maanantai 22. elokuuta 2016

Motivaatio 10, urheilukunto 0

Torstaista alkaen mun fiilis olisi ollut harvinaisen helppo tiivistää yhteen sanaan; perkele.


Natan kanssa kaikki meni alkuviikon tosi jees. Maanantaina menin itsenäisesti sileällä hakien vaan hyvää fiilistä, ja omasta aavistuksen heikosta urheilukunnosta (ei muuten mitään, mutta helpompi olisi ratsastaa, jos pää & niska yrittäisivät olla särkemättä eikä olisi sellainen olo, että tajukin saattaa lähteä) huolimatta meni ihan jees. Laukat oli varsinkin tosi hyviä, ja eniten koitettiinkin laukkailla ja tehdä siirtymisiä käynnistä laukkaan ja laukasta käyntiin, että sain Natan kunnolla hereille. Loppuravit oli myös tosi jees, eli ihan jees ratsastus kaiken kaikkiaan. 


Tiistain estetunnilla hevonen oli superkiva (varsinkin sen jälkeen, kun siirrettiin ohjat kuolainten isoimpiin renkaisiin) ja hengissä selvittiin vaihtelevalla tyylillä, mutta "enhän mä edes meinannut pudota" on kuitenkin jo saavutus sinänsä estetunnin jälkeen. Mä olin tyytyväinen varsinkin Nataan, mutta muutamalla kerralla saatiin jumppasarjalle niin onnistunut lähestyminen, että mä olen omaankin olemiseeni niillä kerroilla ihan tyytyväinen. Keskiviikkona käytiin tekemässä reilun puolen tunnin kävelylenkki metsässä. Odotin lauantain estekisoja ja sunnuntaina mun piti lähteä kuvaamaan Huittisiin, mutta eiköhän mun nilkka päättänyt pistää kapuloita rattaisiin.


Keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna nilkka särki vähän, mutta sen kanssa pystyi elämään. Pieni kuhmu jalkapöydässä, mutta "kyllä mä pystyn ihan ratsastamaan", taisin vielä sanoa äidille aamulla. Jännästi se pieni kuhmu turposi lähemmäs kananmunan kokoiseksi ja aivan järkyttävän kipeäksi muutamassa tunnissa koulussa. Terveydenhoitajan mielestä siinä oli ampiaisenpisto, mutta allergialääkkeillä ja kortisonilla ei ollut mitään vaikutusta, iltapäivällä käveleminen oli jo enemmän hyppimistä yhdellä jalalla. Lääkärissä käytiin, "siellä on joku tulehdus". Kuulemma voisin pystyä ratsastamaan lauantaina. 

En muuten pystynyt. Antibiooteilla, kylmäämisellä, kylmäämättä jättämisellä, särkylääkkeillä tms. ei käytännössä ole mitään vaikutusta tuohon nilkkaan, joten torstai-illasta eteenpäin mä olen käytännössä maannut vaan sohvalla kotona. Lauantaina olin pari tuntia kisoja katsomassa, ja eiköhän tuo jalka ottanut siitäkin nokkiinsa. Noita kisoja olin luokkien takia odottanut sieltä kesäkuusta saakka, joten harmitti, kun ei sinne päästy osallistumaan.


Ja miksei musta ole mitään kuulunut ja Luvian postaus oli viikon myöhässä? Ei ole ollut kerrottavaa. Luvian postauksen kuvien ja videoiden katsominen ja selaaminenkin ärsyttää, joten Bloggeria ei ole tullut hetkeen avattua. Seuraavat kisat olisi näillä näkymin syyskuun alussa, ja mä todella toivon, että siihen mennessä nilkkakin alkaisi olemaan kunnossa. Ja ei kiitos enää yhtäkään peruuntunutta kuvausreissua, sillä enhän mä sinne Huittisiinkaan loppujen lopuksi päässyt lähtemään. Ehkä ensi postauksessa olisi jo vähän erilaisia kuulumisia, koska mua alkaa itseäkin vaan paikallaan oleminen kyllästyttää... :D


~ Oona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti