maanantai 15. elokuuta 2016

Sammin estepainoitteinen yleisleiri 24-29.7


Kuudes ja ehdottomasti yksi parhaimmista Sammin leireistä takana, kiitos jälleen kaikille ♥. Perinteen mukaan teen jälleen leiripostauksen ja kerron jokaisesta päivästä ja tunneista vähän jotakin.

Varoitus! Postaus on erittäin pitkä ja sisältää paljon kuvia....

Sunnuntai

Mulla ei ollut oikeastaan mitään odotuksia leiriä kohtaan. Sunnuntaina vasta Sammin pihassa tajusin, että nyt ollaan menossa leirille. Porukkakin oli osittain sama, mitä viime vuonna, mikä oli ihan kiva juttu. Hoitsujen ja tuntiaiheiden jakaminen yms. oli todella helppoa, ja kaikki olivat kai suhteellisen tyytyväisiä. Tällä kertaa halusin itselleni Hessun, en teidä oikeestaan miksi, koska Hessua oon jo yhdellä leirillä hoitanut.




Maanantai

Maanantai aloitettiin istunta- ja tasapainotunnilla, jolle sain Hessun. Hessu on ehdottomasti yks mun suosikeista Sammista, koska se on varmaan ainoa, minkä kanssa mulla on yleensä mennyt useinkin hyvin. Tämä tunti meni ihan kohtalaisesti. Mentiin paljon ravia ilman jalustimia ja korjailtiin istuntaa, sekä kevennyksen asentoa. Hessu tuntui kivalta energiseltä itseltään, vaikka isossa ravissa istuminen tuotti välillä kuskille hankaluuksia. Meidän opettaja kuitenkin neuvoi laskemaan ravin rytmiä, kun esim. käännyttiin ympyrälle, jotta tahti hevosen kanssa tuntuu samalta - ja se oikeasti toimi. Laukassa ei ollut oikeastaan mitään ongelmia, liike rullasi ja hevonen liikkui.

Hessu laukkapainotteisella tunnilla, ja ratsastajalla aika keskittynyt ilme, vai mitä?
Ratsastuskuvista suurin kiitos Sonjalle!

Harjoiteltiin monella tunnilla kevyen ravin ylä-asennossa pysymistä.

Ohjat vähän lerppuvat

Iltapäivätunnilla meillä oli puomeja ja mulla oli toivomani Usva. Usvan kanssa oli alun koulutehtävissä yms. vähän vauhti hukassa, mutta kaippa se siitä lähti luistamaan, kunhan hevonen liikkui ja ratsastaja ratsasti. Usva on muuten kiva, mutta ainakin mulla se helposti lähtee puskemaan lapa edellä kavereitten perään, ja vain siksi, ettei kuski ole tarkkana. Näitä tilanteita mulla tuli tällä ekalla Usva- tunnilla odotettua vähemmän, mikä taas saa ratsastajan miettimään, pitäisikö asialle tehdä jotain. Tehtävät puomeilla kuitenkin onnistuivat hyvin.





Koska kahtena ensimmäisenä päivänä oli niiiin lämmin, aamupäivällä pidettiin kolme tuntia ja ruuan jälkeen yksi, jolla tavalla yritettiin päästä pakoon pahinta hellettä. Maanataina meidän viimeinen tunti oli ruuan jälkeen, ja oli kyllä kieltämättä aika lämmin. Iltapäivällä tosi moni kävi uimassa, koska meillä olikin sopivasti ylimääräistä aikaa. Itse kävin tottakai myös ja Sammin lammen vesi oli ihan uskomattoman lämmintä (tottakai, jos itse lampikin on suhteellisen pieni ja matala).


Illalla meillä oli kärryajelu Vinskillä. Ruuna ei tunneille osallistunut, mutta kävi molemmat maastot ja tämän kärryajelun vetämässä. Vaikka itse olen aika paljon ajanut, Vinskin kyydissä puukärryissä on jotenkin aina yhtä kivaa.

Tiistai



Aamupäivällä meillä oli maastot. Mulla oli sama ratsu maastossa kuin viime syysleirillä, eli Usva. Sikäli kiva juttu, koska Usvalla olin aijemmin kaks kertaa jo ollut maastossa, joten vähän niinkuin tiesin jo sen temput, mutta siltikin hevonen pääsi pukittelemaan (innostuksesta lähinnä, kun päästiin laukkaamaan aika reippaasti), ja lähtemään välillä vähän reippaasti eteenpäin. Maastoreissu oli ihan kiva, laukattiin ja ravattiin aika paljon. Maaston jälkeen mentiin vielä perinteisesti kahluuttamaan hevosia jokeen.


Usva olis halunnut kokoajan syömään



Kahluureissun jälkeen maistui ruoho.
Aamupäivällä toisen ryhmän maaston jälkeen meillä oli ilman satulaa tunti. Vaikka mun Usva-Hessu linja oli alkanut aika lupaavasti, menin tämän tunnin Vallulla. Ei Vallussa mitään vikaa ole, onhan se ihan älyttömän hieno nuori suokkikomistus, muttakun se ei oo oikein mun juttuni ilman satulaa. Syysleiristä poiketen tälläkertaa sain sen kyllä liikkumaan eteenpäin ja hidastamaan kun tarve vaati. Tunnilla tehtiin kouluradan teitä, väistöjä ja sen sellaista.




 Lopussa päin sai laukata uraa pitkin ja minä keskiympyrällä, mutta koska Vallun kanssa on kokemattoman ilman satulaa -laukkaajan hankalaa nostaa laukkaa, niin enpä yhtä hyvää yritystä enempää saanut sitä nousemaan. Se vähän ärsytti omalla tavalla, mutta ei sille voi mitään jos ei osaa.


Tuntien jälkeen käytiin taas uimassa, tai sitten ei. Ennen iltaa ei kuitenkaan hengailun ja syömisen lisäksi tehty mitään erikoista. Iltapalan jälkeen oli poikkeiksellisesti tiistaina kummitusilta. Kummitusillassa menikin sitten ihan kiitettävästi aikaa aiheiden vaihtuen kauhutarinoista ihan muuhun. 


Tiistaina ennen iltapalaa käytiin vähän kuvaamassa hevosia. Tältä kuvaussessiolta ei kyllä kauheen onnistuneita otoksia tullut, mutta sentään jotakin.


Keskiviikko

Aamupäivällä meillä oli kavaletteja. Mulla oli jälleen kerran Usva, mikä ei itseä oikeastaan haitannutkaan. Tunnilla ensin jumpattiin sileällä ja heräteltiin hevosia käyttämään selkäänsä ja liikkumaan vähän enemmän takaosalla. Usva oli ihan ok, ei mitenkään erityisen vireä. Kavaleteilla meillä oli vähän ongelmaa vauhdin puuttumisesta, mikä näkyi siinä, että askeleet eivät oikein meinanneet sopia innarikavalettisarjan väleille ja hevonen jäi sipsuttamaan.





Mulla oli myös vähän sellasta ongelmaa, että jäin herkästi puristamaan kevyessä istunnassa hevosen kylkiä, joka tietenkin vaikeuttaa Usvan liikkumista. Itse en tätä edes huomannut, mutta yritin asiaa korjata. Loppu tunnista aloin saamaan parempaa eteenpäin pyrkimys kontaktia Usvaankin ja viimeisissä tehtävän pätkissä saatiin ihan kivaakin sarjaa. Pätkittäin harjoitusravissa Usva alkoikin ihan innoissaan esittämään kouluponia...



Miten niin suora selkä? Joo, tosta järkyttävästä kevyestä istunnasta esteillä mun tarvis oikeesti päästä eroon...




Kavalettitunti Usvan kanssa olikin varmaan onnistunein "hyppelytunti" leirin aikana, mitä meillä oli sillä estetunneilla ei enää mennytkään sitten niin hyvin... Ruokailun jälkeen palattiin taas talliin seuraavan tunnin pariin ja meillä oli laukkapainoitteinen. Tälle tunnille sain hoitsuni Hessun.




Laukkapainotteinen Hessun kanssa oli aivan varmasti yksi leirin onnistuneimmista tunneistani. Hevonen oli koko tunnin todella kiva, pohkeenväistöt onnistuivat ihan kohtalaisesti, laukannostot onnistuivat ihan hyvin ja muutenkin sain ensimmäistä kertaa Sammissa kehuja istunnastani. En tiedä mitä vuoden aikana oli tapahtunut, mutta oikeesti pystyin istumaan rentona Hessun isossa ravissa, ja se kyllä tuntui välillä hevosessakin. En pysty sanoin kuvaamaan kuinka hienoa oli kun välillä oikeasti hevonen kuulemma kulki hyvin ja ratsastaja osasi istua, vaikka Hessu ympyrällä punki oikeaan kierrokseen ulos. Pyörittiin siis aika paljon pääty-ympyrällä ja nosteltiin laukkoja/tehtiin suunnan vaihdoksia.

Illalla meillä oli vähän niinkuin leiriolympialaiset. Meidät jaettiin kahteen joukkueeseen ja meillä oli muutama eri kisa. Oma joukkueeni hävisi, mutta se ei ollut tietenkään pääasia, sillä hauskaa oli! Keskiviikkona oli myös uusi kuvausreissuyritys, mistä tuli ehkä hieman parempia kuvia.







Torstai

Viimeinen kokonainen leiripäivä alkoi koulutunnilla, jolle menin hyvillä mielin Hessun kanssa. Edellisen päivän tyylistä onnistumista ei oikeastaan tullut, mutta tunti meni muuten ihan hyvin. Tehtiin väistöjä käynnissä ja ravissa. Laukattiin ympäri kenttää ja hevonen oli hieno ♥.




Iltapäivällä kannettiinkin kenttä täyteen esteitä (ei nyt kuitenkaan) ja alettiin hyppäämään. Usva oli edellisellä tunnilla, jolla sillä kyllä riitti virtaa, mutta sitten kun minä pääsin selkään, tuntui kuin hevosen energiat olisivat loppuneet siihen. Mitään sen suurempia esteitä ei päästy hyppäämään siis senkään takia, etten yksin kertaisesti saanut Usvaa kunnolla vetämään esteelle.






Tunnilla kävin tosiaan myös istumassa Usvan kaulalla tämän tilanteen takia, mutta alas en ihme kyllä tullut. Vika oli ihan vaan minussa, kun en ratsastanut tarpeeksi eteen ja ollut riittävästi hevosen kanssa. Tästäkin esteestä päästiin seuraavalla kerralla kannustus hoputusten saattelemana yli.



Mätsätään Usvan kanssa aika hyvin näissä ratsastushousuissa ja tuossa huovassa :D

Kiellon jälkeen meillä menikin ihan kohtalaisesti, mutta aika pian sitten kuitenkin lopelteltiin. Meidän piti tehdä laukan vaihto aina yhdellä kavaletilla, mutta yhtäkään vaihtoa ei saatu Usvan kanssa tehtyä, kun ratsastaja ei osannut.

Viimeisenä iltana perinteiden mukaisesti mentiin rantasaunaan ja uimaan, jonka jälkeen oli kotailtapala. Syötiin paljon hyvää ruokaa ja loppuillasta mentiin vielä ottamaan viimeisiä kuvia hevosista.








Perjantai

Viimeinen päivä ja viimeiset ratsastustunnit. Aamulla meillä oli viimeinen estetunti, joka meni oikeastaan huonomminkin kuin edellisen päivän hyppelytunti. Usva ei ollut yhtään sen innokkaampi, vaikka kieltoa ei tällä kertaa tullutkaan. Pikkuesteitä korkeampaa ei jälleen menty, eikä laukanvaihto kavaletillakaan onnistunut. No, aina ei voi onnistua, ei edes joka toinen kerta.







Tää on jotenkin niin hassu kuva :D
Ihan suht ok menneen tunnin jälkeen pakkailtiin, syötiin ja lähdettiin viimeisen kerran tallille. Viimeisenä tuntina meillä oli myöskin perinteinen pelileikkitunti. Vaikka olen Jessicalle vähän liian pitkä, pyysin sitä silti tälle tunnille ja sen sainkin. Pakko sanoa, että pieni kermakarkkiponi on aina yhtä paras! Leikkitunti oli hauska ja Jessicakin välillä pääsi jopa innostumaan ja mentiin aika sukkelaa vauhtia ympäri kenttää. Tunnista ei ole kuvia, koska ihana kuvaajamme Sonja tuli myös tunnille Jolankalla. Tunnin jälkeen toiveena oli kahluutus, ja kuuman päivän kunniaksi mentiinkin jokeen kahluuttamaan hevosia. Se oli todella omalaatuinen kokemus pienen Jessican selässä, joka oli aivan intoa täynnä ja räiskyttikin vettä ihan kiitettävästi.

Kokonaisuutena leiri oli aivan ihana! Tuli niin paljon hyviä hevoskokemuksia ja uusia tuttuja. Tämä olikin tämän porukan viimeinen yhteinen leiri (ilmeiseti lähiaikoihin), mutta toivottavatsi törmäillään taas joskus. Pahoittelen muuten vielä postauksen pituutta ja kuvatäytteisyyttä, mutta eikö olekkin joskus ihan vaan kiva, jos on paljon kuvia ;).


Näin loppuun vielä kuva lähiaikoina lopetetusta kaikkien rakastamasta Jolankasta, jota jäi kyllä ikävä. Niin hieno hevonen se oli, vaikka en itse koskaan sen selkään päässytkään ♥.

~ Amppa

2 kommenttia:

  1. Heh oon oottanut tätä postausta :D teitä oli kiva kuvata! // Sonja

    VastaaPoista