyt olivat ehkä sen 50cm ja tehtävää tultiin muutama kerta niin, ennen kuin keskimmäistä pystyä nostettiin vähän ja viimeisestä pystystä tehtiin isompi ristikko. Tämä onnistui edelleen tosi hyvin, kun uskalsin antaa Natan laukata eteenpäin enkä itse jännittänyt kovin paljoa.

Mitä tekee mun ranteet?

Lopuksi viimeinen ristikko nostettiin n. 80cm pystyksi ja tehtävä tultiin vielä näin. Ensimmäisellä kerralla mä itse jäädyin ennen viimeistä estettä ihan kunnolla, toisella kerralla puolestaan pikkuristikolle tuli jäätävä laakahyppy joten koko lopputehtävä menikin niin, että kunhan nyt hengissä selvittäisiin ja kolmannella kerralla meni puolestaan aika hyvin. Pääsin hyppyihin ihan kivasti mukaan ja Nata oli ihan super koko tunnin.

Tiivistettynä mä olin ehkä taas tunnin melkein esteratsastaja. Lehmä oli superkiva ja mullakin oli ihan kohtuullisen hauskaa, vaikka se 80cm jo vähän kauhistuttikin. Kuitenkaan näin hyvän tunnin jälkeen ei haluaisi lähteä yhtään mihinkään (ihan liikaa motivaatiota treenaamiseen), mutta ehkä se tekee ihan hyvää, että mä olen nyt sen reilun viikon ihan kokonaan pois tallilta ja mun valmentaja menee Natalla. Seuraavan kerran siis ratsastuskuulumisia on luvassa vasta joskus kuukauden viimeisinä päivinä, koska silloin mä todennäköisesti pääsen seuraavan kerran hevosen selkään.

~ Omppu

Superhyvin ja raivostuttavan huonosti

Maanantain tunnin jälkeen mä olin älyttömän turhautunut, pettynyt ja kiukkuinen.

Keskiviikkona puolestaan oli älytön voittajafiilis, hevonen toimi mielettömän hyvin ja kaikki tuntui onnistuvan.

Muutaman viikon vanha kuva, koska uudempia mulla ei oikeastaan ole.

Aika harvassa on ne kerrat, kun Natan kanssa tunnin jälkeen on ärsyttänyt niin paljon, kuin maanantaina. Yksinkertaisesti mikään ei onnistunut. Yhdelle esteelle ei saatu yhtäkään sujuvaa hyppyä, ennen estettä en antanut Natan liikkua, tuijotin maahan, hevonen oli kaikkea muuta kuin avuilla, roikuin sisäohjassa... Lista siitä, minkä kaiken tein väärin on mahdollisesti loputon. Olin turhautunut siihen, että mikään ei onnistunut, pettynyt omaan ratsastukseeni ja kiukkuinen itselleni, kun tuntuu, että esteillä en vaan pysty korjaamaan virheitäni vaikka osittain tiedostaisinkin ne.

Tiistaina käytiin rämpimässä metsässä. Nata liikkui hyvin eteen, mitä se ei oikeastaan ole kentällä tehnyt, paitsi estetunneilla. Laukassa mentiin pitkästä aikaa oikeasti aika reippaasti, mutta jarrut toimi silti suoran päässä. Koko loppumatkan Lehmä oli tosin sitä mieltä, että voitaisiin mennä kovempaakin... :D

Keskiviikon koulutunnilla Nata tuntui jo verkassa superhyvältä - se liikkui eteenpäin rennosti, mikä on verkassa aika harvinaista (terveisin viimeiset pari viikkoa ovat menneet tuijotellen toisiamme yläkautta silmiin). Laukka pyöri tosi hyvin ja pystyin istumaan paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Laukassa saatiinkin ehkä parhaita pätkiä, mitä ollaan ikinä tähän mennessä saatu (ja tietenkään kukaan ei ollut kuvaamassa sitten tällä kerralla).

Tehtävä oli periaatteessa tosi yksinkertainen, mutta silti siinä riitti tekemistä (montakohan kertaa mä olen näinkin mahtanut todeta täälläkin?). Ensin tehtiin pelkästään volttia ravissa, sitten voltinpuolikas ravissa - ympyrä ravissa - voltin toinen puolikas ravissa (eli tehtiin periaatteessa kahdeksikko, jonka toinen puoli oli voltti ja toinen ympyrä). Kun tämäkin onnistui, ympyrä tehtiin laukassa. Tässä vaiheessa yksi asia, mistä olin oikeasti aika yllättynyt, oli se, että laukka-ravi-siirtymiset tulivat suunnilleen oikeassa kohdassa ja laukkaympyrän jälkeinen voltinpuolikas oli rento ja muutenkin kohtuullisen hyvä.

Kaiken kaikkiaan keskiviikon tunti meni tosi hyvin, Nata tuntui kivalta ja liikkui rentona. Isoimmat ongelmat oli siinä, että lähdin nyppimään sitä voltilla kaulasta liian lyhyeksi. Silti olen tyytyväinen, sillä vähään aikaan ei ole mennyt noin hyvin, kuin keskiviikkona.

Torstaina löysäiltiin ja käytiin rauhallisemmassa maastossa, kun taas perjantaina pidettiin puomijumppapäivä. Tehtiin pääasiassa 50-60cm esteillä tehtävää, missä oli esteet molemmilla pitkillä sivuilla ja niiden välissä suunnilleen keskihalkaisijalla kolmas este. Näistä fiksuin tehtävä, minkä sain kehiteltyä, oli puoliympyrä (pitkillä sivuilla olevat esteet) ja voltti (keskellä oleva este ja toisen pitkän sivun este uudestaan). 

Loppuun tulin pelkällä ympyrällä pitkillä sivuilla olevat esteet muutamaan kertaan ehkä 60-70cm korkeudessa ja loppuun otettiin pari yksittäistä hyppyä n. 80cm pystylle. Itse jäin taas nyppimään liikaa, mikä sitten näkyi huonompina hyppyinä ja puomeja tippuikin jonkun verran. Nata tuntui kuitenkin tosi kivalta enkä mä ollut ihan kauhusta kankeana, joten nostettiin esteitä vähän oman "mukavuusalueen" yläpuolelle, vaikka itsenäisesti hyppäsinkin.

Lauantaina Nata hierottiin ja illalla käytiin tekemässä pieni taluttelulenkki metsässä. Sunnuntaina menin itsenäisesti sileällä, ja eron siihen kireään ja jännittyneeseen Nataan, jonka kanssa tapeltiin toista viikkoa ihan perusasioistakin, huomasi selvästi. Hevonen oli alusta asti suhteellisen rento ja kiva, ei nyt mikään paras mahdollinen, mutta ihan jees. Verkkailin aika pitkään ja verkan jälkeen tein samaa tehtävää, kuin keskiviikon tunnilla. Nata toimi tosi hyvin (laukka ei ehkä ollut ihan niin rentoa, kuin keskiviikkona, mutta silti normaalia parempaa) ja tein tehtävän muutaman kerran molempiin suuntiin.

Nata toimi niin hyvin, että reilun puolen tunnin jälkeen jäin loppuverkkaamaan ja loppuravit olivat taas ehkä koko ratsastuksen paras osa, kuten viimeksikin hieronnan jälkeen. Lehmä liikkui kivan rennosti ja letkeästi olematta kuitenkaan vetelä, ja niinpä olin tosi tyytyväinen, kun jäätiin kävelemään loppukäyntejä. 

Roihuun on enää ihan pari päivää - blogi tulee siis mun osalta hiljenemään reiluksi viikoksi keskiviikosta eteenpäin. Mä todella uskon ja toivon, että siitä viikosta tulee mun kesäloman huikein viikko!

~ Omppu

Korvien välistä kiristää

Oonaa kiristää nyt korvien välistä - ja paljon!

Vanha kuva, maastossa Sannin ja Läntäsen kanssa

Viime viikolla pidettiin kevyempää viikkoa lukuunottamatta kahta Annen tuntia. Viikkoon mahtui kaksi vapaapäivää, irtojuoksutus, maastoreissu, yksi kevyt itsenäinen ratsastus ja tosiaan ne kaksi tuntia. Miksi näin, kun esimerkiksi pari tätä edeltävää viikkoa ollaan treenattu itsenäisestikin mahdollisimman ahkerasti? Yksinkertaisesti siksi, että ratsastaja on aivan liian takakireä minkäänlaiseen järkevään treeniin. Niin takakireä, että kun otan ohjat tuntumalle, hevonen jännittyy heti. Jos jonkunlaisessa solmussa ollaan oltu ja mä olen turhautunut ehkä enemmän, kuin aikaisemmin Natan kanssa, yksinkertaisesti, koska mikään ei toiminut. Pidätteet tai pohkeet eivät menneet yhtään perille, ja keskiviikon tunnilla todettiin, että nyt maastoillaan, rentoudutaan ja yritetään olla kiristämättä hermoja.

Yksi kysymys; Miksi mä roikun ohjassa noin paljon?

Maanantaina tosiaan hypättiin, keskittyen esteistuntaan linjalla maapuomeilla. Tehtiin tehtäviä ilman jalustimia ja jalustimet jalassa, ja oli kiva huomata, että mä en ollut enää ilman jalustimia niin hukassa, kuin aikaisemmin olen ollut. Pitäisi ehkä mennä itsenäisestikin ilman jalkkareita, koska sekin on vähän jäänyt... :D

Tiistaina mä ratsastin itsenäisesti, yritin tehdä väistöjä yms., mutta yksinkertaisesti mikään ei toiminut. Mä en oikeasti osaa edes kuvailla, miten meni, koska tuntui, että ihan hetkeen ei ole mennyt niin huonosti. Samoissa tunnelmissa alkoi myös keskiviikon tunti. Treenattiin - yllättäen - harjoitusravia. Ainoa mielikuva on se, että Nata oli lopputunnista ihan kiva, mutta alkutunti ja käyntitehtävät meni älyttömän turhautuneesti. Mä en ymmärtänyt yhtään, mitä piti tehdä ja musta tuntui, että mun hermot räjähtävät hetkenä minä hyvänsä. Jossain vaiheessa ehkä ymmärsin, tai sitten Nata vaan alkoi toimia paremmin, ja ravipätkät menivätkin paremmin, kuin käyntitehtävät. Laukka onnistui taas kaikkein parhaiten, mikä toisaalta ei edes yllättänyt.

Torstaina Natalla oli vapaapäivä, ja mä näin taas kavereita (mitä loman aikanakaan mä en ole oikeasti juurikaan tehnyt). Perjantain tehtiin vähän pidempi ja reippaampi maastolenkki. Nata oli alkuun ehkä vähän haluton liikkumaan, kuten se nyt on muutenkin ollut kentällä (osittain syy siihen, miksi nyt otettiin vähän löysemmin loppuviikko). Ravissa ekojen pätkien jälkeen hevonen heräsi ja liikkui superhyvin ja laukassa vauhtia riitti. Maastossa käyminen taisi siis olla hyvä juttu tähän väliin.

Toinen vanha maastokuva samalta reissulta Sannin ja Läntäsen kanssa

Viikonlopun mä vietin tiimiläisten kanssa Niinisalossa kenttäkisoissa (mä tosin vain kameran kanssa). Huippureissu oli tosiaan, ja tosi kivoja kuvia tulikin. Vähän siinä itsellekin tuli sellainen fiilis, että vielä joskus mäkin kisaan tuolla... :D  Natalla mä en ehtinyt tai jaksanut ratsastaa viikonloppuna, mutta sunnuntaina se pääsi juoksemaan vapaana kentälle. Lehmällä oli vähän energiaa, ja jonkun aikaa heppa siinä laukkailikin (ja esitteli muuten aika kivaa ravia sen lisäksi).

Mä sählään (tää on jotain esteistunnan, hidastamisen, harjoitusravin ja pomppimisen sekaista), mutta Nata liikkuu aika kivasti, vaikka onkin vähän kuolaimen alla.

Näin meidän viikko on mennyt. Roihuun on enää alle 10 päivää, vähän alkaa jo kuumotella, mutta onneksi mä tiedän, että Natasta pidetään hyvää huolta (kiitos Anne ♥), kun mä leireilen. Siitä leiristä onkin mahdollisesti tulossa juttua tännekin, jos vaan saan sieltä tarpeeksi materiaalia (puhelinkuvia yms.). Samalla jännittää, mutta silti mä odotan Roihua ihan älyttömästi! :D

~ Omppu

Mites se alkukesä?

Monta viikkoa hiljaisuutta...

Heissan. Pitkästä aikaa. 

Niin mites se kesäkuu? Kyllä, mun piti kirjoitella ahkerasti postauksia ja niin edelleen, mutta mun kesäkuuni on valitettavasti ollut sen verran kiireinen ja täynnä kaikkea, että kahdentoista aikaan illalla kirjoittamisesta ei tule oikein mitään. No, ehkäpä mä vielä tästä terästäydyn :)

Mun loma tosiaan alkoi Sm kisoilla, jota seurasi rippileiri. Leirin jälkeen oli tottakai täysi tohina rippijuhlista, ja samalla viikolla onnistuin vielä tulemaan kipeeksikin. Konfirmaatio ja sen sellaiset juhlat kuitenkin onnistuivat hyvin, vaikka vähän flunssaisena. Seuraavalla viikolla mulla olikin rippikuvaus, joka sujui ihan kohtalaisen hyvin niin ilman hevosta kuin hevosenkin kanssa. Otin siis osan kuvista Pihlan, ihanan valkoisen suokkineidin kanssa, joka asustaa tosiaan tossa ihan lähitallilla. Erittäin järkevästi olin kyllä ekaa kertaa Pihlan kyydissä epäjärkevissä varusteissa, mutta tamma oli kyllä niin hieno, ettei tehnyt kiskomista enempää mitään omaansa. Ruoho oli tosin paljon kiinnostavampi kohde Pihlan mielestä, joten mitään järin hyviä poseerauskuvia ei hevosen kanssa saatu. Luultavasti Pihlasta tulette vielä joskus kuulemaan enemmänkin.

Pihlalla kävelyn lisäksi olen nyt alkukesästä päässyt tasan kerran kunnolla ratsastamaan. Ja senkin suoritin Pontsolla ilman satulaa. Pontso oli kyllä pitkästä aikaa ihan kiva, vaikkei ollutkaan kunnolla kuulolla ja koko meno oli vähän säätämistä. Joitakin hyviä pätkiä kuitenkin saatiin ja niihin voin olla ihan tyytyväinen.

Sen enempää en ole ehtinyt heppailemaan, mutta tämä kyllä muuttuu kunhan päästään heinäkuun puolelle. Näiden jo mainittujen juttujen lisäksi oon kyllä ehtinyt mökkeilemään! Juhannuksenä kävin pyörähtämässä kolmella eri mökillä, sekä loppuviikolla kaverin asuntovaunulla. Uitua on siis tullut paljon, meilkein joka päivä. Samalla on tullut vietettyä tietty jonkin verran aikaa kavereiden kanssa, mitä on nyt sitten ehtinyt.

Yhdellä mökillä käytiin soutelemassa eräässä joessa, jonka vieressä oli lehmien laidun ja tottakai kun kamerakin eksyi väärine putkineen mukaan, oli lehmistäkin pakko ottaa muutama kuva :D

Tälläisiin juttuihin mun aikani on siis kulunut, mutta yritän nyt ihan tosissani olla aktiivisempi, vaikka kesä on aika kiireellistä aikaa :)

~ Amppa