Tätä mulla on ollut ikävä.
Roihulla mulle oli ihan okei, että mä en näe Nataa yli viikkoon. Kotona mietin, jaksanko lähteä tallille jo torstaina, kun tultiin kotiin Hämeenlinnasta. Kyllä tallille loppujen lopuksi lähdettiin ja perjantaina raahauduin jo hevosen selkään, ja jo alkukäynneissä tuli se fiilis, että tätä mulla on ollut ikävä. Mä en osaa kertoa perjantaista yhtään mitään - Nata oli superkiva, vaikka mentiin vain tosi kevyesti, reilu puoli tuntia taidettiin olla kentällä.
Mä könötän aivan järkyttävästi suurimmassa osassa kuvia, mutta olen silti tosi tyytyväinen. Natan koulusatulaan on joka kerta yhtä kiva istua - mulla oli sitä tunnetta oikeasti aika kova ikävä Roihulla, vaikken sitä siellä halunnut tiedostaakaan. Pakko myös mainita tähän väliin, että sunnuntaina loppuverkassa tuli muutama parin askeleen pätkä, kun Nata oikeasti nosti selkänsä ja kantoi itsensä paremmin ja tuntui liikkuvan "ylämäkeen". Taisi muuten reilun viikon ratsastustauko tehdä mullekin ihan hyvää... :D Ehkä jätetään kuitenkin turha höpötys ja analysointi pois tästä(kin) postauksesta, koska aamulla mun pitäisi olla kisatalkoissa ja eiköhän tämän(kin) postauksen kirjoittaminen jäänyt vähän turhan myöhään.
Mutta siis tosiaan, mä olen palaillut Roihulta kotiin, ja luultavasti siitä onkin tulossa jonkunlaista videota tännekin, sen verran huikea kokemus oli kuitenkin. Mulla ei yksinkertaisesti ajatus kulje ja herätys lähestyy koko ajan sen verran uhkaavasti, että mä taidan jättää tämän nyt vain tähän ja todeta, että tarkempaa analysointia saa odottaa ehkä ensi viikon tuntipostauksiin asti, musta nimittäin tuntuu, että viikonloppukin menee vielä siihen, että mä käyn yksissä talkoissa ja nukun... :D
~ Oona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti