maanantai 16. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset kuulumiset

Epämääräistä höpöttelyä tekstinä


Okei, tämän(kin) julkaiseminen on taas vähän jäänyt. Koulu alkoi, arki jatkuu ja treenit Lehmän kanssa etenee. Silloin, kun mä en ole koulussa tai tallilla mä joko yritän epätoivoisesti leikkiä kuvanmuokkausohjelmilla tai stressaan muuten vaan esimerkiksi yhteishakua, joka lähestyy uhkaavasti. 

Tämän vuoden kolmas päivä alkoi mulla keskussairaalassa. Tai no, omin jaloin mä sinne kävelin ENMG-tutkimukseen ja omin jaloin sieltä pois, joten ei, mitään ei käynyt, paitsi tutkimus joka kivuttomuudesta huolimatta oli aika häijy kokemus, kun jalka heilui liikehermoja testattaessa ihan miten sattuu. Mitäänhän ei tietysti tälläkään kertaa selvinnyt, mutta enemmän se olisi ihme, jos jotain alkaisi jo selviämään. Aina välillä menee vähän tunteisiin, kun taekwondossa ei pysty käymään, mutta voisihan asiat olla huonomminkin. Se fakta, että mä en saa sitä punaista vyötä varmaan tämän vuoden aikana (tai siis että en pääse punaisen vyökokeeseen), vaan tuntuu toisinaan aika tuskaiselta.

Natan kanssa menee hyvin - hevonen on aika pyöreässä kunnossa, mutta se on saanut lisää voimaa ja liikkuu hyvin. Puomityöskentelyä tehtiin Piken valkussa, mistä mä tykkäsin ja minkä avulla pystyttiin pidentämään ja lyhentämään askelta ravissa, meillä puomit meni laukassa pelkäksi sinkoiluksi mutta treenin puutteestahan sekin on kiinni. Tavoitteena on siis päästä tekemään puomityöskentelyä enemmän nyt kevään aikana, kun hyppääminen on jäänyt oikeastaan kokonaan. Vaikka varsinaista estetreeniä tuskin tullaan enää sellaisilla korkeuksilla harrastamaan, kuin kesällä, niin jotain puomi-kavalettijumppaa olisi kiva päästä menemään, mutta kun ei nilkat meinaa tykätä edes keventämisestä. Siispä ollaan menty ilman satulaa tai jalustimia jonkun verran, eikä se harjoitusravikaan ollut ilman jalustimia enää niin kamalaa.

Annen tunneillakin ollaan käyty, missä ollaan keskitytty nyt nimenomaan siihen, että painoa takaosalle ja säkää ylöspäin, mikä välillä onnistuu (harvemmin, mutta se tunne on aika mahtava, kun onnistuu) ja välillä ei (käytännössä se normaali tilanne). Silloin kun mä olen suunnilleen sinnepäin ratsastuskuntoinen (toisin sanoen olen saanut nukuttua, kun nilkat vaikuttaa nykyään nukkumiseenkin) treenit kuitenkin sujuu ja tuntuu, että kisakauden loppumisen jälkeen ollaan päästy tosi paljon eteenpäin. Tehtiin myös esimerkiksi temponlisäyksiä yhdellä tunnilla, mikä menikin tosi hyvin ja sain kiinni siitä, miltä kuuluisi tuntua, kun askel pitenee eikä tahti vaan nopeudu.

Joululoma mulla meni (yllätysyllätys) tallilla, treenaten Lehmän kanssa pääasiassa vastalaukkaa ja -taivutusta sekä avoja ja sulkuja, jotka ovatkin alkaneet pikkuhiljaa sujua paremmin. Laukka on mun mielestä parantunut nyt jonkun verrankin aika lyhyessä ajassa, varmaan tuolla vastalaukkatreenilläkin on vaikutusta asiaan. Kyllä mä lomalla toisaalta tein muutakin kuin olin tallilla, toisin sanoen katsoin Netflixistä sarjoja ja elokuvia sekä luin kirjoja. Ja pariinkin kertaan kävin siellä sairaalassa saamassa erinäisistä testeistä tuloksia "kaikki on ihan ok".

Tiivistettynä kuuluu ihan hyvää - Nata on hienossa kunnossa ja mä olen hengissä ja odotan kisakauden alkamista tosi paljon.

~ Oona