Pirkko Herdin valmennus 14.11

Ihan supersupersuperhieno!

Maanantaina oltiin toista kertaa ikinä Piken valkussa, ja hevosesta löytyi taas ihan erilainen vaihde treenaamiseen. Näitä pätkiä kun saadaan lisää, ensi kaudella tullaan pääsemään kyllä tavoitteisiin. Nata ei nimittäin juossut apuja pakoon vaan sitä pystyi oikeastaan koko tunnin ratsastamaan, pyytämään ja vaatimaankin, ilman, että se heti jännittyi ja tuijotti yläkautta silmiin pyörien paikallaan. Viimeksi Piken valkussa ei Lehmästä puolestaan löytynyt jarruja lainkaan.

Verkkaraveja, kun vertaa tätä ja tuota ylempää kuva lopputunnista, näkee ainakin sen, että mä en könötä enää joka kuvassa :D

Tällä kertaa keskityin jo itsenäisesti ravaillessani siihen, että ne pidätteet oikeasti menevät läpi. Pike sanoikin, että ihan erilaiselta näytti jo siinä vaiheessa, kuin viimeksi. Verkkalaukat olivat taas aika mielenkiintoisia, mutta ravissa löytyi hyvä fiilis ja tuntuma laukan jälkeenkin. Pidätteet menivät hyvin läpi ja hevonen tuntui olevan avuilla.

Ensimmäinen varsinainen tehtävä oli yksinkertaisesti tehdä pääty-ymypyrällä neljä pysähdystä käynnistä. Nämä onnistuivat ensin vähän huonommin, mutta koko ajan parani, ja vähän ennen kuin siirryttiin tekemään samaa ravista, saatiinkin tosi hyviä pysähdyksiä. Ravista pysähdykset toimivat myös hyvin molempiin suuntiin, ja olin jo tässä vaiheessa supertyytyväinen Nataan, sillä se ravasi oikeasti hyvin pätkiä ja muutamassa siirtymisessä saatiin jopa selkä liikkumaan paremmin.

Pysähdyksien jälkeen piti pysähdysten paikalla lyhentää ravia ja vastaavasti pidentää väleissä. Mä en uskaltanut hirveästi lähteä pidentämään, sillä viimeksi valkkua edeltävänä päivänä pysähdyttiin kirjaimellisesti melkein päin seinää (tosin laukasta vastalaukan jälkeen, mutta kuitenkin), mutta lyhentäminen onnistui hyvin. Muutama ihan superhyvä lyhennetty pätkä ja pari ihan kivaa pidennettyäkin saatiin, ennen kuin siirryttiin laukkaan, josta piti tehdä pari-kolme muutaman askeleen käyntisiirtymistä ympyrän aikana. Tämä onnistuikin tosi hyvin, sillä pidätteet menivät edelleen hyvin läpi, laukka oli rentoa ja tässä vaiheessa tuntia Lehmä oli jo niin herkistynyt pohkeelle, että tosi pienillä avuilla pystyi nostamaan laukankin.

Laukassa tehtiin molempiin suuntiin käyntisiirtymisten jälkeen vielä laukan lyhentämistä ja pidentämistä, mikä meni meillä tosi hyvin, mitä nyt askeleenpidennykset meinasivat pariinkin kertaan lähteä vähän lapasesta. Nata kuitenkin toimi edelleen tosi kivasti, ja vielä, kun laukkojen jälkeen tehtiin harjoitusravissa ympyrää ja yksitellen volttia ympyrän keskellä, hevonen kuunteli ja teki mitä pyydettiin, eikä lähtenyt säätämään omiaan. Ratsastajalta meinasi kunto loppua viimeistään tässä vaiheessa, mutta jotenkin mä pystyin silti istumaan ja ratsastamaan, ja saatiinkin voltilla yleisesti ottaen jees pätkiä, mutta muutama tosi hyvä hetki, kun Nata liikkui normaalia paremmin selkänsä läpi ja kantoi itsensä. Lopputunnista Lehmä alkoi painua vähän turhan alas ja turpa liikaa kohti ryntäitä, kun alkoi vissiin vähän väsyttää, mutta pari tosi hyvää pätkää saatiin silti ja hevonen yritti silti hienosti.

Tiivistettynä mä olen ihan älytttömän tyytyväinen tuntiin, hevonen toimi enkä mä ratsastanut omasta mielestäni edes huonosti. Hyvä fiilis jäi myös siitä, kun Pike kehui, että hyvin ollaan tehty kotiläksyt (paljon siirtymisiä) ja että hyvää työtä ollaan tehty muutenkin.

~ Oona

Hämmentävän hyvä

Mä yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada kirjoitettua jotain järkevää, sillä materiaalia mulla todellakin olisi.

Natsku on ollut mun pienen "hengähdystauon", josta on ehkä tulossa kohta puoliin enemmänkin juttua tänne, jälkeen ihan mieletön. Ensin sunnuntaina menin sileällä itsenäisesti ihan perusjuttuja, tyyliin siirtymisiä ympyrällä, ja hevonen oli tosi rento ja kiva, isoimmat ongelmat oli lähinnä siinä, että Nata valui liian pitkäksi ja etupainoiseksi. Maanantainakin mulla oli alla aivan mielettömän kiva hevonen estetunnilla, jonka selässä oli samanlainen turvallinen fiilis, kuin viikko aiemmin. Sitä ennen yhtä "vaivattomalta" hyppääminen oli tuntunut ehkä meidän ekalla estetunnilla ja jossain rataharjoituksissa pätkittäin, tai ainakaan kovin usein niin hyvää fiilistä mulle ei ole estetunneista jäänyt.

Sunnuntaina kenttä oli tosi märkä, ja oikeastaan vain keskiympyrällä pystyi ratsastamaan, joten sittenhän yritettiin tehdä hommia keskiympyrältä. Kahden vapaapäivän jäljiltä Nata oli alkuun vähän turhankin herkkis, mutta yllättävän nopeasti sain sen rauhoittumaan ja keskittymään, ja kieltämättä siinä vaiheessa olin aika onnellinen siitä, että ei-niin-kivasta säästä huolimatta sinne hevosen selkään oli yksinkertaisesti ollut pakko päästä. Nata liikkui tosi kivasti rentona, kuunteli pidätettä ja pohjetta hyvin, ja toimi muutenkin hyvin.

Yksi yksittäinen asia, mikä on pakko nostaa esiin, on harjoitusravi. Tietenkin tuli niitä pätkiä, kun tuntui, että lensin vähintään Kuuhun ja takaisin, mutta huomattavasti vähemmän, kuin niitä pätkiä, kun oikeasti pystyin istumaan. Laukat nyt oli vähän mitä oli, himmailla piti ihan huomattavasti, että tilanne pysyi edes melkein hallinnassa, mutta ravi laukan jälkeen oli alkuverkkaa lukuunottamatta sen verran rauhallista, että siellä pystyi istumaan.

Sunnuntaista jäi siis hyvä fiilis, mutta maanantain estetuntia jännitin suhteellisen paljon, enkä oikeastaan tiedä edes, miksi. Alkuun taas ravailtiin ja laukkailtiin itsenäisesti, ja Nata tuntui ihan superhyvältä! Ei paljoa tarvinnut herkistellä, vähän kun itse päästi ohjasta ja puristi pohkeella, paineltiin menemään ihan suhteellisen haipakkaakin pitkillä sivuilla.

Ensimmäinen tehtävä oli ravivoltti, missä oli kolme puomia. Koska Nata toimi ravissa tosi kivasti, tämä onnistui melkein heti aika kivasti molempiin suuntiin, mitä nyt ratsastaja tuijotteli taas maata tai hevosen niskaa. Kuitenkin jarrut ja kaasu toimi ravissakin, mikä ei aina ole ollut estetunneilla mikään itsestäänselvyys.

Kun voltit oli tehty oikeaan kierrokseen, tultiin tehtävää, jossa pitkällä sivulla oli kaksi puomikasaa ja yksi yksittäinen maapuomi niin, että puomikasojen väli oli 9 metriä eli kaksi laukka-askelta ja toisen puomikasan ja yksittäisen puomin väli 3 metriä (eli innariväli). Alkuun tultiin pari kertaa ekalle puomikasalle vähän mielenkiintoisessa tahdissa, mutta kun tajusin, että pidätteiden käyttö ei ole kiellettyä, vaikka puomikasojen välissä mun pitikin antaa Natan vaan laukata, onnistui tämäkin.

Puomikasojen jälkeen tehtiin volttia vasempaan kierrokseen ravissa, ja se onnistui tosiaan ihan kivasti. Tämän jälkeen jälkimmäinen puomikasa nostettiin okseriksi, jonka takapuomi oli ehkä 60cm korkeudella. Kun vaan muistin antaa Natan laukata puomikasan ja okserin välissä, ei sekään tuottanut mitään ongelmia. Tultiin sama tehtävä vielä niin, että ensimmäinen puomikasa nostettiin ristikoksi ja okseri oli n. 70cm. Vaikka sinänsähän 70cm ei Natalle tunnu missään, ratsastaja kehitteli jonkunasteista paniikkia jo tässä vaiheessa.

Kuitenkin tämäkin sujui ihan hyvin, mitä nyt mä ehkä aavistuksen jännitin enkä välttämättä hengittänyt. Ilmeisesti sen verran hyvin meni kuitenkin, että Anne nosti estettä vielä sen verran, että isoimmillaan hypättiin jotain suunnilleen 80cm mun äärimmäisen epätarkan, hevosen selästä suoritetun mittausoperaation mukaan. Tietysti tämä aiheutti taas aivan täydellisen halvaantumisen (ja maailman epävireisimmän Tuiki Tuiki Tähtösen laulamisen, kun piti kuulemma laulaa :D), mutta yli päästiin kai ihan kunnialla, mitä nyt tyylikkäässä ristilaukassa tultiin esteeltä alas.

Kaiken kaikkiaan jäi älyttömän mahtava fiilis! Nata toimi hyvin ja päästiin hyppäämän vähän isompaakin, enkä mä ollut lainkaan niin hukassa, kuin esim. ennen Luvian estekisoja, kun taidettiin isoimmillaan hypätä sitä 80cm. Nyt vaan kun kuski lakkaisi jännittämästä heti, kun pitäisi jostain tikuista päästä yli, niin kyllä meidänkin hyppäämisestä voisi ihan siedettävän näköistäkin tulla. Nyt olisi ihan liikaa motivaatiota päästä kisaamaan... :D

~ Omppu

"Ei menny niinku Strömsössä" -valkkupäivä

Mitä opin lauantaina?

1. Älä ikinä odota, että asiat menisivät, niin kuin suunnittelit.

Lauantaina tosiaan piti olla kahden valkun valkkupäivä, aamupäivällä este-, ja iltapäivällä koulutunti. Vähän kiireellä lähdettiin kotoa, mutta ajattelin silti ehtiväni estetunnille - olinhan mä pahemmassakin kiireessä ehtinyt. Se kiire loppui alle puoleen matkaan, kun auto levisi pikatielle, renkaasta lähti mutterit ja oli alle puolesta metristä kiinni, ettei koko rengas lähtenyt. Oli kyllä enkeleitä matkassa luojan kiitos tälläkin kertaa, koska tuossa olisi voinut käydä pahastikin. Nyt selvittiin ystävällisten ihmisten avulla - meille täysin tuntemattomat pysähtyivät auttamaan siinä pikatiellä. Kun rengas saatiin takaisin kiinni autoon, matka jatkui autokorjaamolle ja siellä saatiin todeta, että autokin on ihan hengissä, joten matka jatkui tallille - tosin kiire estetunnille oli tässä vaiheessa jo ohi, mutta ei sitä siinä tilanteessa harmitellut.

Koulutunnille kuitenkin selviydyin, onneksi. Nata oli jo alkuverkassa aika hyvä, ei nyt mikään ihan paras mahdollinen, mutta toisaalta kuluneella viikolla ratsastin kunnolla sileällä itsenäisesti tasan nolla kertaa, tällä saattaa toki olla osuutta asiaan. Kun saatiin itsenäiset verkkailut hölkättyä, jäätiin pääty-ympyrälle työstämään asetusta ulospäin ensin käynnissä. Oikeaan kierrokseen tämä sujui aika hyvinkin, kun asetus tuli kuitenkin helpompaan suuntaan. Kun käynti ei näyttänyt enää ihan toivottomalta, lähdettiin tekemään ravisiirtymisiä harjoitusraviin, asetus piti pysyä ulospäin.

Ravissa istuminen oli taas lievästi sanottuna hankalaa, mutta muutama suhteellisen kivakin pätkä tuli oikeaan kierrokseen asetus ulospäin. Jossain vaiheessa piti asettaa sisälle ja nostaa laukka pari kertaa, ennen kuin laukatkin tehtiin asettuen ulospäin. Oikeassa kierroksessa nämä onnistuivat kaikki kohtuullisen hyvin, mutta vasen kierros olikin sitten aika mielenkiintoinen. Ensin pelkän käynnin työstäminen oli tuskallisempaa, kuin harjoitusravi oikeaan kierrokseen. Ravista asettuen ulospäin ei tullut alkuun yhtään mitään, vaikka vähitellen sekin parani. Normaalisti sisälle asettuen saatiin ihan kivoja pätkiä laukassa ja ravissa. Ulospäin asettuminen oli laukassa huomattavasti helpompaa, kuin ravissa, ja laukat menivätkin itseasiassa varmaan parhaiten koko tunnin asioista - ne siirtymiset laukasta alas eivät sitten niinkään... :D

Loppuverkat menikin taas aika kivaa ravia, Nata liikkui hyvin eteenpäin omalla moottorilla. Tiivistettynä oli siis hyvä tunti, vaikkakin tehtävä tuotti taas yksinkertaisuudessaan päänvaivaa ratsastajalle. Superhyvä fiilis silti jäi varsinkin laukoista! 

~ Omppu

Ei-ihan-niin-hyvin mennyt tunti

Hevosella on liikaa virtaa ja ratsastajalla kevätflunssa. 

Kuulostaako hyvältä yhdistelmältä?

Keskiviikon tunti tiivistyy melko hyvin sanaan "kovaa". Tai ehkä sittenkin "kovempaa" kuvaisi paremmin sitä, miltä ravi näytti laukan jälkeen? Hevosella riitti virtaa ainakin vaikka muille jakaa, ratsastaja puolestaan oli oma vetelä itsensä, joka ei edelleenkään ole tainnut ymmärtää, miten herkällä hevosella ratsastetaan. Ja selittelyä selittelyn perään, ratsastajalla oli ollut koko päivän sellainen olo, että vaihtopää olisi nyt tosi jees, ihan vain, koska heti riparin jälkeen kevätflunssa päätti iskeä. Mainittakoon, että loppuviikkoa kohden flunssa vain paheni ja paheni, mutta koska kuumetta ei ole, sehän ei estä talleilua...

Itseasiassa mulla ei ole keskiviikosta mitään muuta muistikuvaa, kuin se, että Nata oli älyttömän innoissaan. Oli tehtävä mikä hyvänsä, virtaa riitti, enkä mä yksinkertaisesti saanut tehtyä asialle mitään. Sitten juostiin ympäri kenttää. Välillä yritettiin ravata, välillä laukata, välillä kävellä, mutta lopputulos oli aina sama; en saanut pidätteitä lainkaan läpi (tosin eipä tuo ole ihmekään, sillä jäin vain roikkumaan passiivisesti jompaankumpaan ohjaan) ja Nata pystyi kipittämään tasan niin kovaa, kuin häntä itseään sattui huvittamaan.

Sitten istuttiin, yritettiin saada ratsastajaa käyttämään vatsalihaksiaan ja hallitsemaan jalkojaan. Kuten joku on saattanut videoilta jo huomata, mun jalat eivät todellakaan pysy Natan ravissa paikallaan, joten tässäkin oli tekemistä. Saati sitten siinä, kun piti ravata rauhallista harjoitusravia, josta piti nostaa rauhallinen laukka, josta piti tehdä siirtyminen ensin rauhalliseen raviin ja siitä rauhalliseen käyntiin. Alkuunhan me pysähdeltiin päin aitaa, mutta pikku hiljaa pääsin paremmin istumaan raviin. Eipä se edelleenkään varmasti hyvältä näyttänyt, muttei ehkä ihan yhtä pahalta, kuin aiemmin. Ehkä. Tai ei se ainakaan tuntunut yhtä järkyttävältä.

Kun tämä tehtävä sujui, saatiinkin jäädä jo loppuverkkaamaan. Alkutunti meni siihen, että yritin jarrutella vähän turhan innokasta hevosta, ilman mainittavaa onnistumista. Jossain vaiheessa Nata rauhoittui kuitenkin sen verran, että ravikin alkoi näyttää vähemmän kiireiseltä, kuin alkuun. Kaiken kaikkiaan meni kai ihan okei sitten loppujen lopuksi, kun ymmärsin, että mun pitää istua rentona olematta vetelä. En väitä, että se olisi todellakaan onnistunut, mutta nyt ainakin teoriassa ehkä ymmärsin jo, mitä pitäisi tehdä, sen toteuttaminen onkin sitten eri asia... :D

~ Omppu

"Älä nyt ajattele sitä blogia"

Joo o. Mä olen oikeasti elänyt siinä uskossa, että kovin monet tutut eivät tänne ole löytäneet, mutta maanantaina sain huomata olevani väärässä. En mä vaan olisi uskonut, että Annekin lukee tätä blogia. Maanantain tunti menikin siihen, että kun en miettinyt, miksi mä olen ikinä aloittanut blogin kirjoittamisen, mietin, miten ihmeessä mä aloitan seuraavan postauksen.

Kuvat on otettu lauantaina

Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ollut taivastella tätä järkytyksen aihetta, vaan kertoa tunnista. Ja siitä, miten tyylikkäästi Nata kuskasi mua pitkin kenttää. Ja nyt, kun yritän kirjoittaa, ei päässä liiku yhtään mitään. Oikeastaan koskaan ennen ongelma ei ole ollut siinä, että en vain saisi edes normaalia, yksinkertaista lausetta kirjoitettua, vaan siinä, etten tiedä, mistä kirjoittaisin. Nyt on aihe, maanantain tunti. Ja nyt en vain saa muodostettua siitä yhtäkään järkevää lausetta.

Ensimmäinen fiilis, joka tunnista jäi mieleen, oli se, että Nata oli alusta asti älyttömän rento. "Ollaanpas me tänään rentoja" Kuvaa meidän alkuverkkaa melko hyvin, hevonen ravasi pää alhaalla, kuitenkin ihan hyvää ravia. Oikeaan kierrokseen sisäkäsi nyt oli, kuten tavallista, jossain määrin halvaantuneen näköinen, mutta ehkä vähän parempi, kuin viime tunnilla. Ei se silti vieläkään ole lähelläkään hyvää.

Ja sitten, ihan vaan, koska mä olen sen kaksi kuukautta jo onnistunut lusmuilemaan äärimmäisen minimaalisella määrällä harjoitusravia, "istupa alas ja ratsasta". Helpommin sanottu kuin tehty, ja samaan sarjaan menee vielä kommentti "Älä nyt ajattele sitä blogia". Voi kuulostaa ohjeena yksinkertaiselta, mutta tämän noudattaminen oli älyttömän hankalaa... :D

Ai miten se harjoitusravi? Juu ei. Ei onnistu. Kun tarpeeksi kauan oli pyöritty sitä samaa ympyrää, sain ehkä pikkuhiljaa kiinni ideasta, miten oikeasti pitäisi istua, mutta eipä se senkään jälkeen hyvin mennyt, vähän paremmin vain. Nata lähti tosin kyllä rentoutumaan mun "hutjumisestani" huolimatta melko kivasti, ja tosi kivaa ravia esittelikin aina välillä. Istuminen siellä ei vaan ollut ihan niin kivaa, mutta ehkä mä vielä opin.

Ja ne laukat? No sitten pisteltiin menemään. Tuli vähän turhan reipasta laukkaa, laukanvaihtoja ja vaikka mitä muuta, kuin rauhallista laukkaa ja sen jälkeen rauhallista ravia. Ympyröillä laukka oli ihan hyvää ja siinä olisin ehkä saanutkin Natan raviin, mutta lävistäjällä... Edelleenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Lävistäjillä esitettiin jos jonkinlaista kiemuraa ja kaarretta (minkäs sille voi, että ei osaa ratsastaa edelleenkään herkällä hevosella?), ja sen jälkeen saatettiin painaa menemään laukkaa vielä pari ylimääräistä ympyrää. Juu u, Mummolehmä elää ja innostuu. Tuli todistettua.

Loppuverkkoihin sain Natan loppujen lopuksi rauhoittumaan yllättävän hyvin, ja heppahan pisteli taas menemään tosi kivaa ravia. Nyt vaan paljon treeniä tuon harjoitusravin ja siirtymisten kanssa, niin eiköhän tää nyt tästä lähde sujumaan, toivottavasti ainakin. Nata kun menee yleensä ihan superkivasti, mutta ratsastaja sählää, säätää ja könöttää, jolloin se yleisvaikutelma ei olekaan ihan niin kiva. 

Sattuneesta syystä tämän postauksen kirjoittaminen takkuili todella paljon, yksikään virke ei kuulostanut omiin korviin järkevältä ja tuntui, että yrittäisin kirjoittaa tätä tyyliin espanjaksi. Kirjoitustyyli ei siis ole ehkä se kaikkein sujuvin tällä kertaa... :D

~ Omppu

"Hei propellikorva, keskity vähän"

Ripari loppui perjantaina, treenit jatkui lauantaina

Lauantaina oli ohjelmassa paitsi lastaus-, maastakäsittely-, ja juoksutusteoriakurssi, myös tunti. Treeniä pukkaa, jos kevään aikana vielä kisoihin meinataan keritä, vaikka eihän meillä mikään kiire olekaan sinne. Lehmännäkönen toimii vaan koko ajan paremmin ja paremmin, vaikkei se aina siltä tunnukaan, mutta kuvista näkee kyllä selvän eron, ainakin ratsastajan mielestä. Oma istunta tarvii vielä reippaasti parannusta, mutta hevosen toimivuus alkaa jo olemaan pätkittäin ihan kohtuullisen hyvä. Jos vaan pääsisin istumaan itse kunnolla ja pystyisin oikeasti ottamaan tukea omasta keskivartalosta, helpottuisi varmasti myös Natan liikkuminen.

Mun viettäessä hiihtolomaa Ylöjärvellä riparilla, Natan liikutuksesta huolehtivat mun valmentaja ja Natan vuokraaja. Lauantaina olikin kiva kuulla valmentajalta, että Nata reagoi apuihin ihan hyvin eikä ratsastuksellisesti ollut mitään paniikkitilannetta minkään asian suhteen. Kentän pohja oli jälleen kerran vähän kyseenalainen, lumen alta ei yhtään tiennyt, missä menee kuoppia / jäätä tms, joten mitään erityisen rankkaa ei pystytty tekemään. Natalla oli perjantaina vapaa, mutta muuten koko viikon se olikin päässyt liikkumaan enemmän oikein, kun mun kanssa, joten lauantaina se oli heti alussa asti tosi kiva.

Ongelma oli taas vaihteeksi ratsastajan oikea käsi, joka näytti tapansa mukaisesti lähinnä halvaantuneelta. Ja se, että ratsastaja ei käytä vatsalihaksiaan istumiseen, vaan könöttää ja kenottaa. Natalla oli varsinkin tosi paljon virtaa, joten oma istunta kärsi vielä enemmän, kun yritin jarrutella yli-innokasta hevosta. Tahdin löytymiseen meni melko kauan, mutta kuvista katsottuna Nata painelikin näköjään menemään tosi kivaa ravia. Nyt ei myöskään paettu tuntumaa liian alas tai roikuttu niin paljoa lavoilla, kuin yleensä. Läpiratsastetulla hevosella oli kyllä kiva ratsastaa.

Tunti painottui melko pitkälti ravi-käyntisiirtymisiin ja avoväistönpoikasiin. Ravissa saatiin pätkittäin ihan mukaviakin onnistumisia, tosin siirtymisiin jäi vielä älyttömän paljon vikaa. Ei se lähelläkään hyvää ollut, mutta loppua kohden jo lähempänä siedettävää, kuin alkutunnista. Avoväistöt onnistui ihmeen hyvin, siihen nähden, että tehtiin niitä ensimmäistä kertaa. Natakin alkoi niiden kanssa keskittymään vähän paremmin, kuin alkuun. Alkutunnista Annekin totesi, että arvon propellikorva voisi vähän keskittyä... :D

Kovin rankasti ei siis pystytty tekemään, ja hyviin avoväistöpätkiin päästiinkin sitten jo lopettamaan. Loppujen lopuksi sainkin siis olla tosi tyytyväinen Nataan, on se vaan niin hieno! Nyt vaan oikeasti treeniä, treeniä ja vähän lisää treeniä, niin eiköhän tästä oikeasti hyvä tule vielä. Ratsastaja saisi vain keräillä istuntansa rippeet nyt jostain ja alkaa keskittymään myös siihen, miten päin itse keikkuu siellä kyydissä, eikä vain siihen, miten päin hevonen liikkuu. Epäilemättä myös hevonen lähtisi liikkumaan paremmin, jos mä en keikkuisi niin velttona siellä selässä. Ja katsoisi menosuuntaan.

~ Omppu

Siirtymisiä ja odottamista 8.9

On muuten mahtava tunne, kun tajuaa, mitä pitäisi tehdä.

Ihan sama, vaikka se asia olisi pitänyt tajuta jo muutama valmennus sitten.

Kuvat on otettu pari viikkoa sitten, kun olin Selmalla tunnilla, josta en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa postausta. Tunnin teema taisi olla ylävartalon kiertoliike.

Verkkailin Selman kanssa normaalisti, tehden jonkunlaisia temponlisäyksiä ja pujotellen tötteröitä käynnissä ja ravissa. Laukkailin vähän ympyröillä, yrittäen saada Selmaa laukassa vähän paremmin avuille, sillä tällä kertaa laukkaaminen meni kutakuinkin näin:
Pyydän laukannostoa.
Selma lähtee juoksemaan ravissa.
Teen pidätteen ja pyydän selvemmin.
Selma saattaa lähteä taas juoksemaan, jolloin toistamme samaa kaavaa, kuin tähänkin asti, niin kauan, että laukka nousee.
Kun laukka nousee, Selma lähtee kauhomaan ainoana vaihteena laukassa "täysii".
Laukka tippuu ehkä puolessa välissä ympyrää.
Ja sama alusta.

Siirryimme lauantain valmennuksista tutun tehtävän - pääty-ympyrän ja askeleen lyhentämisen mutta samalla tahdin säilyttämisen pariin. Kutakuinkin ensimmäinen ajatus oli, että voi herrajumala, tästä ei tule yhtään mitään, sillä tiistaina en saanut oikeastaan en pidätettä enkä pohjetta läpi, vaan Selma juoksi mun pidätteiden läpi muttei kuitenkaan reagoinut pohkeeseenkaan.

Aloitin tehtävän käynnissä, ja muutaman kerran mun piti pyytää Selma ihan pysähtymään asti, koska muuten en saanut pidätteeseen mitään reaktiota. Vähitellen alkoi sujua, tosin tahti meni lähes joka yrityksellä ihan sekaisin, mutta myös muutama hyvä, ihan vaan parin askeleen lyhennys saatiin tehtyä. Selkään tunsin kyllä selvän eron, ja on oikeastaan outoa miettiä, että miten vaikka silloin kun aloin vuokraamaan Selmaa oli saavutus, että sain sen kaikkiin askellajeihin (on se vieläkin huonona päivänä), eikä mitään lyhennys-/pidennystehtävää voinut edes harkita.

Kun käynnissä sujui molempiin suuntiin, siirryttiin raviin. Ravissakin ensin sain tehdä melko reippaasti hommia, että sain Selman kuulolle, mutta muutamat pätkät mitä ravissa saatiin, oli ihan älyttömän hyviä. Ymmärsin idean, miten mun pitää ratsastaa askeleen lyhennys ja näin saatiin myös parempia siirtymisiä, kun ratsastin samalla ajatuksella ja odotin, mutta tein vaan voimakkaamman pidätteen.

Laukassa (joka siis oli vähän niin ja näin hallittavuudeltaan ja ratsastettavuudeltaan) ei lähdetty säätämään askeleen kanssa mitään, vaan tehtiin laukka-ravi- siirtymisiä samalla ajatuksella, eli pari askelta ennen siirtymistä ratsastan kuin lyhentäisin askelta mutta säilytän tahdin ja odotan. Vähitellen nämäkin siirtymiset lähti onnistumaan, varsinkin vasempaan kierrokseen, mikä on Selmalle hankalampi suunta.

Tosi tyytyväinen olin siis Selmaan, kun tiistaina lähdin tallilta kotiin. Torstain tuntia odotin jo innolla, sillä poni oli niin kiva ja toimi loppua kohden älyttömän hyvin (ja siksi mua vähän harmittaakin, ettei tiistailta ole yhtäkään kuvaa). On se poni vaan niin ihana ♥

~ Omppu

Jos ei voi mennä satulalla, mennään ilman

Tällä kertaa ei kaikki mennyt, niinkuin Strömsössä. Tulin tallille neljän aikaan, kun oli sovittu tunnin alkavan n. puoli viiden aikoihin. Hain Selman tarhasta ja rupesin harjailemaan neitiä. Selman mahan alla tosiaan oli patti, todennäköisesti hyönteisenpurema, jonka päälle ei ruven takia satulavyötä viitsinyt laittaa Annenkaan mielestä. Tunnille päädyin siis ilman satulaa, mutta Selmallahan on ihan samanlainen selkä kuin Dollilla - selkäranka ei tunnu, säkä ei tunnu, ellei istu ihan liian edessä ja selkä on niin leveä että sieltä on "mahdoton tippua" (vaikka on sieltä Dollilta tullut viime kesänä pudottua ilman satulaa).

Kävelin pienellä ympyrällä alkukäynnit, ja jatkettiinkin työskentelyä samalla ympyrällä käynnissä ja ravissa, kun tuuli sen verran, että juuri kauempaa en olisi Annen ääntä kuullut lainkaan. Koko tunti (joka meni muuten älyttömän nopeasti, tuntui, että olin hevosen selässä max 30min) tehtiin siirtymisiä. Ajattele siirtymistä, istu, purista reisillä, siirry käyntiin. Ajattele ravia, jousta lantiosta, anna hevoselle tilaa, siirry raviin. Ravi ei lopu, vaan käynti alkaa. Lopulta Selma siirtyi raviinkin vaan antamalla jaloilla tilaa siirtymiseen ja käyntisiirtymiset onnistui jännittämällä vatsalihaksia. Hyvin siis Selma rupesi kuuntelemaan, kun ensin en meinannut saada hevosta edes raviin, mutta kun kerran pyysi vähän reippaammin, tuntui neiti silloin muistavan, että ainiin, mä oon töissä ja mun pitäis liikkuakin...

Mulla ulkokäden ranne lähtee vääntyilemään ties miten joten siksi raippa noin

Käynti-ravi siirtymisten jälkeen otettiin mukaan laukka. Laukka ei ole ihan Selman vahvin askellaji, varsinkaan vasempaan, johon ei meinattu saada hyvää laukkaa. Joko laukka ei noussut, Selma tiputti raviin yhden askeleen jälkeen tai jollain tavalla saatiin sillä pienellä ympyrällä nostettua vastalaukka. Kuitenkin lopulta sain kuin sainkin sen vasemman laukan nostettua ja pidettyä pari kierrosta, ja Selmahan sai tämän jälkeen heti paljon kehuja ja rapsutuksia.

Laukat muuten sujui ihan hyvin. Kuitenkin, kun ratsastaa hevosella, joka ei ole ratsastuskoulun opetushevonen, se pakottaa huomaamaan ne omat virheet, vinossa istumisesta ohjien kanssa sähläämiseen. Ne ohjat pysyy samanpituisina, oli askellaji mikä tahansa, on yksi asia, joka ei vaan mahdu mun pieneen päähäni ja ymmärtämiseeni. Samoin, kun ainakin mulle on aina opetettu, että laukannostossa tehdään pidäte ja nostetaan laukka sisäpohkeella ja joku sanoo, että tuupataan istunnalla. Selman kanssa sitten on tullut opeteltua, että sisäistuinluulla annetaan tilaa, ulko-ohjalla pidäte, sisäohjalla myödätään ja pohkeilla autetaan, jos hevonen ei ymmärrä / nosta laukkaa. Ja sitten se, että siirtyminen onnistuu ajattelemalla ja älyttömän pienillä avuilla, jotka eivät ole pohkeet tai kädet.

Selma meni siis koko tunnin tosi hyvin, ei jännittynyt niin helposti, kuin viimeksi, ja tajusin taas muutaman asian, joiden ansiosta Selma rupesi heti toimimaan paremmin. Tosi tyytyväinen olen siis tuntiin, vaikka laukat jonkun verran takkuilikin eikä videolta näytä mitenkään erityisen mahtavalta tuo meidän meno. Selma oli kuitenkin ihan super! ♥

~ Omppu