Luovuttaja(ko) 1

Tuijotan kuvaa, jossa hymyilen ja halaan ponia.

Ponin suitsiin on kiinnitetty ruusuke.

Muistan hetken, kun kuva otettiin -

olin niin tyytyväinen ja onnellinen, sekä ylpeä ponista.

Palaan todellisuuteen,

tajuan, että minun tekisi mieli itkeä.

MIKSI?

Tehdään nyt näin postauksen alkuun selväksi pari faktaa. Kuvan poni on Taalia. Taalia on kunnossa, sille ei ole käynyt mitään, se viettää normaalia ratsastuskouluponin elämää. Kuva on otettu viime elokuun estekisojen jälkeen, joissa voitimme puomiluokan, ja jonka jälkeen meillä alkoi mennä kaikki enemmän tai vähemmän alamäkeen.

Dollin ollessa kevyemmällä käytöllä ( = eli en saa Dollilla mennä) aloin miettimään, että entä jos Dollista ei ole oikeasti ratsastuskouluponiksi, saati ratsastuskouluponin hommien lisäksi kevyeen kisa- ja valmennuskäyttöön, jollaisessa se nyt on. Dollin terveys on tärkein, eli mielummin todellakin lopettaisin valmennuksissa käymisen yms. ja palaisin jollain muulla hevosella puomiluokkiin, kuin menisin Dollilla, jos / kun sen selkä ei kestä. Tästä jatkuikin pohdinta, kenellä?

Talli on täynnä hevosia, joilla lähes jokaisella on kuitenkin jo kisaaja. Jos tätä asiaa ei huomioitaisi, siirtyisin todennäköisesti hevosiin, jos Dolli ei valmennuksia yms. kestä. Ihan sellainen pikku juttu, että jokaisella tallin hevosella on jo kisaaja / valmennusryhmäläinen, joka sillä valmentautuu. Poniratsastajana siis pysyn.

Yksikään järkevä perustelu ei ole sen puolella, että ottaisin valmennusponiksi vaihtoehdoista Aku ja Taalia, Taalian. Sen kanssa päästään tuskin 60cm luokkiin asti, saati siitä eteenpäin. Akulla on ponnua paljon enemmän, mihin mun taidot tulee koskaan riittämään. Taalia on mulle jo nipin napin liian pieni, Aku ei. Taalia on itsepäinen ja laiska, ei taivukaan oikein hyvin. Onhan Akukin itsepäinen, mutta kun sen alkuun pistää liikkeelle, niin kyllä se liikkuu hyvin ja taipuukin.

Toisaalta, kun palataan ajassa takaisin melkein vuoden verran, voidaan todeta, että musta olisi aikanaan voinut tullakin Taalian kanssa jotain. Nykyäähän tilanne on vähän eri... Seuraavat pätkät on suoraan kopioitu viime vuoden heinä- ja elokuun postauksista.

"Koska tunnista on jo sen verran aikaa, en jaksa tarkemmin alkaa kirjoittamaan muuta, kuin että hyvin meni ja poni oli super, kun itse muistin istua ja jarruttaa (ja pitää käden hiljaa). Mä niin rakastan tätäkin ponia, kaikesta sen hölmöydestä ja osaamattomuudesta huolimatta! ♥"

"Vau. Vau. Vau. Taalia on jälleen kerran postauksemme otsikossa mainittuna, ihan syystäkin. On se pikku palleroinen niin positiivinen yllättäjä, ihana kaikessa hölmöydessään. Taaliassa on hienoa se, että se yrittää. "

"En osaa (jälleen) muuta kuin hehkuttaa Taaliaa, joka on hienoin ja parhain poni opetella esteillä tekemään muutakin kuin ohjaamaan tolppien väliin."

"Silti Taalia oli tälläkin kertaa kertakaikkisen mahtava, upea ja paras, enkä voi tälläkään kertaa sanoa mitään muuta, kuin että kerta kerralta menee paremmin ja että on se hieno poni."

Mua todella harmittaa se, että "luovutin" Taalian kanssa. Me olisi ihan oikeasti voitu kehittyä ja päästä kisaamaan samoja luokkia, mitä nyt kisaan Dollilla. Taalia olisi tämän matkan aikana opettanut mua todella ratsastamaan - vaikka on toki Dollikin opettanut, mutta eri tavalla. Sitä mä en osaa sanoa, onko mun tärkeämpää tulevaisuudessa osata ratsastaa pohkeet kiinni ihan viimeiseen askeleeseen ennen estettä asti vai pitää ne ulkoavut kiinni - tähän mennessä itse asiassa nämä asiat olisin oppinut kumman tahansa ponin kanssa.

Vaikka Dolli tuntui aikanaan helpolta vaihtoehdolta, se on ihan oikeasti opettanut mulle paljon, enkä tarkemman miettimisen jälkeen ole lainkaan varma, olisiko Taalia opettanut yhtään sen enempää. Mutta yhtään helpommalla en olisi sen kanssa päässyt, siitä olen varma.

En tehnyt väärin, kun toivoin Dollia kisojen jälkeen ja jatkoin ratsasteluja lähinnä Dollin (+ muutamia viikkoja myöhemmin Akun) kanssa. Se oli ehkä silloin vain parasta jatkaa sen ponin kanssa, joka oli suunnilleen samalla aallonpituudella, kuin minä. Taaliaan oli aina yhtä hankala siirtyä Dollin jälkeen, mutta silti se oli palkitsevaa.

Taalia ei ole enää samanlainen. Ei se ota kierroksia mistään laukkapuomeista. Ei se ota kierroksia esteistäkään. Se ei ehdota laukkaa, kun on oppinut, mistä se nostetaan. Sen kanssa ei ole pienintäkään ongelmaa tulla estetehtävää ravissa. Ennen oli. Taalia kuitenkin muuttui syksyn kipeytymisensä takia ikään kuin eri poniksi. Ilman satulaa se on tahmeampi kuin täi tervassa. Esteillä se ei enää hyppää kaukaa, vaan ottaa joka kerta sen pienen töppöaskeleen, toisin kuin ennen. Se hyppäsi aina kaukaa, nykyään se hyppää mieluummin liian läheltä kuin liian kaukaa tai hyvästä paikasta.

Vaikka mä miten aina panikoin Taalialla ratsastamista ja vaikka mä olen valittanut, miten kamala poni se on, mulla on ikävä sitä. Se on ihan oikeasti tärkeä mulle. Se, että se on ollut "kamala", on suurimman osan ajasta ollut kiinni siitä, että se on kipeä ja loput sitten siitä, että en ole sillä osannut ratsastaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että umpikujassa ollaan. Itseluottamus on miinuksen puolella ja se ainoa poni, jonka kanssa se ei haittaa, ei välttämättä kestä. Eikun kaivamaan itseluottamusta jostain... Toisaalta mä en halua mennä Dollilla, koska se on kipeä. Toisaalta mä haluan mennä sillä, koska se kerran tunneilla on. Nyt kuitenkin vaan katsotaaan, millä poneilla mut pistetään menemään, ja niiden kanssa sitten puksuttelen tunnit. Valmennuspäivä olisi 27.6, mutta silloinhan me ollaan Ampan kanssa Helsingissä katsomassa One Directionia, joka itseasiassa on Dollinkin kannalta ihan hyvä. Ehkä heinäkuun valmennuspäivään mennessä palaillaan sitten tähän poni"ongelmaan", jonka ongelmaa en kyllä itsekään tiedä tai osaa sanoa...

Tähän loppuun haluan vielä laittaa Taaliasta tekemäni videon, joka on - pakko myöntää - ehkä kliseisin video ikinä. Musiikkia etsin ehkä pari tuntia, että löysin edes suunnilleen sopivan, sillä vaikka video ei ehkä siltä vaikuta, sen tekemiseen ihan oikeasti yritin panostaa... Tekstien kieliopinmukaisuudesta en tiedä eikä pahemmin kiinnostakaan, mutta videolta ainakin näkee aika selvän eron meidän nykyisen ja viime kesäisen menon välillä, eikä tämä ero ole mitenkään hyvässä mielessä...

Tämä postaus tosiaan on "Luovuttaja(ko)"- postaus"sarjan" ensimmäinen osa, jossa tulen ainakin kahden postauksen verran pohtimaan luovuttamista, tallin poneja ja sitä, miksi ennen meni hyvin ja nykyään ei. Tätä postausta aloin kirjoittaa vain omien ajatusten selvittämiseksi, mutta päädyinkin julkaisemaan sen. Tosiaan toivon, että tykkäätte tästä postauksesta idealtaan, toteutus saattaa olla vähän sekava, sillä olen jo aloittanut seuraavan osan kirjoittamisen... :D

~ Omppu