sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Viikkokooste

Tavallinen viikkokooste tavallisesta viikosta


Alkuviikko meni hyvin, muutamana päivänä kentällä pystyi vielä ravaamaankin, ja rento ravi löytyi päivä päivältä nopeammin. Saatiin tosi hyviä pätkiä ja kenttä oli tosi hyvä, vähän turhan loskainen, mutta ratsastuskunnossa kuitenkin. Suunnilleen sinne torstaihin asti tätä riemua kestikin - silloin kävin ensin taekwondossa tekemässä tunnin hyvän askelottelutreenin ja hakemassa vähän luottamusta omaan tekemiseen, ennen tallilla käyntiä. Kenttä oli siinä kunnossa, että ratsastamaan en lähtenyt - ja perjantaina tilanne oli vielä pahempi. Kävin itse kääntymässä kentällä, naksautin selkäni ja meinasin kaatua ehkä kolme kertaa viiden metrin sisään. Ei tehnyt mieli raahata hevosta sinne liukastelemaan, vaikka sillä hokit onkin.


Lauantaina oli vuokraajan päivä, joten sain rauhassa mennä taekwondoon ja sen jälkeen vielä hikoilemaan ohjatusti salille. Muutaman erinäisen käänteen jälkeen Jopo suuntasi kohti uimahallia puolisen tuntia ennen harjoitusten alkua, ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa treenaamaan. Teimme osittain ensimmäisen keltaisen vyön vyökokeen tekniikoita, sillä kahdella meidän seuralaisella oli tosiaan harjoitusten yhteydessä vyökoe. Melko kevyesti sai siis ottaa.


Askelotteluita tehtiin taas kerran, koska niissä on ehdottomasti eniten petrattavaa vyökoetta ajatellen. Tällä kertaa tehtiin jokainen 3-4 eri parin kanssa, ja oli kyllä ehdottomasti tosi mukavaa, kun sai vähän arvioidakin etäisyyksiä sun muita eri pituisten parien kanssa. Treenin loppuun piti vielä vähän kuormittaa jalkoja, joten nilkkapainojen kanssa piti tehdä peruspotkuja - sivupotku, takapotku, etupotku, hallittu kiertopotku, hallitut hyppypotkut... Alkuun sainkin ihan hyvää tekniikkaa tehtyä myös nilkkapainoilla, mutta jossain vaiheessa tein ihan normaalia sivupotkua vasemmalla jalalla, ja tunsin, kun lonkassa naksahti. Ei muuten, kyllähän sitä lonkkaa on tullut väänneltyä vaikka ja miten, että vähän naksahtanut nivel on jotenkin mennyt takaisin paikalleen tai ainakin kipu on loppunut. Tällä kertaa kuitenkaan kipu ei loppunut tai edes hellittänyt.


Tein vielä muutaman helpon potkusarjan "puolikkaalla teholla", ennen vaatteiden vaihtoa ja kuntosalia. Salilla tein mm. lähentäjiä ja loitontajia, eikä lonkka sattunut lainkaan. Salitreeni oli ylipäätään tosi hyvä, ja melkeinpä voisin alkaa siellä käymään edes kerran viikossa. Kotona lonkka kuitenkin alkoi särkeä enemmän, sen lisäksi, että lihakset huusi hoosiannaa. Maanantain tuntia odotellessa... :D


Sunnuntai tiivistettynä yhteen sanaan; "ai". Jokainen lihas särki, varsinkin jalat, ja kun käveleminenkin tuotti hankaluuksia, ratsastus rajoittui pieneen maastolenkintapaiseen, jonka aikana ehdin todeta, että maastot ovat niin jäässä, että pidemmälle ei kannata edes yrittää lähteä. Mitään ihmeellistä ei siis tehty lähinnä kivikovan kentän, ratsastajan lihaskipujen ja liukkaiden teiden takia.


Näitä viikkokoosteita on paljon helpompi kirjoittaa, kuin jokaisesta päivästä yksittäistä postausta. Toivottavasti siis tykkäätte näistä, koska todennäköisesti näitä tulen jatkossakin kirjoittamaan, sillä koko viikko on helpompi ajatella kokonaisuutena, kuin muutamana yksittäisenä päivänä, jos tietokoneen ääreen pääsee vasta loppuviikosta. Silloin alkuviikko on jo mielessä yhtä puuroa - olikos se maanantai? Vai tiistai? Vai peräti keskiviikko? Vai viime viikon sunnuntai?


~ Omppu

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kruunu päässä(kö)?

Myönnän, että sen jälkeen, kun sain Natan, olen alkanut tietoisesti viettämään vähemmän aikaa tiettyjen ihmisten seurassa esimerkiksi koulussa.
 En siksi, että olisin ylimielinen tai en haluaisi heidän kanssaan olla, vaan siksi, että olen kuullut, miten ihmiset suhtautuvat niihin "kavereihinsa", jotka saavat oman hevosen. 
En halua luulla olevani sellaisen ihmisen kaveri, joka loppujen lopuksi on sitä mieltä, että "nyt sillä on oma hevonen, nyt se on ylimielinen".
Pelkään, että hekin luulevat, että olen muuttunut suunnilleen eri ihmiseksi, vaikka omalla käytökselläni vahvistankin tätä olettamusta.



Yksi syistä, miksi "Tähdet kohdallaan" kolahtaa minulle tällä hetkellä todella kovaa, ovat kyseisen biisin ensimmäiset sanat, "sama jätkä, en oo muuttunut mikskään muuks". Se tuntuu todella olevan olettamuksena, vaikka itse olen eri mieltä. Miten olen muka muuttunut ihmisenä tai kaverina? Tätä oli hyvää aikaa miettiä eräänä iltana, kun istuin yksin tallituvassa, pesemässä Natan suitsia, odottelemassa kyytiä tunnin jälkeen. Koko tallissa ei ollut ketään muuta, mutta oloni ei varsinaisesti ollut yksinäinen - olen aina viihtynyt yksin, niin myös aikanaan Zilpalla, ennen kuin sain sieltä yhtäkään "oikeaa" kaveria. Ei se silloin ensin haitannut, mutta pakko myöntää, että siinä kaveriporukassa, mikä sunnuntain aamutuntilaisista myöhemmin muodostui, tuli koettua paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Sen porukan kanssa oli mukavaa viettää sunnuntait aamupäivästä iltaan tallilla.

Valmistautumista Avoimien Ovien päivään, kesä 2015
En ole myöskään viettänyt juuri aikaa kaverien kanssa vapaa-ajalla oikeastaan ala-asteen ensimmäisten luokkien jälkeen. Miksi? En tiedä. Kenenkään kanssa ei tule koskaan sovittua, että lähdetään kaupungille tai mennään vaikka räpsimään kuvia. Nyt viimeisen vuoden aikana tuntuu, että mitä enemmän olen heppaillut, sitä enemmän olen nähnyt kavereitakin. Sitä enemmän minulla on kavereita, joita nähdä - lähes kaikki kaverini ovat tallilta. En ymmärrä, miksi asioiden nyt pitäisi muuttua. Viikolla en ole todennäköisesti joka päivä tallilla, ja viikonloppuisin siellä ei mene koko päivää.

Syksy 2014, ekat koulukisani ikinä. Ponivalinta ei ehkä mennyt ihan nappiin... :D
Olenko ylimielinen, jos puhun Natasta? Oletan, että en. Oletan, että jos joku kysyy Natasta, hän tahtoo kysymykseensä vastauksen. Okei, melko usein tulee tästä hevosesta puhuttua, vaikkei kukaan mitään kysyisikään. Se saattaa antaa ylimielisen vaikutelman. Miksei sitten ole ylimielistä puhua omasta koirasta, marsusta, kissasta, käärmeestä, koulunkäynnistä, hiustenväristä tai vaikka päivän säästä? Kyllä, ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti jonkunlaista ylimielisyysmielikuvaa, mutta silloinkin melkein väittäisin, että taustalla on kateutta.

Kesä 2015 ja Selma, toinen kerta selässä
Ihmisten kommentit tuntuvat olevan luokkaa "ai kato suakin näkee vielä". Tavallaan se kuulostaa kovin ihmeelliseltä - ai kato, en mä ollutkaan kadonnut maapallolta. Toisaalta oletus saattaa olla sekin, että itsehoitotallilla, missä hevoset ruokitaan, viedään ulos aamulla ja haetaan sisälle illalla, kaikki muu tehdään itse, asuvan hevosen omistajalle ei jää aikaa mihinkään muuhun. No, tottahan se on, että elämä pyörii melko pitkälti Natan mukaan, mutta toisaalta Natalla on vuokraaja.

Kesä 2015, viimeinen onnistunut tunti Taalialla
Yksi oletus tuntuu olevan, että hevosen omistajalla on kaalliit vaatteet ja kruunu päässä. Itse asiassa fakta on se, että raha menee hevosen hyvinvointiin ja lopun edestä hevosen varusteisiin, omistaja talleilee tasan niillä vaatteilla, mitkä kaapista siihen tarkoitukseen sopivat. Mitä niillä kalliilla vaatteilla pienellä, syrjäisemmällä yksityistallilla tekisikään? Siellä jokainen omistaja siivoaa karsinan, tarhan ja omat jälkensä muualtakin. Aika nopeasti ne kivat kirkkaanväriset housut ja hupparit ovat aivan jotain muuta, kun alkuperäisen värisiä. Enkä mä valita. Mä nautin siitä. Mä nautin siitä, että mä saan tehdä asioita itse.

Joulu 2014, vuokraamassa poneja kaverien kanssa
Se kruunu ei siis todellakaan ole omistajan päässä. Voin antaa pienen vinkin; jos jollain se kruunu on päässä, sillä hevosella. Sen hevosensa eteen se omistaja, juuri se ylimielinen ja hemmoteltu ihminen, tekee töitä. Sen hevosensa mukaan se omistaja suunnittelee todennäköisesti iltansa aikataulun tyylillä "jos mä tarvitsen x tuntia tallireissuun, mitä muuta ehdin tehdä illalla?". Niin ainakin mä teen. Usein samaan kalenteriin mahtuu myös taekwondo tyylillä "jos mä heti treenin jälkeen vaihdan vaatteet ja mulla menee max 10 minuuttia, mä ehdin tallille vielä hyvin siivoomaan ja tekemään Natan ruuat, ja tänään Natalla voi olla sitten se vapaapäivä". Torstait ovat jääneet hyvin usein hevoselle vapaiksi mun taekwondon takia, mutta jos mä en sen jälkeen varmasti ehtisi siivoamaan ja tekemään Natan ruokia, mä en kävisi taekwondossa.

Ja tammikuu -15, mun ja Dollin toiset koulukisat ja sijoitus molemmista luokista, joihin osallistuttiin. Päivä oli kaiken kaikkiaan superkiva, mukavia ihmisiä ja hyvät radat.
Jonkun mielestä tämäkin postaus on huomionhakuisuutta. Voin kertoa, etten aloita kirjoittamaan yhtäkään postausta ajatuksella, että haluan kerätä mahdollisimman paljon huomiota. Kirjoitan minulle tärkeistä asioista, ja toivon, että ihmiset, joita ne kiinnostavat, löytävät kirjoittamani postaukset. En kirjoita yhtäkään postausta leuhkiakseni, vaikka se voikin siltä kuulostaa. Jos en olisi joulun jälkeen kertonut, että minulla on oma hevonen, en voisi kirjoittaa Natasta lainkaan. Jos en olisi kesällä kertonut, että minulla on vuokrahevonen, en olisi voinut kirjoittaa Selmasta lainkaan. Ja jos tälle linjalle lähdetään, en olisi voinut kertoa edes sitä, että ratsastan, joten en olisi voinut kirjoittaa heppablogia lainkaan. Kateellisia on aina, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Selman kanssa ekaa kertaa Zilpalla, alkusyksy / loppukesä 2015
On miljoona syytä olla kateellinen, alkaen lemmikeistä päättyen koulumenestykseen ja kaikkea siitä väliltä. Jollain on enemmän kavereita, joku menestyy paremmin koulussa, jollain on enemmän lemmikkejä, jollain on enemmän harrastuksia. Mutta mitä hyötyä kateudesta loppupeleissä on? Ei mitään. Kateus on siinä mielessä turha tunne, että se ainakin minun kohdallani latistaa halun edes yrittää ja saa minut vain ärsyyntymään ja turhautumaan. Kateudesta ei ole mitään hyötyä - kenellekään. Siksi toivoisinkin, että jokainen, joka on jonkun yksittäisen asian, piirteen tai muun vastaavan takia joskus haukkunut jotakuta, miettisi, miksi teki niin. Oletko oikeastaan vain kateellinen hänelle jostakin? Jokainen on varmasti joskus kadehtinut jotakuta, ja on ihan oikein myöntää se, että on kateellinen.

Kesä 2015, viimeisiä aikoja, kun Pompei oli tuntikäytössä. 
Ehkä joku ymmärsi tämän postauksen pointin ja sen, mitä ajatusta hain takaa. Kommentit ovat aina tervetulleita - haluatteko lisää tämäntyylisiä pohdintoja vai ovatko ihan normaalit treenipostaukset mukavampaa luettavaa? Ymmärsittekö tämän postauksen pointin? Toivottavasti, sillä tämän postauksen eteen näin jonkun verran vaivaakin, vaikka tämä onkin lähinnä "ajatukset tekstiksi"- postaus. Kaikki postausehdotukset, -ideat ja -toiveet ovat äärimmäisen tervetulleita, koska helmikuun loppuun mennessä mulla pitäisi olla muutama ajastettu postaus valmiina, sillä hiihtoloma meneekin Tampereella riparilla.

Ja nyt, tammikuu -16 ja Natan selässä ensimmäistä kertaa uudessa kodissa
~ Omppu

torstai 28. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Mitä vuodelle 2016?



Tälle vuodelle en halua tällä kertaa asettaa mitään tarkoin suunniteltuja ja pohdittuja tavoitteita. Edistymiseni ja kilpailemiseni ei ole, eikä varmaan koskaan tule olemaankaan kovinkaan tavoitteellista, joten tämän ajatuksen pohjalta ajattelin jättää ns. tarkat tavoitteet kokonaan pois.

Tänä vuonna toivon, että pääsen ratsastamaan ja puuhailemaan hevosten kanssa mahdollisimman paljon, vaikka syksy olikin koulun painostuksen alla vähän sellainen sun tälläinen, mutta toivottavasti tästä keväästä tulee paljon parempi. Pontsoa ja muita hevosia tullaan Lauran kanssa vuokraamaan silloin kun ehdimme ja saamme aikataulut hitsautumaan yhteen. Kyytien puolesta saamme aika paljon helpoitusta sitten kun saan kesällä alleni joko skootterin tai mopon, saa nähdä kumman, mutta kuitenkin. Muusta hevosten kanssa puuhailusta toivottavasti voin välillä vähän enemmänkin teille kertoa/kuvata videota. 


Tunneilla jatkan syksyn tapaan aivan normaalisti, vaikka sieltä suunnasta ette olekkaan postauksia pitkään aikaan saaneet. Muutama viikko sitten olin tosiaan koulutunnilla, jolla lähinnä kerrattiin perusasioita kovan pakkasen ja energisten hevosten vuoksi, mutta sen jälkeen en ole sairastelun ja koulujuttujen vuoksi tunneille päässyt. Tämän vuoksi tämä postailu aiheesta x ja y on vähän jäänyt, kun sinne hevosen selkään en oikeasti ole pitkään aikaan päässyt. Toivottavasti tämä tilanne muuttuu ensi viikolla!

Tunneilla haluan kehittyä rentouden ja oman harmonian hevosen kanssa löytämisessä. Haluan käydä tunneilla, joilla saan kerättyä mahdollisimman paljon tietoa itseeni, uusia neuvoja ja tilanteita, sekä tietenkin oppia virheistä. En mennä tunnille sillä ajatuksella, että "mennäänpäs nyt sitten vähän höntsäilemään sinne sun tänne" vaan oikeasti tietää mitä ollaan tekemässä. Syksyllä huomasin ainakin antavani aivan liian helposti periksi joidenkin hevosten kanssa, koska yksinkertaisesti usko siihen mitä teen ja että oikeasti osaan tehdä jotain, loppui. Tästä asiasta en ole sen pahemmin tänne blogiin avautunut, mutta voisin melkeimpä tehdä asiasta ihan omankin postauksen. 

Jos nyt sitten kevään aikana satun löytämään jonkun mukavan hevosen kanssa yhteisen sävelen niin kouluratsastuksessa tai esteiden puolella, voin ehkä jossain vaiheessa ajatella harjoituskisoja. Esteissä pistäydyn mieluiten vieläkin 40-50cm luokassa. 60cm ei ole vielä mun juttuni, enkä sitä korkeutta ole hypännyt pitkään aikaan, mutta tähän asiaan perehdyn mielummin enemmän keväällä. Koulupuolella pyrin ratsastamaan raviohjelman sijasta HeC: n jos vain suinkin on mahdollista. Uskon, että selviän siitä ihan hyvin, sillä olisin voinut sen ratsastaa jo ihan hyvin keväälläkin, mutta jännitys taisi viedä voiton. Jos siis tämän kevään aikana yksiinkään kisoihin nenääni pistän, nämä ovat ne luokat joita voisin mahdollisesti yrittää. Se, että kenellä on vielä suuri arvoitus.



Mitäs sitten Pontson kanssa? Rentouden ja yhteisen rennon mielen hakemista. Yritän ehkä päästä Pontson kanssa tunnille, mutta se saattaa jälleen jäädä vain yritykseksi. Innostuin viimeksi ruunaa vuokratessani pohkeenväistöistä, jotka loppujen lopuksi onnistuivat todella hyvin, joten ajattelin yrittää tänä vuonna edistyä niissä. Vaikka mun ei pitänyt itselleni sen kummempia tavoitteita asettaa, Pontson kanssa yritän saada tehtyä kunnollisen ravipohkeenväistön tämän vuoden aikana! Tärkeänä Pontson kanssa puuhailun ajatuksena voisi olla myös se takajalkojen löytyminen. Pohkeenväistön avulla ne takajalat saa hurjan hyvin mukaan, mutta muuten me puskutetaan etupäävoimalla menemään. Tähän pitäisi ehkä saada jonkin näköinen muutos!

Muiden hevosten kanssa haluan maastoilla mahdollisimman paljon! Ja ylipäätänsäkkin, se jäi viime vuonna todella vähäiseksi, mutta jos sitten tämä vuonna innostuttaisiin samoilemaan metsissä ja pikkuteillä vähän enemmänkin.


Ylipäätänsä siis toivon tästä vuodesta tulevan hyvä. Nyt tammikuussa en ole kuin kerran päässyt ratsastamaan, mutta toivottavasti tämäkin tilanne muuttuu pian kun pääsen terveitten kirjoihin ja normaaliin rytmiin taas mukaan! Toivon myös, että jaksatte tänäkin vuonna lukea niitä surkeita tekstisekamelskoja kuin hieman panostetumpiakin ajatuspostauksia, joita yritän kiireen keskellä kirjoittaa. Tiedän, että mun postauksieni aiheet eivät ehkä ole kaikista kiinnostavimmasta päästä, enkä osaa kirjoittaa kovin luovasti, mutta toivon silti, että jaksatte vaivautua niitäkin lukemaan. Kun ylipäätänsä ehdin ajatuksiani jakamaan :)

~ Amppa

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tähdet kohdallaan


Sama jätkä, en oo muuttunu mikskään muuks,
mä olin sama honkkeli joulukuus.
Vähän tuuria, paljon duunia,
ja hetken oon kaikkien huulilla.
Ku sitä tulee sitä menee,
kuha en vaa tekis mitää spedee.
Venannu et pääsen tekee,
siks tuntuu siltä et mä tartun kaikkee mitä tulee etee.
Olinks mä tähän valmis ees (shiit)?
Koko kansan Salminen,
ehkä stressaan itteni hengiltä,
mut aijon pelaa ku vihdoinki pääsin penkiltä.
Mikko sano muista nauttii näist vuosista,
siel tais mennä vuosia kuosissa,
retki on rankka, retki on kaunis,
koitan pysähtyy ja hetkistä nauttii.



Nyt on tähdet kohdallaan, ehkä viimeistä kertaa.
Nyt on tähdet kohdallaan, miten pitäisin ne paikoillaan, paikoillaan?
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa maailmaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan.
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa maailmaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan.

Sama jätkä ja samat koirat, oonksmä herrasmies vai paha poika?
Pitääks mun iskee aikuisii vai nuorisoo?
Haluunko suosioo vai huomioo?
Pitäs alkaa mielikuvaa rakentelee, ja sanoja julkisesti kai paremmin asettelee.
Täl alal kyyneleet sekottuu sadevetee, oonks mä hyvä jätkä vai tosi hyvä valehtelee?
Ja tekevälle sattuu, onneks on nää jätkät jotka nostaa ku kaadun.
Ku tiedän mis ollaa oltu ja mis ollaa nykyää.
Mist mä tiedän onks tää pysyvää?

Nyt on tähdet kohdallaan, ehkä viimeistä kertaa.
Nyt on tähdet kohdallaan, miten pitäisin ne paikoillaan, paikoillaan?
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa maailmaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan.
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa maailmaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan. Nyt on tähdet kohdallaan, ehkä viimeistä kertaa.
Nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan.
Nyt on tähdet kohdallaan, miten pitäisin ne paikoillaan?
Nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan.



Roope Salminen & Koirat julkaisi joulukuun alussa biisin nimeltä "Tähdet kohdallaan". Tammikuun aikana tajusin, että nämä sanat kolahtaa oikein todella mulle ja mun tämänhetkiseen tilanteeseen, varsinkin nuo tummennetut kohdat.



~ Omppu

tiistai 26. tammikuuta 2016

Tyytyväinen hevonen hölkkäämässä

"Tuomarin silmin"- luennolla sekä estetaitotuomari että koulutuomari mainitsivat sanat "happy athlete", ja niiden merkitystä tosiaan pohdittiinkin luennolla. Luennon jälkeen me ollaan tätä iloista ja tyytyväistä urheilijaa etsitty Mummolehmästä - todella hyvällä menestyksellä.


Maanantain tunnilla jatkettiin tavallaan siitä mihin sunnuntaina jäätiin, ratsastamalla Nataa rennommaksi ja pehmeämmäksi, eli täsmälleen samaa tehtävää, kuin sunnuntaina. Vaikka oikeastaanhan aina, kun nouset hevosen selkään, joudut aloittamaan "nollasta", vaikka viime kerralla olisi mennyt kuinka hyvin. Nata kuitenkin oli edelleen älyttömän hyvin sunnuntain avuilla, kuntoon laittaessakin kaikki sählääminen yms. oli jäänyt johonkin ja tallissa mulla oli taas hoidettavana se hevonen, jonka kanssa on se ja sama, onko se kiinni yhdeltä vai kahdelta puolelta vai onko se kiinni lainkaan. Hevonen seisoi rentona, eikä tintannut mitään ylimääräistä.

Alkuun työstettiin taas käyntiä, mikä on mulle ehdottomasti vaikein askellaji ratsastaa. Käynnissä on helpointa jäädä passiiviseksi ja vääntämään, ja ratsastajanahan mua kuvaavia adjektiiveja ovat nimenomaan passiivinen, hidas ja vetelä. Näin ollen siis käyntiharjoitukset tekevät todella hyvää. Nata jännittyy melko helposti, jos jään yhtään passiivisesti vetämään, joten melko nopeasti on tullut hevoseltakin palautetta, että hei, sä et tee nyt oikein

"Hei, älä viitti vetää, jooko?"
Käynnin sujuessa ollaan lähdetty  työstämään ravia. Niinkin yksinkertainen asia, kuin kevyt ravi, voi olla uskomattoman hankalaa. Säilytä tahti, säilytä rento hevonen, säilytä tempo, pyydä asetusta, säilytä rento hevonen, älä muutu passiiviseksi, älä jää vetämään... Ohjeet voivat olla yksinkertaisen kuuloisia, mutta niitä on yllättävän hankala noudattaa. Vaikka Nata peruskivasti ravaisikin, kyllä ne pätkät, kun se oikeasti lähtee käyttämään selkäänsä, työntämään takaa ja laskemaan päätä, tuntuvat ihan erilaisilta - ja ne pätkät ovat oikeasti todella palkitsevia.

Mä en osaa kehua hevosta. Saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta me ollaan opeteltu puhumaan, keventämään ja ravaamaan. Ravaaminen tarkoittaa Natan harjoitusravia. En osaa istua siellä riittänee selitykseksi, ja samoin, varsinkin, jos Natalla on virtaa, jopa keventäminen on aluksi hyvin mielenkiintoista. Puhuminen saattaa näistä kuulostaa oudoimmalta, mutta me ollaan opeteltu kiittämään hevosta. Mulle se ei ole ikinä ollut itsestäänselvää, että hevosta voi ja kuuluukin kiittä myös äänellä, mutta sitäkin on Natan kanssa opeteltu. Kuulemma tämän tavan pitäisi jäädä päälle ("ihan yhtä lailla, kun se hevosen niskan tuijottaminen ja nyrkkien availeminen"), joten voin vaan kuvitella, miltä mutisemiselta meidän kouluradat tulee tulevaisuudessa kuulostamaan.


Tunteihin mä olen kaiken kaikkiaan ollut supertyytyväinen. Nata rentoutuu koko ajan, sen ratsastettavuus paranee ja käyttäytyminen karsinassa rauhoittuu. Parhaimmillaan ollaan saatu todella hyviä pätkiä, vaikka luonnollisesti huonompiakin tulee - paljon. Se on ihan ymmärrettävää. Se, että mulla on hevonen, ei tarkoita, että mä olisin siinä silmänräpäyksessä parempi ratsastaja, kuin olin ennen joulua. Huonoja pätkiä tulee paljon enemmän, kuin hyviä, mutta se on ihan okei.


~ Omppu

maanantai 25. tammikuuta 2016

Vloginkuvausyritystä viikonlopusta ja kuulumisia

Ei mennyt viime viikkokaan ihan suunnitelmien mukaan.


Kuvat on otettu sunnuntaina 24.1
Alkuviikon oikeastaan perjantaihin saakka oli niin kylmä, että ratsastamaan lähtemällä sai vähintään muutaman ihmisen kyseenalaistamaan koko lajin järkevyyden. Kentältä palattiin talliin hyvin usein puolessa tunnissa "mä edes yritin"- asenteella, niin syväjäässä, että karsinan tekeminenkin on ollut sen jälkeen mukavaa lämmittelyä.


Lauantaina Nata tuntui vähän epämääräiseltä - ei ontunut ja liike näytti puhtaalta, mutta selkään esim. kevyt ravi tuntui oikeaan kierrokseen paljon huonommalta. Syyksi epäiltiin vasenta etujalkaa, jonka kavio tuntui vähän lämpimämmältä ja jossa oli vähän nestettä ennen liikutusta, tosin kevyen kentällä pyörähdyksen, joka kesti max puoli tuntia, josta suurin osa kävelyä, tilanne oli tasaantunut melko paljon. Lauantai siis otettiin rauhallisemmin, sillä sunnuntaina oli luvassa tunti, jos jalka olisi siinä kunnossa ja jos ei, Anne olisi kuitenkin paikalla.

Lauantaina olin myös potkimassa (ei, en pelaa jalkapalloa, harrastan taekwondoa). Puolentoista tunnin treenin jälkeen olin kyllä kohtuullisen loppu - alkuun puolen tunnin itsenäinen "alkulämpö", minkä aikana ehdittiin katsoa läpi liikesarjat ykkösestä vitoseen, ja sen jälkeen vielä tunnin varsinaiset harjoitukset. Tehtiin oikeastaan kaikkea - potkittiin, tehtiin askelotteluita ja liikesarjoja. Lauantain perusteella jäi sellainen fiilis, että maaliskuun vyökokeesta voisi olla ihan realistista päästä läpi (toista sinistä olen siis menossa maaliskuussa koittamaan, ja viimeksi olen vyökokeessa ollut ehkä neljä vuotta sitten, kuumottelee jo nyt).

Vähän turhan paljon heiluu kädet vielä, mutta keskittymällä saadaan aika pian jo tuo etujalan sivupotkukin varmaan aika hyvään kuosiin.
Sunnuntaina suuntasin aamupäivällä LuSarin järjestämälle Tuomarin Silmin- luennolle (vaihtoehtona oli mennä riparikirkkoon, ja sen kirkon pystyi korvaamaan, joten voin kertoa, että luento vei kyllä voiton). Pakko myöntää, että vähän harmittaa niiden puolesta, jotka eivät mukaan jostain syystä tulleet tai päässeet, sillä luento oli todella mielenkiintoinen, varsinkin koulutuomarin ja estetaitotuomarin osuus. Näiden lisäksi puhumassa oli tosiaan ratamestari, joka kertoi todella mielenkiintoista asiaa mm. ratojen suunnittelusta. Vaikka vähän skeptisesti suhtauduinkin luentoon, sain siitä todella paljon irti.


Luennolta lähdettiinkin suoraan tallille. Natan jalka oli täysin normaali, ei nestettä, ei lämmin, ei varonut liikkeessä tai aristanut koskiessa, joten tunti pidettiin normaalisti. Kävelin ensin alkukäynnit, jonka jälkeen lähdimme hakemaan hyvää käyntiä, mistä oli myös luennolla puhetta. Kun käynti luonnistui, siirryin raviin ja lähdin työstämään ravia ympyrällä, Annen neuvoessa koko ajan. Yllättävän nopeastikin Nata lähti rentoutumaan.

Työstettiin koko tunti käynti-ravi ja ravi-käynti- siirtymisiä, mahdollisimman pitkälti istunnalla ja vatsalihaksilla hidastaen. Kyllä mulla on Natan selässä niin alkeistuntilaisfiilis vielä pätkittäin, mutta ne pätkät, kun hevonen toimii, on oikeasti todella palkitsevia. Se, että Nata vähän kaartaa kaulaansa, on ihan eri asia, kuin se, miten se liikkui sunnuntaina. Oli tahti kunnossa, muoto kohtuullisen järkevä ja hevonen vaikutti tunnilla ja sen jälkeen todella tyytyväiseltä. Fiilis oli todellakin se, että tämä taitaa nyt olla se "happy athlete", mistä luennollakin mainittiin.


Alkaneen viikon suunnitelmat menevät suunnilleen niin, että maanantaina mulla oli tunti Natalla, tiistaina vuokraaja käy tallilla hoitamassa ja ratsastamassa Natan, keskiviikkona mulla on taas tunti, torstaina menen potkimaan (joten ellei vuokraaja pääse torstaina tallille, se päivä jää Natalle todennäköisesti vapaaksi, sillä taekwondon jälkeen en välttämättä ehdi ratsastaa, vaikka siivoamaan menenkin, tosin mun pitäisi mennä myös nuorteniltaan), perjantaina mä menen itsenäisesti, vuokraaja menee lauantaina, koska mulla ei olisi kyytiä tallille (plus taekwondosta on oletettavasti ohjattu punttisali ja tunnin treeni siihen päälle) ja sunnuntaina mä menen taas itsenäisesti (omien lihaskipujen rajoissa :D). Suunnilleen näin meillä meneekin normiviikot - taekwondossa käyn mahdollisuuksien mukaan, Natalla menen pari ohjattua tuntia viikossa, vuokraaja käy pari kertaa viikossa ja lopun edestä ratsastelen itsenäisesti.

Kahden lajin survominen samaan kalenteriin ei ole lainkaan niin hankalaa, kuin aluksi luulin. Tästä on kuitenkin tulossa mahdollisesti myöhemmin oma postauksensa, jos edes jotakuta kyseinen aihe kiinnostaa - postaus tulisi olemaan varmasti taekwondopainotteinen, mutta myös pohdintaa kahden "päälajin" survomisesta samaan kalenteriin. Taekwondoonkin mulla on nyt ihan superpaljon motivaatiota, joten siitä tulee todennäköisesti tulemaan joka tapauksessa enemmän juttuja tännekin.


Tähän loppuun vielä se vloginkuvausyritys, mikä käsittää melko paljon allekirjoittaneen omaa naamaa tällä kertaa, varmasti seuraava videopostaus tulee olemaan melko erityylinen, sillä tuon onnistuminen ei lainkaan miellytä tällä kertaa.



~ Omppu

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Katse peiliin

Kumpi meistä roikkuu sisäohjassa? Minä.
Kumpi meistä sählää? Minä.
Kumpi meistä turhautuu helposti? Minä.
Kumpi meistä vetää tämän postauksen jokaisessa kuvassa johonkin suuntaan? Minä.

Eli kyllä, tiedostan roikkuvani sisäohjassa
Lauantaina pääsin vihdoin tallille valoisaan aikaan, joten luonnollisesti toiveena oli saada muutama hyvä ratsastuskuva Natasta. Videoita, mistä liikkumista näkisi vielä paremmin, ei tajuttu ottaa, mutta eiköhän jo nämä muutama ravikuvakin valota vähän sitä, että Nata on pieni hevonen, jolla on isot liikkeet - ja jonka liikkeissä en todellakaan osaa istua.

Liikutus on ollut viimeisen viikon verran lähinnä käyntiä ja ravia kentällä, laukkaa ei olla otettu ollenkaan eikä pimeällä olla maastoon viitsitty lähteä, kun mulle tosiaan tuon alueen maastot on ihan täyttä kysymysmerkkiä. Käyntiä on työstetty toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän - esimerkiksi lauantaina kahden vapaapäivän jäljiltä (torstain pienen sähläämisen jälkeen hevoselle tuli vahingossa vapaapäivä, jolloin vain tehtiin maastakäsittelyjuttuja ja perjantaina oli Sannin kanssa katsomassa Cheekkiä Raumalla) keskityttiin lähinnä energian purkamiseen ja siihen, ettei Nata kipittäisi niin kohtuutonta tahtia.


Ratsastajan oman mielikuvituksettomuuden vuoksi ollaan työskennelty pitkälti ympyröillä, ympyröillä, ympyröillä ja ympyröillä. Sen lisäksi on tehty väistöjä uran sisäpuolelta uralle, lähinnä käynnissä, sillä harjoitusravissa on ihan riittävästi tekemistä vielä ilman väistöjä tms... Kevennellen ollaan lähinnä haettu rauhallisempaa tahtia ja haettu pidempää askelta päättömän juoksemisen sijaan. Lauantaina, kun äiti oli mukana kuvaamassa, Nata liikkui alusta asti melko rauhallisessa tahdissa ja venyttäen askeltaan aika kivasti.

Taivutusta ja asetusta on haettu ympyrällä - ja niiden hakemista saadaan jatkaa. Mä jään itse niin helposti roikkumaan sisäohjaan, tätä sillä hetkellä tiedostamatta, että kunnollisia taivutuspätkiä ollaan saatu todella vähän. Nata jää nojaamaan mun sisäkäteen, kun mä ensin jään roikkumaan sisäohjaan, ja koska mä en tätä tiedostanut, ennen kuin näin nämä kuvat, sen korjaaminen on ollut ellei nyt mahdotonta niin ainakin hankalaa. Ehkä siis tästä viisaampana yritän vaan pitää sisäkäden todella pehmeänä jatkossa ja kiinnittää huomiota siihen, etten jää yhtään sisäohjaan kiinni.


Vaikkei Nata siinä suhteessa ole hankala hevonen, että esimerkiksi se ei pelästyessään poistu paikalta (testattu) tai se ei pompi paikallaan innostuessaan, on meillä ollut ongelmia sekä tallissa että kentällä. Ratsastukselliset ongelmat liittyvät lähinnä siihen, että Nata on niin osaava, joten se todella vaatii. Tämä tuli huomattua viimeistään tämän taivutuksen kanssa tapellessa.

Tallissa Nata on puolestaan levoton, varsinkin ennen liikutusta, joten kuntoon laittaminen on muutaman kerran, varsinkin vapaapäivien jäljiltä, suoritettu tarhassa. Silloin Nata on nimittäin ollut ihan rauhassa paikallaan, mutta tallissa näin ei olisi, varsinkaan, jos Nata olisi tallissa yksin. Varusteet ollaan otettu lähes poikkeuksetta pois tallissa, eikä tässä ole ollut mitään ongelmia. Ehkä energiaa on vähän turhan paljon ennen liikutusta...?


Tiivistettynä ne suurimmat ongelmat näkee ainakin meidän tapauksessa, kun katsoo peiliin ja miettii. Eiköhän tämä tästä pian lähde sujumaan, kun vaan itse pitää oman paketin kasassa, niin henkisesti kuin fyysisestikin, niin hevonen toimii kyllä. Estetunteja alkaa pikku hiljaa olla ikävä, eli varmaan aika pian säiden salliessa jonkunlaista puomijumppaakin otetaan. Maastoonkin olisi tarkoitus päästä irrottelemaan, mielellään jonkun kanssa valoisaan aikaan.

Kyllähän tässä luotto siihen, mitä ollaan tekemässä, kasvaa koko ajan. Tälle vuodelle on suunnitelmia, mutta ei niistä sen enempää vielä, mikään kun ei ole edelleenkään varmaa. Ensin tutustutaan ja yritetään saada asioita loksahtamaan paikoilleen, ennen kuin lähdetään ottamaan stressiä mistään muusta. Kisoissa olisi tarkoitus käydä alkuvuodesta jo pyörähtämässä, mutta missä ja koska on vielä mysteeri. Ei vielä ainakaan.


Nyt vaan ensimmäisenä nuo omat "hutjuvat" kädet kuriin ja sisäohjan tuntuma kevyemmäksi, niin voitaisiin saada rennompiakin pätkiä. Ehkä voidaan pistää sen piikkiin, että Nata ei ole mulla ollut vielä kuukauttakaan ja että olen ehkä viisi kertaa ratsastanut jouluaaton jälkeen, ennen sitä suunnilleen saman verran (niistä kerroistahan en ole tänne kertonut kuin ehkä yhdessä postauksessa). Suhteellisen vieras hevonen tosiaan on kyseessä, ja kun talli on hevoselle vieras (=jännittävä), samoin ratsastaja, ei lopputulos ole sitä parasta mahdollista. Ensi viikolla olisi tarkoitus päästä tunneille pitkästä aikaa, viime kerta oli Selmalla ennen joulua. Silloin tuskin saan ketään kuvaamaan (ja vaikka saisinkin, viiden aikoihin on jo pimeää), joten kuvia ei niiltä kerroilta todennäköisesti tule, mutta jonkunlaista tekstikoostetta ensi viikosta olisi tarkoitus kirjoitella.

~ Omppu

maanantai 11. tammikuuta 2016

Terveiset napapiirin toiselta puolelta!




Tuurini mukaisesti reissun ajankohta osuikin juuri kaikista kylmimmälle mahdolliselle viikolle. Toisena tämän vuoden päivänä meidän automme starttasi kohti pohjoista, jonne ajomatka kesti noin. 13 tuntia. Ei siis ollut todellakaan mikään lyhyt autossa istuminen! Onneksi koko päivän kestänyt istuminen parilla ruoka/tankkaus/jalkojen venyttely -tauolla varustettuna päättyi onnellisesti puoli kymmenen aikaan illalla. Lauantaina pakkasta ei ollut vielä paljoa mitää, eikä oikein luntakaan, ennenkuin päästiin Oulun ohi. Mutta lauhan sunnuntain jälkeen alkoi lämpömittarin tasainen laskeminen. Maanantaina pakkasta ei ollut kuin lähemmäs kahtakymmentä, joten tarkeni vielä ihan mainiosti lasketella ja ulkoilla. Tiistaina lämpömittari oli jo -25 astetta, mutta ei sekään runsaan pukeutumisen ansiosta tuntunut missään, kunnes päästiin keskiviikkoon ja viimeiseen mäkipäivään. Keskiviikkona mittarissa komeilivat -30 astetta, joka nousi aavistuksen iltaa kohti. Kyllä silloinkin lasketella juuri ja juuri pystyi, vaikka lasit sattuivatkin menemään vähän väliä jäähän. Torstaina meidän asunnossamme lämpötila ei laskenut -37 asteesta enempää, mutta jossain oli ilmeisesti mittarissa ollut jopa -39,5!

Sunnuntaina aloitettiin reissu lumikenkäilyllä, jolloin käytiin kääntymässä Kuertunturin päällä.

Ylläksellä vierailussa on aina jokin vetoava viehättävyys. Siellä on kauniit maisemat, suuret tunturit, lunta, poroja, suuri kaksiosainen laskettelu/hiihtokeskus, hienot latuverkostot ja kaikkea muuta mukavaa. Tosin tähän aikaan vuodesta pohjoisessa on kaamosaika, joka tarkoittaa sitä, että päivän pituus on vain puolitoista tuntia (en oo tästä aivan sataprosenttisen varma). Tämän vuoksi meillä oli muutamanakin päivänä aika kiire mäkeen, että päästiin laskemaan niitä ei-valaistuja rinteitä valoisalla.




Perjantaina käytiin shoppailun jälkeen tutustumassa poroihin, joita en ole siis kunnolla koskaan nähnyt. Pakko sanoa, että nämä otukset olivat aivan mahdottoman suloisia! Ihastuin näihin suuresti ja räpsin sitä mukaan aivan liikaa kivoja kuvia. Yksi erittäin rohkea kaveri tuli ilmeisesti hieman nälkäisenä tekemään meihin ihmisiin tuttavuutta ja antoi rapsuttaa kaulastaan.

Meidän uusi utelias ystävämme





~ Amppa