maanantai 28. maaliskuuta 2016

Sunnuntain ratsastus

Sunnuntai oli taas sellainen päivä, kun ei voinut olla miettimättä, että jos ei itse sähläisi, miten hyvin meillä sitten menisi, kun pätkittäin menee niin hyvin, vaikka sähläänkin.


Koko kuluneen viikon kenttä on ollut enemmän ja vähemmän mielenkiintoinen. Maanantaina se oli tosi hyvä, kuten myös tiistaina. Keskiviikkona satoi lunta ja oli pakkasta, torstaina kenttä oli jo ihan siedettävä. Perjantaina taas yksi kohta oli kova ja toinen mutainen, lauantaina en kahdeksan tunnin talkoopäivän jälkeen yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa ja sunnuntaina ratsastus tuli suoritettua mutavellissä. Enkä missään nimessä valita, sillä esim. tammikuussa ei ratsastamaan juuri pystynyt, jos maastoon ei halunnut pimeällä lähteä. Nyt vaan todella toivon, että ei tule enää yhtäkään takatalvea ja että päästään nyt treenaamaan kunnolla.


Ennakko-odotukset sunnuntain ratsastukselle eivät olleet kovin korkealla. Natalla oli ollut tosiaan vapaapäivä lauantaina, joten ajattelin sen olevan aika varmasti niin energinen, etten saa sitä yhtään rentoutumaan, sillä odotin kaiken keskittymisen menevän hevosen rauhoitteluun. Mutainen kenttä (= raskaampi pohja) taisi kuitenkin vaikuttaa siihen, että tällä kertaa se energia kanavoitui kohtuullisen fiksusti ja alkuravitkin Nata pisteli menemään pitkillä askelilla suhteellisen tehokkaasti. Pää ei missään vaiheessa noussut niin ylös, että Nata olisi näyttänyt kirahvilta, vaikka vähän tätä odotinkin. Nata liikkui eteenpäin tosi hyvin, mutta jarrut toimivat silti, eikä jokaista pidätettä seurannut pään jännittynyt ylös heittäminen.


Mitään kovin ihmeellistä en tehnyt - ravailin ympyröillä ja suorilla, tehden pysähdyksiä ja peruutuksia. Nata toimi tosi hyvin ja muutaman kerran tuntui ihan pienen hetken (siis ehkä askeleen tai kahden ajan) siltä, että se vähän nosti selkäänsä ja etuosaansa ylöspäin. Raskaampi pohja kyllä vaikutti siinäkin mielessä tosi paljon, että loppua kohden Nata alkoi väsähtää ja sain pyytää sitä jalalla vähän enemmän eteenpäin. En edelleenkään paljoa, mutta enemmän, kuin normaalisti. Ihan superhyvin Nata silti keskittyi ja liikkui loppuun asti, eikä lähtenyt juoksemaan alta pois kirahvina.


Oli ehdottomasti kyllä yksi parhaista ellei jopa paras itsenäisistä ratsastuksista Natalla tähän mennessä. Oma tekeminen ei ollut ihan parasta, kädet ovat turhan passiiviset ja liian alhaalla ja tuijotan hevosen niskaa ja välillä könötän, mutta jotain tein silti ilmeisesti eri tavalla, koska hevonen tuntui niin erilaiselta, kuin vaikkapa lauantaina. Paljon rennommalta, mutta kuitenkin paremmin liikkuvalta. Tunsin ihan eri tavalla, miten hyvin liike lähti takaosasta.

Niin hieno Nata, mutta mitä tekee ratsastajan jalka? Mua todella kiinnostaisi tietää, miksi se on tässä kuvassa jossain Natan etujalan kohdalla.
Pakkohan tähän on siis olla tyytyväinen. Hevonen meni ihan superhyvin, ja kyllä pisti miettimään, että kun ratsastaja kerää itsensä ja löytää vatsalihaksensa, miten hyvin sitten voikaan parhaimmillaan mennä, kun nytkin jo pätkittäin hevonen menee älyttömän hienosti. Ne onnistumiset itsenäisillä ratsastuskerroilla tuo vaan niin paljon lisää motivaatiota tehdä muutakin, kuin höntsäillä ja hölkkäillä vähän sinne päin, kun huomaa, että on ihan oikeasti mahdollista onnistua muutenkin kuin tunneilla. Kuluneella viikolla kun ei oikein itsenäisesti tehty juuri mitään muuta, kuin vähän hölkkäiltiin, paitsi sunnuntaina.


Äiti otti tosiaan loppuraveista videota. Nataa taisi vähän jo väsyttää tuossa vaiheessa, sillä jouduin vähän pyytämään sitä jalalla eteenpäin. Ratsastajakin oli jo aika puhki, sillä sai siinä kyllä itsekin tehdä aika paljon töitä, että pystyin istumaan lainkaan, kun Nata ravasi niin isosti. Mun mielestä näissä videopätkissä näkyy kuitenkin melko hyvin se rentous, mitä nyt ollaan haettukin, mutta kuitenkin samalla hevonen liikkuu eteenpäin eikä näytä vetelältä. Nyt osaan jo itsekin olla vähän paremmin tuolla mukana, kuin silloin helmikuun alkupuolella, kun Nata ekan kerran pisteli mun kanssa menemään vähän isompaa ravia.


Jos tää ravi löytyisi kouluradalle askeleenpidennyksiin... :D
Sään salliessa maanantaina olisi jälleen tarkoitus hypätä, toinen tunti on oletettavasti keskiviikkona ja mikäli ei nyt tule enää takatalvea, suunnitelmissa olisi yrittää mahdollisimman paljon yrittää treenata itsenäisestikin niitä asioita, jotka tunneilla on todettu hankaliksi (kuten ihan esimerkiksi suoraan ratsastaminen). Niitä kun riittää, ihan perusasioitakin, jotka vaan tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta - mun suorat tiet ovat nimittäin oikeasti usein lähempänä siksakkia kuin suoraa... :D


~ Omppu

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Tiivistettynä kuluneet kolme kuukautta

Aika kuluu älyttömän nopeasti.
Mä muistan aivan täydellisesti sen tunteen, kun luin kerta toisensa jälkeen Natan omistajanvaihdospapereita jouluaattona miettien, että voiko tämä olla totta.
Vaikka kolme kuukauttahan on sinänsä tosi lyhyt aika, tuntuu silti aika uskomattomalta, että siitä, kun sain Natan, on jo sen verran aikaa.

Vielä kertauksen vuoksi käydään nämä sataan kertaan nähdyt kuvat läpi vielä tässäkin postauksessa. Tämä kuva on otettu muistaakseni 26.12, ekat kuvat oman hevosen kanssa.
Tavallaan tuntuu, että tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut vaikka mitä, mutta toisaalta aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Koostevideota tehdessä tajusin, miten vähän julkaisukelpoisia videopätkiä mulla on tästä kolmen kuukauden ajalta, mutta kuvia on ainakin kertynyt ihan mukavasti.

Ehkä ensimmäinen tavara, mikä me ostettiin Natalle: toppaloimi. Uuden vuoden jälkeiset pari viikkoa täällä päin Suomea oli sellaiset -20 astetta pakkasta.
Kun miettii, että alkuun koko talli kuuli, kun mä suoritin päivän painimatsia eli yritin epätoivoisesti laittaa Nataa kuntoon, niin kyllä me ollaan siitä päästy jo eteenpäin. Ihan niinkin yksinkertainen asia, kuin Natan tarhasta talliin hakeminen tuotti vaikeuksia, mutta nyt se ei aiheuta enää mitään ylimääräistä sähläämistä. Nata on myös rauhoittunut tallissa älyttömän paljon, nykyään on oikeastaan aika lailla ihan sama, onko se siellä yksin vai kaverin kanssa.

Alkuun ravi oli aivan pelkkää vääntämistä, nyt jo löytyy jo onneksi rennompikin vaihde.
Ratsastuksellisesti on pakko todeta, että yksi asia on kehittynyt ainakin omasta mielestäni selvästi eniten; kehonhallinta. Jos mä joskus kehtaan julkaista niitä meidän ekoja harjoitusravipätkiä tänne, niistä mahdollisesti näkee eron, kun vertaa noihin tämänhetkisiin. Eihän tuo harjoitusravi nyt vielä lähellekään hyvältä näytä, mutta nyt pystyn jo istumaan siellä, ja se on jo parempi lähtökohta ravin työstämiseen, kuin se, että pompin, kuin superpallo.

Tykkään tästä kuvasta tosi paljon, super Natsku! Nämä olivat aika lailla ensimmäisiä kuvia harjoitusravista, mitä tänne laitoin.
Ylipäätään väittäisin, että kyllä mä näytän hevosen selässä vähemmän tyhmältä, kuin kolme kuukautta sitten. Siitä en tiedä, onko se totta, mutta siltä se ainakin tuntuu. Muutama vähän isompi ahaa-elämys, tärkeimpänä juuri tuo keskivartalonhallinta, ovat muuttaneet melko paljon sitä, miltä ratsastaminen tuntuu, vaikka ehkä videoilta eroa ei huomaa niin selvästi (niin no, eihän täällä ole edelleenkään ollut niitä videoita harjoitusravista ajalta ennen tätä ahaa-elämystä). 

Vaikka ratsastaja ei todellakaan ratsasta senkään vertaa, mitä osaisi, vaan matkustaa passiivisesti tässäkin kuvassa, Nata liikkuu kuitenkin kivasti.
Hyppäämisestä on ehkä yhden tunnin jälkeen vähän aikaista mennä sanomaan yhtään mitään, mutta pakko on silti todeta, että estetunnilla oli kivaa. Ymmärsinkin mahdollisesti jotain, ja mä olin positiivisesti yllättynyt siitä, että homma pysyi suunnilleen hallinnassa, vaikka kentällä olikin yksi este. Natalla hyppääminen oli vain niin erilaista, kuin kellään aiemmalla hevostuttavuudella, että siihen tottumiseen menee varmasti vielä aika monta estetuntia. Silti mulle jäi estetunnilta tosi hyvä mieli. Natan selässä mulla oli vaan jotenkin tosi turvallinen olo. Se ei ole itsestäänselvyys, kun jostain maasta irti olevasta puomiviritelmästä pitäisi päästä yli.

Mä en ole varmaan ikinä odottanut seuraavaa estetuntia niin paljon, kuin nyt. Se kertoo ehkä tarpeeksi.
Tiivistettynä kulunut kolme kuukautta on ollut mulle älyttömän opettavaista aikaa. Vaikka olen useammaltakin ihmiseltä kuullut siitä, miten mun seuraavassa todistuksessa kaikki numerot ovat huonompia, kuin jouluna, niin alkukevään kokeiden perusteella näin ei kyllä ihan välttämättä ole. En ole itse asiassa edes stressannut koulusta yhtä paljon, kuin aikaisemmin, ja toivon, että tämä sama onnistuu myös loppukeväästä. Kaiken kaikkiaan mä olen ollut viimeiset kolme kuukautta paljon onnellisempi, kuin pitkään aikaan.



~ Omppu

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Ekat loikat Lehmällä

"Mummo ottaa oikeen tosissaan"


Maanantain tunnista jäi niin hyvä fiilis, että siitä on vain pakko kirjoittaa. Homman nimi oli tosiaan "puomitunti", mutta jossain vaiheessa päädyin hyppäämään Natalla ensimmäistä kertaa. Viime puomituntiin verrattuna meni paljon hallitummin, olin itse paljon rennompi ja muistin hengittää, jolloin Natakin oli paljon rauhallisempi eikä ottanut niin paljoa virtaa maapuomeista. Mulla oli koko ajan tosi turvallinen olo, vaikka jossain vaiheessa Nata lähti vähän innostumaankin.


Ensin tultiin maapuomeja ravissa ja laukassa. Vähän jäi ehkä kaasu turhan paljon päälle laukan jälkeen, mutta homma tuntui olevan silti paremmin hallinnassa, kuin viikko sitten. Nata tuntui tosi hyvältä, saatiin muutamia ihan kivojakin toistoja, kun tultiin laukassa kahta maapuomia, joiden väli oli muistaakseni 12 metriä. Aika isoa laukkaa tultiin muutaman kerran ja mä sähläsin tapani mukaan aika paljon, mutta muutaman kerran tosiaan onnistuin olemaan sähläämättä.


Kun puomitehtävä sujui, Anne kasasi näistä kahdesta maapuomista ristikon. Siinä vaiheessa vähän jännitti, pakko myöntää, mutta yllättävän vähäisellä halvaantumisella selvittiin kuitenkin ja ristikosta (ehkä 20-30cm) päästiin kunnialla yli pari kertaa. Ja koska siinä ei ollut tarpeeksi järkytystä yhdeksi tunniksi, saatiin hypätä myös sama este nostettuna noin 50cm pystyksi. Nata halusi itse oikeasti mennä siitä esteestä yli, eikä sitä tarvinnut todellakaan yhtään puskea eteenpäin. Jopa tämän tajuamiseen meni muutama hyppy.


Tämän jälkeen pystyä nostettiin vielä kymmenisen senttiä, ja sekin tultiin kerran tai pari. Nata oli aika innoissaan, mutta kuitenkin sain sen esteen jälkeen ihan hyvin kiinni. Hypyt olivat hyviä, ei mitään kamikazeloikkia askel liian kaukaa tms, ja vaikka esteelle oltaisiinkin tultu hiukan reippaammassa tempossa, hyppy oli silti pehmeä ja sinne oli helppo mennä mukaan. Sitten jos esteet tuosta vielä joskus nousee, saa nähdä, miten paljon hankalampaa silloin on olla häiritsemättä hevosta yhtään hypyn aikana. Sillä ajatuksella nimittäin tultiin tuota pystyä ja ristikkoa, että suuhun ei saa jäädä kiinni, eikä muutenkaan häiritä hevosta, kun se hyppää. Yllättävän hyvin tämä tosiaan onnistui, sillä Nata ei ainakaan maanantaina harrastanut sellaisia tasajalkahyppyjä / kamikazeloikkia, joihin ei vaan ole mahdollista päästä mukaan.


Kaiken kaikkiaan mä olen tosi tyytyväinen, ja tunnilta lähtiessä oli lähinnä sellainen fiilis, että "koska hypätään seuraavan kerran?", sillä taas mulla oli estetunnilla oikeasti kivaa. Vähän tunnin jälkeen jo nauratti se totaalinen halvaantuminen sen ensimmäisen ristikon kohdalla. Silti mä en voisi olla tyytyväisempi tuohon tuntiin, sillä Nata meni aika kivasti ja varsinkin hypyt siihen pystylle ja ristikolle tuntuivat tosi hyviltä. Pakko todeta, että siihen verrattuna, miten ylitsepääsemättömältä se 60cm pysty tuntui, se näyttää videolla ihan järjettömän pieneltä... :D


~ Omppu

torstai 24. maaliskuuta 2016

Tavallinen tiistai

Kuun puolessa välissä kuvailtu videopostaus, jonka toteutukseen en ole oikeastaan tyytyväinen, mutta päätin silti jostain syystä julkaista sen. Musiikki ei sovi videoon ja leikkaukset ovat vähän tyhmiä, mutta olkoon. Tässä on kuitenkin mun tavallinen tiistai videolla.



Ainiin, olen nyt muuten saanut jo kuvattua vastausvideon, mutta editoinnin aloittaminen on vähän jäänyt. Sekin video on siis tulossa mahdollisesti piakkoin.

~ Omppu

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Yli vai ohi?



Jippii, pitkästä aikaa vähän enemmän materiaalia tunnilta! Mun onnekseni Laura pääsi torstaina jäätymään maneesiin kameran kanssa, joten saan vihdoinkin jotain muitakin kuvia, kuin kännykkälaatuisia postauksen täytteeksi. Meillä oli torstaina estetunti, jonka teemana oli rataharjoitukset.

Tälle tunnille sainkin sitten itselleni suht tutun hevosen, jolla en ole koskaan päässyt hyppäämään, nimittäin Patun. Patulla tosin olin ratsastanut viimeksi ennen joulua, joten kovin suuria odotuksia ei ollut niin hyppäämisen kuin muun suhteen. Pikemminkin lähdin tunnille sillä fiiliksellä, että yritetään pysyä kyydissä.

Pahoittelut hieman heikohkosta kuvien laadusta! Kuvista joka tapausessa suuri kiitos Lauralle :)


Ennen verkkahyppyjä suoritimme alkuverkat itsenäisesti vähän niinkuin kisoihin valmistautumis -mielessä. Pyöriteltiin siis ympyröitä sinne sun tänne molemmissa suunnissa ja otettiin vähän laukkaa alle. Patu tuntui vähän tahmealta, eikä oikein liikkunut, eikä taipunut sen enempää. Laukka nousi välillä ihan ok ja välillä sai pyytää aika reippaasti, että reaktio tuli.

Hyppääminen aloitettiin pienestä ristikosta, jolle otettiin parit hypyt. Mulle annettiin ohjeeksi ratsastaa mahdollisimman hidasta ja rauhallista laukkaa, pitää pohkeet lähellä ja ratsastaa niillä hevonen esteelle. Ensimmäinen hyppy ristikolle tultiinkin ravin kautta, mutta toisella kerralla sain ihan kivan laukan alle. Pyrin pitämään pohkeet lähellä hevosta ja sain kuin sainkin Patun ratsastettua nätisti esteelle kivassa laukassa, ja vaikka ennakoin istuntani kanssa, päästiin puhtaasti yli. Toisella verkkaesteelle vaihdettiin suunta ja tultiin muutaman kerran eräs pysty. Tehtävään lähtiessä mulla oli selkeä ajatus eteenpäin esteelle ratsastamisesta, mutta sitten en kuitenkaan ensimmäisellä yrityksellä ratsastanut tarpeeksi eneenpäin - Patu jyräsi ohi. Toisella ja kolmannella kerralla oli sama juttu, mutta ainoana ongelmana oli vain se, että en tosiaan ratsastanut hevosta loppuun asti, eikä Patu kunnolla reagoinut pohkeisiini. Neljännellä kerralla päästiin yli, mutta sitten sainkin tietää, että oltiin tultu väärä este. Hyvä minä.




Itse radoista en kovin yksityiskohtaisesti lähde selittämään paljoa mitään, mutta ensimmäinen rata meni luonnollisesti todella huonosti. Heti ensimmäisestä esteestä jyllättiin ohi (onneksi Patu oli niin kiva, että teki sen todella rauhallisesti). Toisella kerralla tämä päästiin kuin päästiinkin yli, niinkuin seuraavakin este. Kolmannelle ja neljännelle oli suhteutettu linja, josta ensimmäinen päästiin helposti yli, mutta toisestä jyrättiin ohi (videolta tämän näkee parhaiten). Koska kyseessä oli tosiaan suhteutettu linja, olisi myös ensimmäisen esteen jälkeen pitänyt muistaa ratsastaa hevosta eteenpäin, eikä jäädä huokailemaan helpotuksesta, että päästiin ensimmäisestä yli. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi ja päästiin tämäkin ylittämään. Loppuradassa ei sitten tullutkaan sen isompia töppäilyjä. Ravia tuli vähän sielä sun täällä, mutta se ei haitannut, koska tarkoituksena olikin vain päästä kaikista esteistä yli (ja opetella hyppäämään Patulla...).





Toinen rata menikin sitten jo paljon paremmin: jokainen este päästiin ensimmäisellä kerralla yli, vaikka niitä ravipätkiäkin mahtui rataan. Patu tuntui todella kivalta ja itselläkin alkoi jo olla vähän enemmän luottamusta tekemiseen. Uskalsin käyttää niitä pohkeita ja ratsastaa hevosen kunnolla jokaiselle esteelle, jolloin hyppäämisessä ei sitten ollutkaan mitään ongelmaa.



Ylempänä pätkä viimeisestä radasta, joka meni tosiaan hyvin. Vaikka mulla oli kovat ennakkoluulot Patulla hyppäämistä kohtaan, ihan hyvin selvisin tunnista siltikin. Oikeastaan Patu oli loppujen lopuksi aivan älyttömän kiva! Toivon todellakin, että pääsisin jatkossakin tälläkin hepalla hyppäämään.

~ Amppa

torstai 17. maaliskuuta 2016

Hurjan ihmeellinen maapuomi

"Älä nyt enää lähde vaihtamaan, mut ens kerralla kun mennään puomeja tai hypätään ni muista laittaa ne olympiat"
Miten niin yllämainittu kommentti aiheutti hienoista panikointia puomitunnin alkuverkan aikana?


Mä en edes muista, sanoinko viime postauksessa mitään siitä, koska meillä on seuraava tunti, mutta se tosiaan oli keskiviikkona. Aiheena oli "estesäädöt" ja ne hurjan ihmeelliset maapuomit, jotka aiheuttivat lähinnä kylmiä väreitä ratsastajalle. En siis ollut tajunnut kysyä, vaihdanko Natalle olympiat vai enkö, ja tajusin tämän siinä kohdassa, kun Anne totesi, että ne olympiat voisin kyllä laittaa ensi kerralla. Pakko myöntää, että tällä oli mahdollisesti osuutta siihen, että ratsastin suunnilleen niin rennosti, kuin olisin odottanut taivaan putoavan niskaan hetkenä minä hyvänsä.

Vasen kierros meni ihan hyvin, mutta se oikeahan meille on se hankalampi. Ravi sujui vielä oikeaan, mutta laukassa puomin jälkeen kierroksia oli vähän liikaa siihen nähden, että puomin jälkeen matka jatkui lähes joka kerralla liian kauan suoraan eteenpäin, jolloin räpiköitiin siellä kentän liukkaimmassa kohdassa. Ulko-ohja, ulkopohje, käännä, istu, katso mihin menet... Lista siitä, mitkä asiat olisin voinut muistaa tässä vaiheessa, on lähes loputon. Jossain vaiheessa päästiin maapuomi myös oikeassa laukassa ilman sitä vääntämistä, minkä aloitin heti, kun Nata yhtään innostui.


Laukassa yksi yksittäinen maapuomi siis tuotti huomattavan paljon päänvaivaa ratsastajalle, mutta hevosella taisi olla hauskaa - vaikka välillä tuli vähän mielenkiintoisia ratkaisuja puomin ylityksen kanssa, Nata tuntui kaiken kaikkiaan tosi hyvältä. Tehtiin siis pientä pujottelua käynnissä ja ravissa, mentiin yksittäistä maapuomia ravissa ja laukassa ja haettiin kevyttä istuntaa. Positiivinen yllätys oli, että pysyin kevyessä istunnassa paljon paremmin, kuin esim. viime kesänä tai syksynä.

Vaikkei ihan mennyt, niin kuin Strömsössä, niin olen silti tosi tyytyväinen. Aiemminhan mä en ollut mennyt Natalla edes maapuomeja, ja nyt tuli testattua, että niistä on mahdollista selvitä todistetusti hengissä. Ravissa ja vasemmassa laukassa meni pätkittäin tosi hyvin, eniten hakemista oli oikeassa laukassa. Toisaalta se ei ollut mikään ihmekään, koska mulle oikea kierros on vaikeampi ratsastaa, joten osasin odottaakin, että vasempaan kierrokseen tehtävät tulevat menemään paremmin.


Täytyy siis vain todeta, että olen kyllä tyytyväinen. Estejalustimet tuntuivat seinähulluilta, olo oli sellainen, että polvet olivat suussa ja nilkat tuntuivat olevan kippurassa. Miten niin hyppytaukoa itselläkin takana ihan reippaasti? Neljääkymppiä isompaa olen hypännyt viimeksi varmaan viime syksynä, ja kyllä siitäkin on helposti varmaan puoli vuotta. Enkä ole ikinä hypännyt lainkaan sen tyylisellä hevosella, kuin Nata, ja se näkyi jo puomeilla. Ei siinä mitään, onneksi mikään kiire hyppäämään sitä tai tätä korkeutta ei ole, vaan voidaan ihan rauhassa harjoitella ihan vaikka niitä yksittäisiä maapuomeja.

Ja kyllä, nyt ollaan taas siinä vaiheessa, kun maapuomitkin melkein vähän jännittää. Ei nyt ihan, mutta melkein. Mutta pohjaltahan on suunta vain ylöspäin, eikös se niin mene? Sitä paitsi, nyt mulle jäi hyvä mieli siitä, että mentiin sitä yhtä, hurjan ihmeellistä yksittäistä maapuomia. Ja mä väittäisin, että on sekin nyt hyvä juttu.

~ Omppu

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Itsenäisesti epämukavuusalueella

Vaikka itsenäisesti ratsastaessani hortoilen melko pitkälti omalla mukavuusalueellani, tiistaina päätin ottaa jalustimet kokonaan irti satulasta ja pakottaa itseni taas istumaan.
Pakko todeta, että Nata toimi taas älyttömän hyvin, vaikka mä meinasinkin muutaman kerran maastoutua.

Hölmö, oli näköjään hyvää puuroa noissa kaltereissa :D
Maanantain tunnin jälkeen mietin, kannattaisiko ne jalustimet jättää ihan suosiolla pois jo tiistaina ja yrittää ratsastaa siellä omalla epämukavuusalueella mahdollisimman hyvin itsenäisesti, eikä vaan humputella menemään ilman mitään järkeä tai varsinaista suunnitelmaa. Tallissa ajatus tuntui vielä jotenkin toteuttamiskelvottomalta, mutta kentällä päädyin kuin päädyinkin irrottamaan jalustinhihnat satulasta ja ripustamaan ne aidalle roikkumaan. Luonnollisesti tästä aiheutui lisää tyhmää oloa, mutta pakkohan mun on jotain saada aikaiseksi myös itsenäisesti ratsastaessani, ja jollain tavalla maanantain tunnin juttujen kertaaminen tuntui hyvältä idealta.

Olin oikeasti aika yllättynyt siitä, miten vähän hankalalta istuminen harjoitusravissa tuntui. Keventäminen ilman jalustimia ei nyt ole itsessään tehtävä helpoimmasta päästä, mutta tämäkin onnistui yllättävän  hyvin, ja olo oli huomattavasti vähemmän tyhmä, kuin maanantaina. Alkuhölkkäilyn jäkeen lähdin tekemään siirtymisiä ja pientä väistöntynkää, ja luonnollisesti samaan "tehtävään" mahtui myös ravia. Toisella pitkällä sivulla tein jotain pohkeenväistöntapaista ensin kohti keskikenttää ja sitten takaisin uralle, vähän sillä ajatuksella, että lopputulos olisi loivan kiemuran tapainen. Lyhyen sivun aikana tein usein pysähdyksen ja sen jälkeen siirryttiin raviin, tosin joka kierroksella ei pysähdytty. Alkuun kevensin ravissa, mutta kun se alkoi sujua paremmin, jäin istumaan harjoitusraviin. Ravista siirryttiin käyntiin puolen kierroksen jälkeen lyhyellä sivulla, jonka jälkeen taas sama homma uudestaan. Muutama vähän mielenkiintoinen käyntisiirtyminen tuli, mistä olisin voinut tipahtaa melko helpostikin, mutta kiitos Natan kiltteyden en tällä kertaa päässyt maistelemaan hiekkaa.


Tein tätä molempiin suuntiin, keskittyen mahdollisimman paljon siihen, että istuin hyvin suorassa enkä vetänyt ohjasta (pidin tosiaan taas ohjista sillä "paistinpannutyylillä" kiinni, koska se tuntui toimivan). Yllättävän kivojakin pätkiä saatiin, ja jossain vaiheessa jäin vain ravailemaan muutaman kierroksen harjoitusravia ympäri kenttää, tehden siirtymisiä käyntiin ja yrittäen saada Nataa pysymään rentona myös pysähdyksissä. Jossain vaiheessa totesin, että tämä onnistui jo ihan kohtuullisesti - ja tätä toteamusta seurasi se ratsastuksen miellyttävin vaihe, loppukeventelyt ilman jalustimia. Yllättävän hyvin tämäkin luonnistui, tässä vaiheessa en oikeastaan tuntenut oloani enää lainkaan niin tyhmäksi, kuin alkuverkkaraveissa.

Tiivistettynä Nata oli siis jälleen kerran ihan super. Vähän oli taas oma tekeminen hakusessa, mutta kyllä tämä oli mahdollisesti järkevimpiä itsenäisiä kertoja, mitä nyt olen Natalla mennyt. Ehkä siis tällä viikolla jätetään vielä toistekin jalustimet pois, kun lähdetään kentälle hölkkäämään. Natalle kevyt hölkkäpäivä, hevonen ei edes hikoa, mutta ratsastajaa hapottaa ja hikeä pukkaa... Nyt tässäkin vaan paljon treeniä, kyllä se keskivartalonhallinta vielä jostain löytyy. Kuvasin tiistailta muuten MyDayn, jonka julkaisen heti, kun saan sen editoitua.


~ Omppu

tiistai 15. maaliskuuta 2016

"Kaksi paistinpannua"

"Ja nyt pidät jalat siinä, siirryt raviin, lähdet keventämään - joo, ilman jalustimia -, ja ajattelet edelleen, että sulla on käsissäsi kaksi paistinpannua."

Kuvat on otettu lauantaina, istuntakurssin jälkimmäisellä tunnilla, joka ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä
Tuohon kommenttiin tiivistyy koko maanantain tunti. Jalustimet piti nostaa alkuverkan jälkeen ristiin satulan eteen, ohjista pidin jo alkuverkassa kiinni "kuin paistinpannuista". Olihan siinä väkisinkin vähän tyhmä olo, kun yritti keventää ilman jalustimia, varsinkin, kun ohjistakaan ei saanut pitää normaalisti kiinni. Toisaalta tyhmä olohan mulla on harvinaisen usein, viimeksi ennen maanantain tuntia muistaakseni sunnuntaina kirkossa ja ennen sunnuntaita lauantain istuntakurssilla... :D

Tunnilla tehtiin siis kaiken kaikkiaan perusjuttuja - harjoitusravia, kevyttä ravia, uraa pitkin ratsastamista, ympyröitä ja siirtymisiä. Ja no, tämä kaikkihan tehtiin alkuverkan jälkeen ilman jalustimia, pitäen ohjasta kiinni nyrkit väärin päin. Voi kuulostaa helpolta, mutta sitä tämä ei ollut. Jollain tavalla ravin keventäminen ilman jalustimia tuntui aivan erilaiselta, kuin kesällä estetunneilla - ehkä siksi, että nyt tein sen pätkittäin enemmän oikein ja ymmärsin mahdollisesti, että ideana ei ole vuosituhannen pahin jalkaprässitreeni, vaan nimenomaan se keskivartalon hallinta.


Jouduin oikeasti keskittymään kevyessä ravissa ilman jalustimia tosi paljon sellaisiin asioihin, jotka eivät olisi tulleet jalustinten kanssa mieleenkään - esimerkiksi kuulin tunnin aikana noin 150 kertaa ohjeen "Varpaat ylös". Toisaalta mahdollisesti ymmärsin myös sen, että ratsastan pohkeet aivan liian edessä varsinkin, kun yritän hidastaa hevosta. Ja silti silloin, kun jalkani olivat kuulemma oikeassa paikassa, mulla oli taas tyhmä olo, ihan vain siksi, että olin niin tottunut siihen "vesihiihtäjäasentoon", että kun yhtäkkiä pitikin keskittyä pitämään jalkoja oikealla paikallaan, homma yritti levitä siihen. Eipä onneksi levinnyt ihan niin pahasti, kuin olisi voinut.

Nyt sain vähän kiinni jo joistain asioista, joita yritettiin käydä läpi lauantain kurssilla. Ainakin vähän enemmän tajusin, kuin lauantaina. Pakko myöntää, että ihan vähän hapotti siinä loppuraveja kevennellessä ilman jalustimia, mutta toisaalta se on vaan hyvä asia, että ihan oikeasti joudun tekemään tunneilla jotain siellä hevosen selässä. Ei kovin paljoa hymyilyttänyt siinä vaiheessa, kun "Ei hapota vielä! Kierros vielä ravia! Ja siihen perään vielä puoli kierrosta! Ja vielä puoli kierrosta, niin tulee kaksi kierrosta!"... :D

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin siis positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin tunti meni loppujen lopuksi, sillä oikeastaan kaikki raviin liittyvät tehtävät ovat meille jossain määrin vaikeita. Lienee siis aika selvää, että olin tosi tyytyväinen, kun päästiin tunnin jälkeen Natan kansssa valumaan talliin. Väsytti, mutta toisaalta mua lähinnä huolestuttaisi, jos mua ei yhtään väsyttäisi tunnin jälkeen... :D


~ Omppu

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Että sellainen istuntakurssi

Ai homma hanskassa? No ehdottomasti!
Hanskat hukassa? Todellakin.


Anne piti meidän kotitallilla 11.-12.3 istuntakurssin, ja oman istunnan ollessa parhaimmillaankin mielenkiintoinen, pahimmillaan varmaan lähimpänä sietämätöntä, oli mun luonnollisesti pakko sinne ilmoittautua. Perjantaina käytiin läpi teoriaa, teoriaa ja lisää teoriaa, yllättävän hyvin ymmärsinkin, mistä puhuttiin. Tai no, ainahan voi luulla ymmärtäneensä, mutta käytännössä asian toteuttaminen ei sitten onnistukaan. Juuri niin kuin meille kävi tuolla kurssilla.

Lauantain ensimmäinen tunti oli käynti-ravi-painotteinen. Siitä ei ole kuvia - ehkä se on ihan hyvä. Kevyttä istuntaa ilman jalustimia. Jalat satulan eteen. Ravia ilman jalustimia, kevyessä istunnassa ja perusistunnassa. Siirtymisiä. Eikä kuulemma saa hapottaa. Kyllä muuten reidet huusi hoosiannaa, ja se epäilemättä näkyi.


Melkein koko ensimmäinen tunti meni siihen, että en todellakaan saanut kiinni siitä, mitä piti tehdä, tai miten olisi pitänyt istua. Vasta ihan lopussa, kun sain taas jalustimet jalkaan ja jalan asennon pätkittäin vähän järkevämmäksi, huomasin oikeasti, miten hyvältä Nata tuntui. Pystyin istumaan harjoitusravissa kohtuullisesti, selkä ei sattunut enkä pomppinut, kuin mikäkin superpallo. Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä tunnista jäi ihan ok fiilis, koska loppuravit meni niin hyvin.

Jälkimmäisellä tunnilla oli tarkoitus laukata. No, kyllähän me laukattiin. Vähän turhan reippaasti, vähän epähallinnassa, vähän mielenkiintoisia teitä, mutta laukattiin. Istunta tuntui jopa normaalia huonommalta, en osannut yhtään istua ja jäin vetämään ohjista, kun Nata keräsi kierroksia. Istuntaa ajatellen siis meidän osalta jälkimmäinen tunti ei mennyt kovin hyvin - ravi tuntui ihan siedettävältä, saatiin muutamia hyviä pätkiä, mutta myös niitä huonompia.


Tarkoitus ei ollut näyttää nätiltä kummallakaan tunnilla, ja sen huomaa. Kuvia on vain jälkimmäiseltä tunnilta, ja jo niitä katsoessa tekee mieli hakata pää näppäimistöstä läpi - ai että näin hyvin meni? Kyllähän sen jo hevosen selässä tiesi, että ei tämä nyt mene ihan putkeen, mutta tietyt asiat näyttävät kuvissa vielä pahemmilta, kuin miltä tuntuivat. Se on oikeasti aika raivostuttava fiilis, kun ajattelet, että "okei, tunti meni nyt vähän päin puuta, mutta ainakin asia x meni kohtuullisesti", ja kun katsot kuvia, toteat, että asia x ei mennyt todellakaan niin hyvin, kuin luulit.

En saanut Nataa laukasta raviin. Ratsastin laukassa "käsijarru päällä". En osannut joustaa laukan mukana lainkaan. Pompin laukassa enemmän, kuin ravissa. En ymmärtännyt, miten piti joustaa lantiosta ja antaa lonkkien pyöriä. En saanut enää hevosen selässä lainkaan kiinni siitä ajatuksesta, mistä teoriassa puhuttiin. Suoraan sanottuna siis jälkimmäisellä tunnilla ei onnistunut oikeastaan mikään, paitsi ehkä harjoitusravi pätkittäin. Ja siinäkin mun jalat oli väärässä paikassa, eli ei oikeastaan sekään, paitsi jos verrataan siihen, miltä se olisi näyttänyt viikko sitten, ennen kuin ymmärsin jotain keskivartalon lihaksiin liittyvää.


Loppuravit Nata paineli taas menemään pätkittäin ihan kivaa ravia, vaikka vauhtia olikin vähän turhan paljon. Meidän osalta siis istuntakurssi ei ollut mikään kaikkein onnistunein, varsinkaan laukkapainotteinen tunti, ehkä mä siis vain otan tuon paperinipun, joka kurssilta saatiin, ja yritän sisäistää, mitä siinä sanotaan. Ja sen jälkeen yritän toteuttaa sen, ja totean, että en todellakaan ymmärrä, mitä mun pitäisi tehdä.

Tiedän kyllä, että huonosta istunnasta ei saa hetkessä hyvää. Siihen menee aikaa, ja sen eteen saa nähdä vaivaa. Siksi tämä postaus saattaa kuulostaa pätkittäin huomionhakemiselta tms, mutta sitä tämän ei ole tarkoitus olla. Tarkoitus oli todeta, ettei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Onneksi Anne tulee pitämään meille istuntapainotteisia tunteja jatkossakin, joten ehkä mä vielä joskus ymmärrän, mistä perjantaina ja lauantaina puhuttiin. Toivottavasti ainakin.


~ Omppu

lauantai 12. maaliskuuta 2016

"Istu ja pidä narut omissa käsissä"

Otsikkona varmasti tunnin yksi tärkeimmistä opeista.

Vaikka aamulla kaikki ei sujunutkaan niinkuin olisi pitänyt, kitaratunnilla en urpoillut normaalia enempää, ja pysyttiin hyvin aikataulussa kotiin paluun suhteen, sillä ehdin kerrankin olla ajoissa, kun kyyti tallille saapui. Tallille pääsin siis lähtemään ihan hyvissä fiiliksissä, jotka jatkuivat vielä tunnillakin. Ehkä sen takia tyytyväisen ratsastajan oli helppo hymyillä viimein päästessään sängyn uumeniin.

Torstaina ratsastin Poppiksella. Olin innoissani ja iloinen ihanasta hevoskaverista, joka oli tuolloin vähän energisemmällä tuulella, vaikka olikin liikkunut jo yhden tunnin. Alkukäynneissä vähän tuijoteltiin kulmia, katsomoa ja oltiin kuin lentoon lähdössä, ennenkuin sitten otettiinkin ohjat käteen ja lähdettiin verkkailemaan. Ravi tuntui hieman vetelältä, niinkuin hevonenkin, mutta meno parani heti, kun aloin vaatimaan hevoseltakin vähän enemmän. Verkka tehtiin aika lailla itsenäisesti sikin sokin ratsastellen ja hevosia taivutellen.

Ekassa kuvassa aika jolloin päästiin lähtemään tallilta ja toisessa Rasse.



Tunnin aiheena oli puomeja, tosin kouluvarustuksella ja muutenkin kouluratsastusmielellä. Keskihalkaisijalla oli kolme n. neljän puomin pätkää, joiden väliin mahtui muutama raviaskel. Ensimmäiset puomit olivat lähellä A -päätyä, toiset keskellä ja kolmannet toisessa päässä. Hommat lähtivät käyntiin ihan vain sillä, että hevoset piti saada taivutettua puolen ympyrän tavoin ensimmäisille puomeille, joilla hevosen piti nostella jalkojaan, jatkettiin linja toiseen päätyyn, jossa viimeisillä puomeilla valmisteltiin taivutus suuntaan, johon haluttiin kääntyä. Poppis tuntui ihan kivalta, aluksi oli pientä ongelmaa jalkojen nostelussa, mutta tämän ongelman korjattua meillä meni jo aika hyvin. 

Seuraavaksi viriteltiin laukkaa tehtävään mukaan nostamalla se keskimmäisten puomien jälkeen. Noston jälkeen piti ratsastaa keksiympyrä, joka ei oikein tahtonut multa ainakaan ekoilla kierroksilla onnistua. Okei, hevonen laukkasi ihan kivaa laukkaa, mutta ympyrä oli kaukana keskiympyrästä, sisäpohje seikkaili jossain ja kuski oli muutenkin vähän pihalla. Kolmannella ympyrällä saavutettiin jo keksiympyrän mittasuhteet, jolloin päästiinkin vaihtamaan askellaji takaisin raviin ja ratsastamaan puomit loppuun toiseen päähän. Tätä suht simppeliä tehtävää ratsastettiin aika moneen kertaan, vähän paremmalla menestyksellä. Poppis tuntui kivan rennolta ja kuunteli pidätteitä todella hyvin.

Hapsun mood tunnille

Tunnin suurin ongelma syntyi viimeisessä tehtävässä, jossa keskimmäiset puomit eivät olleetkaan enää ravipuomit vaan puomikasa, jonka yli oli tarkoitus laukata, kääntää ympyrä jompaan kumpaan suuntaan ja tulla puomikasa uudelleen. Koska Poppis tiesi todellakin, mitä oltiin tekemässä, se sai vähän enemmän virtaa korvien väliin, ja teki mulle simppelistä tehtävästä hieman haastavamman. Meidän "hurjalle esteelle" tuli vähän isompiakin loikkia, kuin mitä olisi pitänyt, mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Tosin laukka rullasi vähän liiankin reippaasti, joten voltin tekemisessä loppui käytännössä tila kesken. Tultiin tämä pariin kertaan ja vikalla kerralla tehtiin molempiin suuntiin ympyrät puomikasan päältä.

Sanottaisko vaikka, että kivaa oli. Ei mennyt ihan putkeen, mutta tunnilla ja sen jälkeen oli hyvä fiilis, heppa oli kiva ja muutenkin oli hauskaa. Että oikeastaan ihan onnistunut ratsastelu ♥

~ Amppa

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Lähestyvä vyökoe (ja lähestyvä paniikki)

Torstaina olin kerrankin etuajassa;
treenit alkoivat puoli viideltä, ja mä olin neljän jälkeen taekwondopuku päällä lämmittelemässä salissa. Se tarkoitti hyvää aikaa yrittää kuvata videokoostetta.



Ehkä on turha kertoa siitä, mitä tehtiin tai mitkä potkut tuottivat hankaluuksia. Tiivistettynä vyökoe lähestyy, samoin paniikki. Vyökoetta on lykätty nyt kohta neljä kuukautta, eli näillä näkymin huhtikuussa olisi tarkoitus mennä kokeilemaan. Mä tiedän jo nyt, että koko koe menee ihan metsään jo pelkän jännityksen takia, koska mä olen silloin suurimman osan ajasta todennäköisesti siinä vyökoetilanteessa yksin. Silti mä haluan mennä kokeilemaan, koska nyt olisi mahdollisuus mennä. Jos en pääse läpi, saanpa ainakin kommentit, mitä pitää parantaa seuraavaksi kerraksi.

Kuvasin tosiaan treeneistä lyhyen videon, josta piti tulla huomattavasti pidempi - en vain ollut osannut käyttää kameraa ja yli puolet klipeistä ei kuvautunutkaan videoiksi vaan kuviksi. Niistä ei nyt sitten ollut iloa, mutta tuossa videolla näkyy muutama teknisesti ei-niin-hyvä alkulämmittelypotku ja hyppimistä. Tuolla hyppimisellä haetaan nimenomaan ponnistusvoimaa ja tasapainoa, säkkiin tehtyjä potkuja tein nimenomaan lämmittelymielessä (eli kyllä, tiedostan, etten potkaissut jalkaa suoraksi asti ja että tuossa on huomattavasti virheitä) ja perus etupotkuja tulee tehtyä joka treeneissä, joten miksei tälläkin kertaa.


Parhaiten torstaita kuvaa ehkä "hyvä potkupäivä". Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kun puhutaan "hyvästä hiuspäivästä", hiukset on hyvin, ja kun puhun "hyvästä potkupäivästä", potkut lähtee sinä päivänä helpommin korkeammalle ja rennommin. Pääsin tekemään pari hankalampaakin potkua, mitkä mulla kysytään vyökokeessa melko varmasti, ja niidenkään suhteen ei ollut mitään paniikkitilaa, vaan ne sujuivat ihan hyvin. Oikeasti aika ihmeellistä, miten päivät vaihtelee niinkin paljon, että tänään venyttelemättä ja tosi vähäisellä lämmittelyllä sain tehtyä parempia potkuja, kuin joskus kunnon lämmittelyjen ja venyttelyjen jälkeen.

Taekwondoaiheisia postauksia tulee tosiaan nyt mahdollisesti vähän useammin, mutta toivottavasti se ei haittaa. Koitan saada joskus kuvattua enemmänkin lajitekniikkaa, tämä yritys meni nyt nätisti sanottuna perunoiksi. Toukokuussa puolestaan meillä alkaa ulkotreenit, joten ennen sitä pitäisi saada nyt jotain kuvattua vielä, jos haluan ihan lajitekniikkaa, ulkona kun puolestaan tehdään yleensä enemmän kaikkea muuta. Ollaan me tehty lajitekniikkaakin (kuten ylämäkipotkuja, parhaimmillaan hyppypotkuja ylämäkeen), mutta myös mm. lenkkeilty, venytelty, juostu ylämäkeen ja pelattu tennistä (ja haettu niitä tennispalloja sitten milloin mistäkin). Mä olen jo nyt älyttömän innoissani tulevasta kesästä - nuortenleiri alkukesästä, Roihu myöhemmin kesällä, paljon aikaa Natan kanssa ja toivottavasti myös paljon taekwondoharjoituksia.

Hiihtolomalta, jonka vietin riparilla Tampereella / Ylöjärvellä
Tämäkin postaus venähti taas vähän turhan pitkäksi, vaikka tästä piti tulla muutaman lauseen mittainen toteamus, että mokasin videon kuvaamisen, kiitos ja moikka. No, tulipa muutaman lauseen pidempi, kuin olin ajatellut, ja aihekin lähti taas surffailemaan taekwondon, Natan ja ensi kesän välillä... :D

 ~ Omppu

torstai 10. maaliskuuta 2016

"Hallittu latinolantio"

Hehkutanhehkutanhehkutan, mutta kun Nata on super ♥


Okei. Mun vatsalihakset kramppaa, mutta oli kyllä taas sen arvoista, että se on nyt pienin mahdollinen murhe. Se itseasiassa kertoo, että tein jotain oikein ja löysin ne itse asiassa jo aika kauan etsityt vatsalihakset. Ja kyllähän jo hevosen selässä harjoitusravi tuntui aivan erilaiselta, kuin vaikka viikko sitten. Pakko sitä vaan on vielä vähän hehkuttaa, kuinka hyvältä se ravi nyt tuntui, vaikkei se istuminen edelleenkään helppoa ollut. Nyt se oli jo melkein mahdollista.


Keskiviikkona alkuverkan jälkeen tunnin tehtävän nimi oli "kolmikaarinen kiemuraura". Juuri yksi niistä teistä, jotka aiheuttavat suunnatonta ahdistusta pelkällä olemassaolollaan. Joko en saa hevosta asettumaan tai suoristumaan, tai sitten en kumpaakaan. Ja koska arvasin, että ennemmin tai myöhemmin tähän tehtävän lisättäisiin harjoitusravia, teki todellakin mieli repiä hiukset päästä jo, kun Anne selitti, mitä tehdään. Siitäkin huolimatta, että tehtävä oli yksinkertaisempi, kuin tiistaina.

Oikealle tehty kiemura käynnissä ja ratsastaja, jolla näyttää olevan melko hauskaa
Itse asiassa tämä sujui yllättävän hyvin. Keskimmäinen kiemura piti tehdä käynnissä, jotta saan Natan asetettua huolellisemmin oikealle, mutta muuten kevyessä ravissa kiemurtelu ei tuottanut juurikaan ongelmia ensimmäisen kierroksen jälkeen - joten sittenhän voitiin siirtyä varsin hyvin harjoitusraviin. Tästä seurasi ratsastajan totaalinen lamaantuminen (kyllä, on äärimmäisen hankalaa tehdä mitään muuta samalla, kun kaikki keskittyminen menee istumiseen).


Kun lopulta pystyin vähän asettamaan ja taivuttamaan Nataa harjoitusravissa, saatiin jäädä kävelemään. Välikäyntien jälkeen haettiin vielä järkevämpää käsien asentoa muutamalla voltilla harjoitusravissa. Kun tämä sujui, saatiin jäädä jo loppuverkkailemaan. Ratsastajan vatsalihakset huutavat hoosiannaa todellakin, eli kyllä jo siinä harjoitusravissa riittää paljon treenattavaa. Nyt on kuitenkin helpompi lähteä sitä harjoittelemaan ja työstämään, kun pystyn vähän jo istumaankin (kauhulla odotan sitä päivää, kun pitäisi pystyä ravaamaan ilman jalustimia). Perjantaina ja lauantaina itseasiassa järjestetään meidän kotitallilla istuntakurssi, mihin mekin ollaan osallistumassa. Sunnuntaina konfirmaatiossa osaan sitten ainakin istua... :D

Kevytravi ja könötys
Ai niin, ja otsikkohan tuli luonnollisesti Annen kommentista, kuten lähes kaikkien muidenkin tuntipostausten otsikot. Tämäkin liittyi siihen harjoitusraviin. "Jousta vähän liikkeen mukana, älä jousta liikaa. Sellanen hallittu latinolantio." Ja voin kertoa, että ellen mä olisi silloin yrittänyt epätoivoisesti istua ja etsiä jostain "hallittua latinolantioa", tuo kommentti olisi voinut mahdollisesti herättää hienoista hilpeyttä.


~ Omppu

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

"Ja otapa härkää sarvista..."

"...ja teepä äskeinen tehtävä kokonaan harjoitusravissa."

Sellainen hauska paljastus, että ellei joku ole asiaa huomannut, kaikki täällä aiemmin nähdyt ravikuvat on otettu kevyestä ravista, eli tässä postauksessa ensimmäsiä harjoitusravikuvia Natasta. Ihan vain siksi, että meidän harjoitusravi on näyttänyt melko järkyttävältä.
Hehkutusvaroitus; näin alkuun, mun on ihan pakko todeta yksi asia. Mulla on mahtava hevonen ja mahtava valmentaja. Ja että mun kevätflunssa (kopkopkop) salli tiistaina jo ratsastamisen siinä määrin, että tunnilla löytyi jonkinlainen harjoitusravikin. Tai no ei se ihan ravia ollut, kuin muutama pätkä, mutta jonkinlainen harjoitusravintapainen hölkkävaihde. Ja sekin on jo paljon, kun vertaa siihen, että syksyllä, kun kävin Natalla pari kertaa tunneilla, en pystynyt istumaan harjoitusravissa, tai edes harjoitusravintapaisessa mummohölkässä. Tiistaina lopulta tajusin, miten mun kuuluisi yrittää istua (eihän sitä tässä olekaan yritetty tajuta, kuin reilu pari kuukautta), ja sen jälkeen tunti menikin itseasiassa ihan hyvin.


Tunnilla tehtävä oli (luojan kiitos) älyttömän yksinkertainen - ratsastan kulman, suoristan hevosen ja teen voltin. Eipä sillä, että kyllä tämäkin tehtävä aiheutti muistaakseni reaktion "täh, voisitko sä selittää uudelleen, nyt meni vähän ohi", mutta tämän tajuamiseen ei mennyt viittä selityskertaa ja puolta tuntia, kuten yleensä. Ja niin yksinkertaiselta, kuin tämä tehtävä kuulostaakin, sen toteuttaminen kunnolla oli älyttömän vaikeaa. Eikö se muka yleensä mene niin, että mitä yksinkertaisemmalta asia kuulostaa, sitä vaikeampi se on oikeasti?


Kun tämä sujui suunnilleen käynnissä, piti suorat pätkät ravata. Ja mennään muuten harjoitusravia. Se ravi ei kuulemma muutu mukavammaksi kävelemällä. Ensimmäiset pari ravipätkää olivat taas sitä luokkaa, että ratsastajan teki mieli hakata päätä lähimpään puuhun. Ja sitten ehkä mahdollisesti tajusin, mitä Anne yritti mulle selittää, ja sen jälkeen ravissa istuminen tuntui huomattavasti helpommalta (ja ravi ilmeisesti näyttikin huomattavasti enemmän järkevältä).


Sitten mun piti "ottaa härkää sarvista - tai Nataa korvista - ja tehdä koko äskeinen tehtävä kokonaan harjoitusravissa, myös voltit". Ensimmäinen reaktio oli luokkaa "APUA". Loppujen lopuksi se harjoitusravi ei kuitenkaan ollut niin hirveää tässäkään tehtävässä. Omat kädet jäivät vain turhan passiivisiksi, jalat puolestaan heiluivat ja katse pysyi tiukasti Natan niskassa, mutta nyt sentään pystyin istumaan edes jotenkuten. Olen siis oikeastaan tosi tyytyväinen tuntiin, ja kerrankin myös ainakin osittain siihen, mitä itse sähläsin siellä hevosen selässä. Seuraava tunti onkin heti keskiviikkona, ja silloin mennään kuulemma - yllätysyllätys - harjoitusravia.

Loppukevennys: näin yrität toteuttaa käskyn ottaa Nataa kiinni korvista ihan kirjaimellisesti... :D
~ Omppu