Kruunu päässä(kö)?

Myönnän, että sen jälkeen, kun sain Natan, olen alkanut tietoisesti viettämään vähemmän aikaa tiettyjen ihmisten seurassa esimerkiksi koulussa.

 En siksi, että olisin ylimielinen tai en haluaisi heidän kanssaan olla, vaan siksi, että olen kuullut, miten ihmiset suhtautuvat niihin "kavereihinsa", jotka saavat oman hevosen. 

En halua luulla olevani sellaisen ihmisen kaveri, joka loppujen lopuksi on sitä mieltä, että "nyt sillä on oma hevonen, nyt se on ylimielinen".

Pelkään, että hekin luulevat, että olen muuttunut suunnilleen eri ihmiseksi, vaikka omalla käytökselläni vahvistankin tätä olettamusta.

Yksi syistä, miksi "Tähdet kohdallaan" kolahtaa minulle tällä hetkellä todella kovaa, ovat kyseisen biisin ensimmäiset sanat, "sama jätkä, en oo muuttunut mikskään muuks". Se tuntuu todella olevan olettamuksena, vaikka itse olen eri mieltä. Miten olen muka muuttunut ihmisenä tai kaverina? Tätä oli hyvää aikaa miettiä eräänä iltana, kun istuin yksin tallituvassa, pesemässä Natan suitsia, odottelemassa kyytiä tunnin jälkeen. Koko tallissa ei ollut ketään muuta, mutta oloni ei varsinaisesti ollut yksinäinen - olen aina viihtynyt yksin, niin myös aikanaan Zilpalla, ennen kuin sain sieltä yhtäkään "oikeaa" kaveria. Ei se silloin ensin haitannut, mutta pakko myöntää, että siinä kaveriporukassa, mikä sunnuntain aamutuntilaisista myöhemmin muodostui, tuli koettua paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Sen porukan kanssa oli mukavaa viettää sunnuntait aamupäivästä iltaan tallilla.

Valmistautumista Avoimien Ovien päivään, kesä 2015

En ole myöskään viettänyt juuri aikaa kaverien kanssa vapaa-ajalla oikeastaan ala-asteen ensimmäisten luokkien jälkeen. Miksi? En tiedä. Kenenkään kanssa ei tule koskaan sovittua, että lähdetään kaupungille tai mennään vaikka räpsimään kuvia. Nyt viimeisen vuoden aikana tuntuu, että mitä enemmän olen heppaillut, sitä enemmän olen nähnyt kavereitakin. Sitä enemmän minulla on kavereita, joita nähdä - lähes kaikki kaverini ovat tallilta. En ymmärrä, miksi asioiden nyt pitäisi muuttua. Viikolla en ole todennäköisesti joka päivä tallilla, ja viikonloppuisin siellä ei mene koko päivää.

Syksy 2014, ekat koulukisani ikinä. Ponivalinta ei ehkä mennyt ihan nappiin... :D

Olenko ylimielinen, jos puhun Natasta? Oletan, että en. Oletan, että jos joku kysyy Natasta, hän tahtoo kysymykseensä vastauksen. Okei, melko usein tulee tästä hevosesta puhuttua, vaikkei kukaan mitään kysyisikään. Se saattaa antaa ylimielisen vaikutelman. Miksei sitten ole ylimielistä puhua omasta koirasta, marsusta, kissasta, käärmeestä, koulunkäynnistä, hiustenväristä tai vaikka päivän säästä? Kyllä, ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti jonkunlaista ylimielisyysmielikuvaa, mutta silloinkin melkein väittäisin, että taustalla on kateutta.

Kesä 2015 ja Selma, toinen kerta selässä

Ihmisten kommentit tuntuvat olevan luokkaa "ai kato suakin näkee vielä". Tavallaan se kuulostaa kovin ihmeelliseltä - ai kato, en mä ollutkaan kadonnut maapallolta. Toisaalta oletus saattaa olla sekin, että itsehoitotallilla, missä hevoset ruokitaan, viedään ulos aamulla ja haetaan sisälle illalla, kaikki muu tehdään itse, asuvan hevosen omistajalle ei jää aikaa mihinkään muuhun. No, tottahan se on, että elämä pyörii melko pitkälti Natan mukaan, mutta toisaalta Natalla on vuokraaja.

Kesä 2015, viimeinen onnistunut tunti Taalialla

Yksi oletus tuntuu olevan, että hevosen omistajalla on kaalliit vaatteet ja kruunu päässä. Itse asiassa fakta on se, että raha menee hevosen hyvinvointiin ja lopun edestä hevosen varusteisiin, omistaja talleilee tasan niillä vaatteilla, mitkä kaapista siihen tarkoitukseen sopivat. Mitä niillä kalliilla vaatteilla pienellä, syrjäisemmällä yksityistallilla tekisikään? Siellä jokainen omistaja siivoaa karsinan, tarhan ja omat jälkensä muualtakin. Aika nopeasti ne kivat kirkkaanväriset housut ja hupparit ovat aivan jotain muuta, kun alkuperäisen värisiä. Enkä mä valita. Mä nautin siitä. Mä nautin siitä, että mä saan tehdä asioita itse.

Joulu 2014, vuokraamassa poneja kaverien kanssa

Se kruunu ei siis todellakaan ole omistajan päässä. Voin antaa pienen vinkin; jos jollain se kruunu on päässä, sillä hevosella. Sen hevosensa eteen se omistaja, juuri se ylimielinen ja hemmoteltu ihminen, tekee töitä. Sen hevosensa mukaan se omistaja suunnittelee todennäköisesti iltansa aikataulun tyylillä "jos mä tarvitsen x tuntia tallireissuun, mitä muuta ehdin tehdä illalla?". Niin ainakin mä teen. Usein samaan kalenteriin mahtuu myös taekwondo tyylillä "jos mä heti treenin jälkeen vaihdan vaatteet ja mulla menee max 10 minuuttia, mä ehdin tallille vielä hyvin siivoomaan ja tekemään Natan ruuat, ja tänään Natalla voi olla sitten se vapaapäivä". Torstait ovat jääneet hyvin usein hevoselle vapaiksi mun taekwondon takia, mutta jos mä en sen jälkeen varmasti ehtisi siivoamaan ja tekemään Natan ruokia, mä en kävisi taekwondossa.

Ja tammikuu -15, mun ja Dollin toiset koulukisat ja sijoitus molemmista luokista, joihin osallistuttiin. Päivä oli kaiken kaikkiaan superkiva, mukavia ihmisiä ja hyvät radat.

Jonkun mielestä tämäkin postaus on huomionhakuisuutta. Voin kertoa, etten aloita kirjoittamaan yhtäkään postausta ajatuksella, että haluan kerätä mahdollisimman paljon huomiota. Kirjoitan minulle tärkeistä asioista, ja toivon, että ihmiset, joita ne kiinnostavat, löytävät kirjoittamani postaukset. En kirjoita yhtäkään postausta leuhkiakseni, vaikka se voikin siltä kuulostaa. Jos en olisi joulun jälkeen kertonut, että minulla on oma hevonen, en voisi kirjoittaa Natasta lainkaan. Jos en olisi kesällä kertonut, että minulla on vuokrahevonen, en olisi voinut kirjoittaa Selmasta lainkaan. Ja jos tälle linjalle lähdetään, en olisi voinut kertoa edes sitä, että ratsastan, joten en olisi voinut kirjoittaa heppablogia lainkaan. Kateellisia on aina, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Selman kanssa ekaa kertaa Zilpalla, alkusyksy / loppukesä 2015

On miljoona syytä olla kateellinen, alkaen lemmikeistä päättyen koulumenestykseen ja kaikkea siitä väliltä. Jollain on enemmän kavereita, joku menestyy paremmin koulussa, jollain on enemmän lemmikkejä, jollain on enemmän harrastuksia. Mutta mitä hyötyä kateudesta loppupeleissä on? Ei mitään. Kateus on siinä mielessä turha tunne, että se ainakin minun kohdallani latistaa halun edes yrittää ja saa minut vain ärsyyntymään ja turhautumaan. Kateudesta ei ole mitään hyötyä - kenellekään. Siksi toivoisinkin, että jokainen, joka on jonkun yksittäisen asian, piirteen tai muun vastaavan takia joskus haukkunut jotakuta, miettisi, miksi teki niin. Oletko oikeastaan vain kateellinen hänelle jostakin? Jokainen on varmasti joskus kadehtinut jotakuta, ja on ihan oikein myöntää se, että on kateellinen.

Kesä 2015, viimeisiä aikoja, kun Pompei oli tuntikäytössä. 

Ehkä joku ymmärsi tämän postauksen pointin ja sen, mitä ajatusta hain takaa. Kommentit ovat aina tervetulleita - haluatteko lisää tämäntyylisiä pohdintoja vai ovatko ihan normaalit treenipostaukset mukavampaa luettavaa? Ymmärsittekö tämän postauksen pointin? Toivottavasti, sillä tämän postauksen eteen näin jonkun verran vaivaakin, vaikka tämä onkin lähinnä "ajatukset tekstiksi"- postaus. Kaikki postausehdotukset, -ideat ja -toiveet ovat äärimmäisen tervetulleita, koska helmikuun loppuun mennessä mulla pitäisi olla muutama ajastettu postaus valmiina, sillä hiihtoloma meneekin Tampereella riparilla.

Ja nyt, tammikuu -16 ja Natan selässä ensimmäistä kertaa uudessa kodissa

~ Omppu