keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Luovuttaja(ko) 2

Ensin tästä ei pitänyt tulla postaussarjaa.
Kun katsoin viime syksyn ratsastusvideoita, muutin mieleni.
On toinenkin poni, josta haluan kirjoittaa.

Eiköhän jokainen blogia syksystä asti seurannut arvaakin kenestä on kyse. Toinen hieno poni, jonka kanssa vaan luovutin liian helposti, on tietenkin syksyllä ainakin mua hauskalla persoonallaan ihastuttanut Aku. Superhyvä poni, joka vaan tarvitsisi oikeanlaisen ratsastajan. En mä sille ihan oikeanlainen kuski ole tai koskaan ollutkaan, mutta voisinhan mä sen kanssa pärjätä, edes sen verran, että saataisiin 50cm luokasta hyväksyttyjä. Tähän heti postauksen alkuun Akusta tekemäni koostevideo, josta ainakin mun mielestä näkee, ettei meillä aina niin metsään mennyt...


Viime syksynähän jossain vaiheessa menin yhden viikon Taalialla, toisen Pompeilla ja kolmannen Akulla. Tosiaan ilmeisesti Akunkin kanssa mun piti mennä vaan joku yksittäinen tunti ja sen jälkeen katsottaisiin taas, kenen kanssa sitten menisin rataharkkoja yms. ennen kisoja, kisoihin oli tosiaan ehkä kuukauden verran, kun mut Akun selkään heitettiin. Hyppäsin sillä toista kertaa elämässäni, ensimmäinen kerta meni ihan päin puuta joskus kesällä, toisella kertaa esteet oli ihan maahankaivettuja. Marraskuun estekisoissa hyppäsin Akulla 40cm luokassa puhtaan radan.

Vaikka monille ei olisi mitenkään ihmeellistä menä 3-5 tunnin treenaamisella kisoihin, mulle se oli. Koska olen tosi arka ratsastaja, kuulostaa jopa omiin korviini vähän uskomattomalta, että yhden yhteensä kaksi tuntia Akulla hypättyäni, josta toisesta oli monta kuukautta eikä silloin mennyt mitenkään kehuttavasti, ilmoittauduin sillä kisoihin neljäänkymppiin.

Akuhan hyppää tosi hyvin - kuulemma pystyisi helposti 90cm rataan, kun löytysi oikea ratsastaja eikä Aku tekisi itse hyppäämistä itselleen niin hankalaksi. Ilmavara tällä ponilla on todella kunnossa, joten jos sen saa esteelle asti kutakuinkin reippaasti, eivät puomit kovinkaan usein lentele. Kun kisoja edeltävistä tunneista ainakin kaksi treenattiin erikoisempia tilanteita, eli erikoisesteitä ja muuta mukavaa, aika luottavaisin mielin lähdin kisoihin ja tuloksenahan oli puhdas rata. Hidas kuin mikä, mutta Akun kolmesta lähdöstä nopein, ja puhdas. Jos Akun saa hyppäämään, aika harvoin se ottaa puomeja mukaansa.


Nyt Dollin selän kestävyyden ollessa kysymysmerkkinä olen miettinyt, kenellä haluaisin mennä. Todennäköisesti sitä ei multa kysytä, mutta jo omien ajatusten selvittämiseksi olen tätä miettinyt. Ensin olin ehdottomasti sitä mieltä, että jos vaihtoehdot ovat Aku ja Taalia, kyllä se Taalia on kivempi. Järjellä asiaa ajateltuani, mieltäni muuttamatta - Aku on paremman kokoinen, Akun kanssa olisi helpompi päästä edes 60cm luokkiin, vaikka töitä senkin eteen pitäisi tehdä, Aku ihan oikeasti pystyisi menemään vaikka kuinka kivasti (ei sillä ettei Taaliakin, mutta Akun vaan on nähnyt menevän sellaisia pätkiä, että ihan oikeasti haluaisi itsekin yrittää saada sen toimimaan niin hyvin) - eksyin kuitenkin katsomaan vanhoja Youtubeen lataamiani videoita.

Poni laukkaa superhyvin. Poni hyppää superhyvin. Poni toimii muutenkin superhyvin. Miksi mä luovutin senkin kanssa? Miksi mä en enää mene sillä? Miksi mä haluan mennä Dollilla kun tiedän ettei se tule kestämään?

Niinpä, näihin kysymyksiin en todellakaan tiedä vastauksia. Siksi mä kaikki meidän tuntivideot moneen kertaan katsottuani tulin siihen tulokseen, että haluan yrittää Akun kanssa uudestaan. Ei meillä välttämättä mene hyvin, entä jos joudun vaihtamaan valmennusponia ja saan sen? Se tarkoittaa paljon treeniä, mutta ehkä kovan työn jälkeen voitaisiin päästä 60-70cm luokkiin. Jos mä en voi Dollilla mennä, mä todella haluan Akun.


Tällä aikaa mä olen jopa oppinut asennoitumaan siten, että kun mut sinne Akun selkään tullaan ennemmin tai myöhemmin heittämään, mä otan sen uutena mahdollisuutena saada se poni toimimaan. Mä yritän ratsastaa sillä samalla tavalla, kuin ratsastin syksyllä. Ei se silloinkaan mitään tehnyt, miksi se tekisi nyt? Mikä on muuttunut?

Ratsastuskouluelämä muuttaa poneja, mutta Aku ei ole muuttunut niin paljoa. Meistä kahdessa muutos on tapahtunut ratsastajassa - talven tippuminen Nelliltä esteillä vaikuttaa aivan varmasti enemmän, kuin ensin luulin. Kun poni hyppääin vähän isommin ja vähän kauempaa, iskee mulle epävarmuus, vaikka Aku ei mitään teekkään, jos ratsastaja on hypyssä edellä. Se antaa sellaiset virheet anteeksi, Nelli ei - ja siksihän mä sitä hiekkaa maistelin. Sitä paitsi Tanja vielä käski istumaan ihan esteelle asti, mutta ei, kuka oli taas kuuro ja tyhmä.

Mulla ei kuvien lataus halunnut ensimmäisen kuvan jälkeen toimia, joten tämä hehkeä videokaappauslaatuinen kuva on ainoa, minkä sain tähän hätään tähän postaukseen taiottua... :/
Mulla on ikävä sitä, kun mä en todella voinut tietää, mistä poni hyppää, mutta en panikoinut sitä. Mulla on ikävä aikaa, kun nauroin sille, että poni hyppi isosti tai että hypättiin eri aikoihin. Miksi niin ei ole enää? Yksi isoimmista syistä on varmaan tippuminen Nelliltä ja pään tärähtäminen sen verran, että sen tunsi jälkikäteen tärähtäneen, ei yhtään enempää. Pahasti ei siis missään nimessä luojan kiitos käynyt enkä lentänyt esteen sekaan, vaikka niinkin siinä olisi voinut käydä.

Akun kanssa niin ei olisi todennäköisesti käynyt, vaikka erikoiseste olikin kyseessä. Kuitenkin talvella pariinkin kertaan vähän lapasesta lähteneesti loikittuani olen kai alkanut pelkäämään hyppäämistä vieraammalla hevosella, ja lopputulos on se, etten uskalla hypätä Akulla. Kiltillä, hauskalla Akulla, johon tykästyin syksyllä ja johon luotin jo yhden tunnin jälkeen. Akulla, jolla ratsastaminen kisojen jälkeen vaan jäi, kun siihen tuli se yksi vähän huonompi tunti. Miksi? Mä en halua pelätä Akulla ratsastamista.

Jos mun pitäisi nähdä itseni tulevaisuudessa toisen ponin selässä, se on ainakin toivottavasti Aku. Sen kanssa kuitenkaan kaikki ei ole niin tuhoon tuomittua, jos uskallan ratsastaa sillä samalla tavalla kuin ratsastin ennen ja luottaa siihen samalla tavalla, kuin syksyllä. Me tarvitaan aikaa, enkä mä tiedä, kuinka paljon. Mä en usko, että tunneilla saadaan tarpeeksi aikaa, että mä oppisin luottamaan ja uskaltamaan. Jos kävisin vuokraamassa ja tutustuisin poniin rauhassa uudelleen, mennen sillä samalla vakkaritunteja, voisin saada sitä aikaa keräillä ajatuksia ja miettiä, miten menee nyt, miten meni joskus, miksi menee näin ja miksi silloin meni niin.


Toisaalta mä en halua alkaa vuokraamaan ponia, jos mä en ole ihan varma, että siinä on mitään järkeä. Akun kanssa kun alkuun tuskin olisi niin kivaa, vaan lähinnä ratsastajan omien ajatusten keräilyä ja apujen hakemista sitä varten, että valmennuksissa ja estetunneilla olisi se "perusta" edes jonkinlaisessa kunnossa, jonka päälle voidaan sitä parempaa yhteistyötä ja onnistumisia hakea. Entäs jos se Dolli tuleekin kuntoon ja menen taas sillä valkut? Olisiko järkeä vuokrata Akua ja opetella ratsastamaan sillä uudestaan? Pidemmällä tähtäimellä olisi, mutta en nyt usko, että ihan heti menen ketään vuokraamaan. Kun seuraavan kerran menen tallille, voisin toki yrittää joltain kysyäkin siitä, pitääkö mun vaihtaa valmennusponia jne. Jos sitä muistan kysyä ja jos saan vastauksen, jatko riippuu aika paljolti sitten siitä, millainen vastaus on... Tähän loppuun vielä vanha tuntivideo Akusta, jos joku sen jaksaa / haluaa katsoa :)


Nämä postaukset ovat tosiaan hyvin suurelta osin pelkkää spekulointia, jos mun on "päästettävä irti" Dollista, ainakin osittain. Keksin jo kolmatta osaa varten idean, joka ei kuitenkaan ole idealtaan edes näin selvä kuin nämä kaksi ensimmäistä, jonka kummankin toteutus onkin pahempi kuin sekava. Toivottavasti siis jaksatte lukea omien ajatusten selvittämiseksi kirjoitettuja postauksia eri poneista ja siitä, miten mulla vaan on sellainen olo, että luovutan kaikessa ja kaikkien kanssa. Pahoittelut tämän postauksen vähäisistä kuvista, mulla ei ole Akusta juuri yhtään kuvia ja Blogger päätti olla suostumatta yhteistyöhön noiden vähäisten kuvien kanssa...

~ Omppu

8 kommenttia:

  1. Olen sama ano kun viimepostauksessakin, ja pakko sanoa, että menin leirillä tasan yhden tunnin akulla, ja rakastuin sen laukkaan!:D
    Mun mielestä oisitte(/olitte) hyvä pari akun kanssa, enkä nää syytä mikset vois vielä yrittää sen kanssa..:) Saisit ehkä varmuutta esteille, ja ainakin kehittyisit sen kanssa!
    En halua että loukkaannut tästä, mutta mun mielestä vaikka Dolli saataisiinkin kuntoon, voisit alottaa ne valmennukset ja kisailun jne, Akulla.
    Dollilla voisit toki mennä satunnaisesti, eihän sitä tärkeintä ponia tietenkään halua "päästää" kokonaan pois!!
    Mutta meinaan, (tää kuullostaa tosi ilkeeltä, mutten meinaa sitä kuitenkaan), Akullahan et osaa mennä (ainakaan vielä) yhtä hyvin kun Dollilla, Dolli on se "tuttu ja turvallinen", ja ihan sun kehittymisenkin takia voisitte yrittää vielä. :)
    Mutta on sekin ns. Saavutus, että osaat mennä Dollilla, ja se menee noin hyvin sulla, nimittäin kun ite menin sillä viimekesänä, en osannu ollenkaan ratsastaa sillä :D se vaan oikoi enkä saanut sitä edes pidätettyä, ja se meni mulla muutenkin tosi huonosti!:"D
    En yritä painostaa sua menemään Akulla, ja itsekin olen aika epävarma ratsastaja, enkä edes menisi hyppäämään sillä, mutta mä tiiän et sä pystyt siihen, oothan sen jo aiemminkin tehnyt!;)
    Tuli vähän sekava kommentti, toivottavasti kumminkin tajusit mun pointin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin sulle kertaalleen pitkän vastauskommentin, JOKA KATOSI KIITOS BLOGGERIN. Tähän vastaukseen nyt sitten tiivistän olennaisimman sisällön;
      Mä en todellakaan loukkaannu tai ota sun kommenttiasi pahalla, vaan hyvällä, että joku esittää oman mielipiteensä postauksessa pohdittuun asiaan.

      Elokuun kisaviikonloppu kauhistuttaa mua, koska en haluu rasittaa Dollia liian aikasin enkä missään nimessä startata sillä enää kun max 60cm luokkia jos sitäkään. Akun kanssa me ei millään oltaisi valmiita sinne, eikä missään nimessä samalla tasolla, kuin Dollin kanssa, koska Dollilla olen mennyt puolitoista vuotta ja pikkuhiljaa edeten, Akun kanssa aikaa olisi alle pari kuukautta. Mä en halua "pakottaa" hevosta mihinkään, joten mikään kannuksetjalkaanraippakäteenjaponitoimimaan- tyyppinen ratkaisu ei sinänsä auttaisi.

      Kiitos vielä paljon kommentistasi :) Itsekin olen suht epävarma varsinkin vieraampien hevosten kanssa, mutta eihän sitä varmuutta tule, kuin ratsastamalla :)

      Tajusin sun pointtisi hyvin! Kiva, että joku lukee nämä postaukset ja kertoo oman rehellisen mielipiteensä! :)
      ~ Omppu

      Poista
  2. Munkin mielestä sun kannattaisi alkaa "vakavammin" menemään Akulla! Ei se mikään mahdottomuus elokuussa 60cm ole mennä jos muutaman tunnin jälkeen menitte 40cm ;D Ja ei se sun ratsastustaitosi pelkkään Dolliin rajaudu (Paitsi jos Dolli ja Aku ovat aivan ääripäät, onko näin?) ja olet itse kisannut jo vuoden alussa 60cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Mä tosiaan olen ratsastaja, joka tarvii jokaisen uuden ponin kanssa aikaa paljon ja vähän päälle, aloitetaan niistä pikkuristikoista, kuten viimeksikin ja edetään pikku hiljaa. Ongelmana on se, että tuskin tulen menemään kaikkia kisoja edeltäviä tunteja yms. Akulla, jolloin mä en tule saamaan riittävästi aikaa, että olisin itse tarpeeksi varma. Teknisesti voisi onnistua, mutta kun ratsastajan päänsisäinen kehitys on aavistuksen hitaampaa, ja siihen mä sitä aikaa tarviinkin.

      Dolli ja Aku ei missään nimessä ole samanlaisia hevosia, mutta ei aivan eri ääripäitäkään. Aku on tosi herkkä suusta, mutta laiska kuin mikä. Dolli on edestä tosi raskas, mutta yleensä reagoi pohkeeseen tosi hyvin. Aku hyppää kaukaa. Dolli hyppää yleensä hyvästä paikasta (osaa siis itse katsoa jonkin verran paikkaa esteelle), mutta jos sen on pakko ratkaista, tosi läheltä, vai tosi kaukaa, kyllä se lähelle tuleee. Aku kyttää kaikkia ja kaikkea. Dolli ei pelkää varmaan mitään. Aku taipuu suht helposti. Dolli taipuu yhtä helposti kuin rautakanki. Aku jää helposti laukassa pomppimaan paikalleen, jos laukkaa ei ratsasta ETEEN. Dolli jää valumaan pitkänä ja vetelänä eteen, sen laukkaa pitää ratsastaa YLÖS. Paljoa samaa näissä poneissa ei ole, mutteivät ne aivan eri ääripäistäkään ole.

      Ja pakko korjata, että olen käynyt hakemassa alkuvuodesta kolmannelta esteeltä hylätyn 60-70cm luokasta Dollin, tallin luottoponin kanssa. 60cm mentiin ekan kerran marraskuussa, tyyli oli mitä oli, mutta puhdas rata saatiin kuitenkin. Akulla kuitenkin on sen verran enemmän ilmavaraa ja mielenkiintoinen hyppytyyli, että esteet tuntuu sen kanssa vähintään 20cm isommilta, kuin oikeasti ovat.

      Ja edelleen, kun olen arka ratsastaja enkä tiedä, paljonko pääsen Akulla menemään mahdollisesti ennen kisoja, joten yksinkertaisesti aika voi vaan loppua kesken, niin aika todennäköisesti käykin.

      Ja koska meidän valmennushevosia ei turhaan vaihdella, jos Dolli kestää / tulee kuntoon, ja vielä se uskalletaan valmennuksiin ottaa, ei mun valmennusponi tule vaihtumaan. Aku vielä kuitenkin todennäköisesti laitetaan myyntiin kesän jälkeen, joten sillä ehtisin ehkä ne yhdet kisat mennä - tällä hetkellä vaan kaikki tuntuu olevan niin sekaisin. Jos Dollia ei enää otetakaan ainakaan estevalmennuksiin ja saan Akun, Aku myydään, kenet sitten? Mun tekisi mieli vaan huutaa, mutta toistaiseksi antaa asioiden ainakin heinäkuun valkkuihin asti mennä, miten menevät, siellä sitten ehkä selviää, miten tästä jatketaan...

      ~ Omppu

      Poista
    2. Ovathan ne ponit sitten aika erilaisia. Ja anteeksi, kisat muistin väärin!!

      No JOS et voi mennä Dollilla elokuun kisoihin eihän niihin ole pakko mennä tai voit mennä pienemmän luokan (ärsyttävä vaihtoehto tosin kun tietää että voisi mennä, muttei kuitenkaan voi). Ja ymmärrän epävarmuutesi (vaikka itse olenkin enemmän vähän hurjapää), huonosti menneet kisat ja tippuminen syövät valtavasti itseluottamusta! Jos Dolli taas ei kestä raskaampaa käyttöä/ omatunnollesi ottaa mennä Dollilla raskaammin, voisit kysyö voitko mennä muutaman estetunnin, jotta saisit itsevarmuutta ja rohkeutta ratsastaa muillakin! Aku ei varmaan sitten olekaan paras vaihtoehto jos se kerran on tulossa myyntiin. Juuri kun oppisit ratsastamaan sillä se lähtisi ja kaikki menisi hukkaan, vaikkei ihan kirjaimellisesti mutta siltä se varmasti tuntuisi! Olet kyllä todella hankalassa tilanteessa! Zilpan poneista taitavat jo kaikki varteenotettavat vaihtoehdot olla kisakäytössä (tai niin olen teksteistäsi vahvasti ymmärtänyt), etkä voikaan ajatella vaik sitä kenellä olisi parhaat mahdollisuudet kehittyä. En nyt osaa sinulle poneja sieltä ehdoteella kun Zilpan asioista en tiedä. Muistan sinun joskus myös maininneen, että hevosillakino olisi jo kisaajat. Ymmärrän myös jos haluat mennä poneilla niin kauan kuin mahdollista! Ponit ja hevoset kun ovat aika erilaisia!!

      Anteeksi _todella_ epäselvästä viestistä ja jos sieltä löytyy jotain pahoja asiavirheitä! Tsemppia kuitenkin jatkoon ja toivottavasti löydät itsellesi toisenkin luottorarsun, jonka selässä luotat itseesi ja hevoseen!! Muista myös, että sinulla on aikaa kilpailla jatkossakin eikä yksistä kisoista kannata stressata turhaan (vai onko niissä vielä jotain lisää stressattavaa?)!
      Terveisin sama ano! :)

      Poista
    3. Meillä tosiaan valmennus- ja kisatiimi velvoittaa osallistumaan kaikkiin Zilpa-Cuppeihin, ja tosiiaan elokuun kisaviikonlopun kisat ovat nimenomaan Zilpa-Cupit. Helpompi olisikin, jos ei tarvitsisi mennä, mutta kun... Tämän takiahan mä olin Tahvelillakin koulukisoissa hevosta tuntematta juuri lainkaan, kisatiimin takia.

      Kisakäytössä poneista ovat kaikki muut paitsi Kössi, Taalia ja Aku -> Kössi ja Taalia ovat vähän siinä ja siinä kokonsa puolesta, Kössillä en osaa ratsastaakaan ja se on esteillä tosi epävarma. Hevosista myös kaikki ovat kisatiimissa jo muiden käytössä, ainakin sellaiset, jotka siihen voi / kannattaa ottaa. Vapaana on mun tietääkseni Tahveli, ehkä Donna (jolla ei voi hypätä ja joka on suht hankala) ja ehkä Pompei, eli ei oikeastaan estepuolelle ketään, ja koulua se Dollikin kestää mennä.

      Ei kommenttisi ollut mitenkään epäselvä, kiitos paljon, että kommentoit! :) Katsotaan, katsotaan, heinäkuun valmennuksissa sitten ehkä selviää, miten tästä eteenpäin...

      ~ Omppu

      Poista
  3. Hmm.. Entäs camu? Vai onko se edes tuntikäytössä? Näen sut jopa Camun selässä!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin haluaisin Camulla mennä, mutta 1) käyn ponitunnilla koulutunnit 2) Camu on valmennusryhmässä jo toisella ratsastajalla 3) puomijumppaan heti vieraalla hevosella on vähän niin ja näin, toisaalta Camu on ilmeisesti ihan fiksu ja mukava, ettei turhia hölmöile yms. Kuitenkin lähinnä tuon valmennusryhmäjutun takia Camu on vähän niin kuin pois laskuista.

      ~ Omppu

      Poista