Tyytyväinen hevonen hölkkäämässä

"Tuomarin silmin"- luennolla sekä estetaitotuomari että koulutuomari mainitsivat sanat "happy athlete", ja niiden merkitystä tosiaan pohdittiinkin luennolla. Luennon jälkeen me ollaan tätä iloista ja tyytyväistä urheilijaa etsitty Mummolehmästä - todella hyvällä menestyksellä.

Maanantain tunnilla jatkettiin tavallaan siitä mihin sunnuntaina jäätiin, ratsastamalla Nataa rennommaksi ja pehmeämmäksi, eli täsmälleen samaa tehtävää, kuin sunnuntaina. Vaikka oikeastaanhan aina, kun nouset hevosen selkään, joudut aloittamaan "nollasta", vaikka viime kerralla olisi mennyt kuinka hyvin. Nata kuitenkin oli edelleen älyttömän hyvin sunnuntain avuilla, kuntoon laittaessakin kaikki sählääminen yms. oli jäänyt johonkin ja tallissa mulla oli taas hoidettavana se hevonen, jonka kanssa on se ja sama, onko se kiinni yhdeltä vai kahdelta puolelta vai onko se kiinni lainkaan. Hevonen seisoi rentona, eikä tintannut mitään ylimääräistä.

Alkuun työstettiin taas käyntiä, mikä on mulle ehdottomasti vaikein askellaji ratsastaa. Käynnissä on helpointa jäädä passiiviseksi ja vääntämään, ja ratsastajanahan mua kuvaavia adjektiiveja ovat nimenomaan passiivinen, hidas ja vetelä. Näin ollen siis käyntiharjoitukset tekevät todella hyvää. Nata jännittyy melko helposti, jos jään yhtään passiivisesti vetämään, joten melko nopeasti on tullut hevoseltakin palautetta, että hei, sä et tee nyt oikein. 

"Hei, älä viitti vetää, jooko?"

Käynnin sujuessa ollaan lähdetty  työstämään ravia. Niinkin yksinkertainen asia, kuin kevyt ravi, voi olla uskomattoman hankalaa. Säilytä tahti, säilytä rento hevonen, säilytä tempo, pyydä asetusta, säilytä rento hevonen, älä muutu passiiviseksi, älä jää vetämään... Ohjeet voivat olla yksinkertaisen kuuloisia, mutta niitä on yllättävän hankala noudattaa. Vaikka Nata peruskivasti ravaisikin, kyllä ne pätkät, kun se oikeasti lähtee käyttämään selkäänsä, työntämään takaa ja laskemaan päätä, tuntuvat ihan erilaisilta - ja ne pätkät ovat oikeasti todella palkitsevia.

Mä en osaa kehua hevosta. Saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta me ollaan opeteltu puhumaan, keventämään ja ravaamaan. Ravaaminen tarkoittaa Natan harjoitusravia. En osaa istua siellä riittänee selitykseksi, ja samoin, varsinkin, jos Natalla on virtaa, jopa keventäminen on aluksi hyvin mielenkiintoista. Puhuminen saattaa näistä kuulostaa oudoimmalta, mutta me ollaan opeteltu kiittämään hevosta. Mulle se ei ole ikinä ollut itsestäänselvää, että hevosta voi ja kuuluukin kiittä myös äänellä, mutta sitäkin on Natan kanssa opeteltu. Kuulemma tämän tavan pitäisi jäädä päälle ("ihan yhtä lailla, kun se hevosen niskan tuijottaminen ja nyrkkien availeminen"), joten voin vaan kuvitella, miltä mutisemiselta meidän kouluradat tulee tulevaisuudessa kuulostamaan.

Tunteihin mä olen kaiken kaikkiaan ollut supertyytyväinen. Nata rentoutuu koko ajan, sen ratsastettavuus paranee ja käyttäytyminen karsinassa rauhoittuu. Parhaimmillaan ollaan saatu todella hyviä pätkiä, vaikka luonnollisesti huonompiakin tulee - paljon. Se on ihan ymmärrettävää. Se, että mulla on hevonen, ei tarkoita, että mä olisin siinä silmänräpäyksessä parempi ratsastaja, kuin olin ennen joulua. Huonoja pätkiä tulee paljon enemmän, kuin hyviä, mutta se on ihan okei.

~ Omppu