lauantai 23. heinäkuuta 2016

Seijan Ratsutalli 6.7 & 7.7

Heinäkuun ensimmäisen viikon olen saanut viettää Puolangan maisemissa rastiviikon merkeissä, mutta siinä samalla on myös tullut tutustuttua yhteen uuteen talliinkin. Keskiviikkona meillä oli kisoista toinen välipäivä, jolloin varailinkin itselleni tunnin tälle tallille, joka sijaitsikin tien toisella puolella mökistämme. Matka tallille oli siis todella lyhyt, joten miksipä jättää tälläinen mahdollisuus hyödyntämättä? :)

Talli oli ihan kivan oloinen. Ratsukseni sain vauhdikkaamman tapauksen, Sirun, joka oli todella miellyttävä hoitaa. Ratsastaessa Siru oli aluksi todella jäykän tuntuinen ja puski helposti sisälapa edellä, mutta pikkuhiljaa hevonen alkoi tuntumaan paremmalta. Tunnilla aluksi pyöriteltiin aika kauan ympyröitä ravissa ja käynnissä, ja oli tietty oma hommansa myös varoa muita ratsastajia, kun meitä kuusi paria kentältä löytyi samaan aikaan. Ravissa Siru ei oikein taipunut mihinkään, vaan kaahatti lapa edellä menemään. Kuskilla oli siis hieman hommaa ratsastaa herkkää, mutta helposti punkevaa heppaa.

Toisena tehtävänä me tehtiin pohkeenväistöjä, jotka itseasiassa onnistuivat ihan hyvin. Sirua oli jo paljon helpompi ratsastaa ja varsinkin harjoitusravissa hevonen oli todella hyvin kuulolla. Laukka hieman pilasi tätä meidän vihdoinkin saatua tatsia hommaan, koska hevonen otti vähän enemmän kierroksia, ja hidastamisen kanssa oli vähän ongelmia. Mutta kunhan itse pysyi rauhallisena, eikä yrittänyt roikkua hevosen suussa, Sirukin rauhottui ja homma luonasi paljon paremmin.

Ei todellakaan mikään edustava kuva ja siksi oli myös pakko sutata naama :D

Tunnista ja tallista jäi ihan hyvä fiilis, joten varailinkin torstaille uuden tunnin. Torstaina ratsastelinkin sitten toisella uudella tuttavuudella, Missillä. Missi oli hoitaessa ja ratsastaessa erittäin paljon Paavoa muistuttava, vaikka olikin risteytys ja laukka oli huomattavasti pyöreämpää. Missi oli myös hyvin energinen tapaus. Tehtävät olivat hyvin samantapaisia kuin keskiviikkonakin. Missin kanssa oli toisaalta ehkä omalla tavallaan helpompaa, mutta tykkäsin kuitenkin ehkä enemmän Sirusta, vaikka tamma ottikin vähän kierroksia laukassa. Missi oli myös erittäin innokas laukkailija, ja omisti kyllä erittäin pyöreän laukan, jossa oli aluksi vähän hankala istua. Tamma oli myös erittäin herkkä ja tarkka avuista, mikä pistikin kyllä ratsastajan aika koville.

Tästä uudesta tallituttavuudesta jäi kyllä näiden kahden koulutunnin jälkeen hyvä fiilis, joten suosittelen kyllä ehdottomasti jos Ukonhallassa päin joku liikkuu :)

Toinen erittäin suositeltava ja näkemisen arvoinen paikka olik Hepoköngäs Puolangalla :)

~ Amppa

2 kommenttia:

  1. Itsekin olin rastiviikolla ja ajateltiin käydä tuolla seijan tallilla mutta emme saaneet tuntia varattua. Mekin käytiin hepokönkäällä ja kannataa käydä myös pirunkirkossa.

    VastaaPoista
  2. Komea kuva Hepokönkäästä! Kiva kun kävit Puolangalla ja tervetuloa uudestaankin :)

    VastaaPoista