Jouluspesiaali: 2015

Aiemmista vuosista poiketen, tässä postauksessa en kerro vuoden kulkua kuukausi kuukaudelta.

Kerron mun vuoden kohokohdat ja ne hetket, kun olisi tehnyt vajota maan alle.

Alkuvuosi 2015 oli mulle ratsastuksellisesti innostuvinta aikaa hetkeen - iZkuryhmä alkoi tammikuun lopussa, kun taas saman kuun alussa kävin elämäni kolmansissa koulukisoissa ja ratsastin ensimmäisen Helpon Ceen ratani. Ponina oli, kukas muu, kuin tuttu ja turvallinen Dolli. Raviohjelman ratsastin prosentein 64,52%, sijoittuen toiseksi, ja Helpon Ceen 58,89%, ollen loppujen lopuksi jaetulla viidennellä sijalla eli viimeisenä sijoittuneena. Tämä oli ehdottomasti vuoden ensimmäinen kohokohta.

Ensimmäiset iZkuryhmävalmennukset ovat muistissa aikalailla sikinsokinsekaisena sotkuna, jotka eivät menneet kovin hyvin. Helmikuusta mulla on seuraavat vuoden tärkeimpiin kuuluneet muistot. Helmikuun estekisat. 40-50cm ihan puskista tullut kielto, ja 60-70cm hylkäys kolmannelta esteeltä. Verkkaokserista ei päästy yli isommassa luokassa, ja radalle lähdettiin itkien - ja sieltä myös palattiin itkien.

Tämän jälkeen helmikuun jälkimmäisessä estevalkussa Dolli toimi paremmin kuin hyvin, ja hyppäsin isoimman esteeni sen kanssa, 80cm sateenkaaripystyn. Sammin leiristä mulla ei mitään erityisiä muistikuvia ole, perusmukava leiri Sammissa ja heti leirin jälkeisenä lauantaina PRRC:n estekisat, joita jännitin tosi paljon, sillä paria viikkoa aikaisemmin otettu hylky ei mitenkään nostanut fiilistä. PRRC:n kisoissa hypättiin kuitenkin varma ja puhdas 40cm, minkä sujuminen oli oletuksenakin, ja 60cm, josta viimeisen okserin takapuomi tippui, mutta joka muuten oli ratana hyvä.

Ja lähes heti näiden estekisojen jälkeen Dolli jäi saikulle. Välillä se oli parempi, välillä huonompi, mutta koko ajan vähintään epämääräinen. Jossain vaiheessa sen jaloissa huomattiin hokinreiät ja niiden ympärillä muutaman sentin kokoisista lähes nyrkinkokoisiin patteihin. Toinen takajalka oli turvonnut tukiksi. Lopulta, ties kuinka monen viikon täyden saikun jälkeen, Tanja totesi, että hyvällä tuurilla ei osunut kovin pahasti. Dolli alkoi tulla parempaan ja parempaan kuntoon, ja huhtikuun lopussa poni palasi tunneille lähes kahden kuukauden saikun jälkeen. Tänä aikana olin käynyt mm. jumahtamassa Tahvelin kanssa kouluradalla käyntiin ensimmäisten laukkojen jälkeen, päästen melkolailla rimaa hipoen läpi.

Huhtikuun iZkupäivä. Kouluvalmennus. Se voitonriemu, kun kahden kuukauden  tauon jälkeen laukattiin taas koko maneesia ympäri "verkkalaukkaa", eli meidän tapauksessa mahdollisimman reipasta mutta hallittua laukkaa. Poni kulki koko valmennuksen loppuverkkaan asti oikein päin. Se on edelleen paras tunti, mitä olen Dollilla ratsastanut.

Kesäloman alkaessa mun fiilis ratsastamisesta laski ja laski, eikä edes hyvinmenneet estekisat (40cm sijoitus ja puhdas rata, 60cm 4vp pudotuksesta) auttaneet asiaa. Sammin leiri meni hyvin, mutta estetunnit Zilpalla eivät tuntuneet miltään. Dolli kipeytyi hyppäämisestä, ja niin mä sain taas tapella milloin minkäkin kanssa, etenkin Taalian. Myös Camulla tuli mentyä, mutta Dolli oli totta kai edelleen mun ehdoton ykkönen.

Hyppäsin ensimmäistä kertaa elämässäni "maastoesteitä" Taalialla. Se oli viimeinen tunti, kun mulla oli oikeasti kivaa Taalian kanssa, ja sellaisena mä haluan Taalian muistaa. Sillä tunnilla musta tuntui samalta, kuin kesällä 2014. Alle viikkoa myöhemmin putosin Taalialta estevalkussa ja jumitin koko kouluvalkun käynnissä ja ravissa, kun ponista ei laukkaa irronnut.

Sitten muutaman viikon sisään tapahtui monta asiaa. Vuokrausleiri, onnistumiset Dollin kanssa tuntuivat taas joltain. Ja estetunnit Matilla, niillä hyppääminen oli taas kivaa. Lopetin puomijumpassa, viimeisen vakiotuntini menin Dollilla. Se tunti oli superhyvä. Dolli oli ihan liekeissä, ihan kuin silloin, kun joka estetunnin jälkeen ei tarvinnut pelätä, milloin se taas ontuu. Siihen oli hyvä lopettaa.

Tähän samaan tapahtumien sarjaan kuuluvat myös iZkuleiri, missä mun mitta tuli täyteen. Puomijumpat lopetin oikeastaan vasta iZkuleirin jälkeen, leirin ajan mietin ajatusta siitä, miten erilaista mun tallilla käyminen olisi ilman aamutunteja. Leirin rataharkoissa ratsastin Dollilla Helpon Ceen kouluohjelman saaden 69,166% ja hyppäsin Camulla yhden melko hyvän esteradan.

Tätä kuvaa ei otettu iZkuleirillä, mutta "hyppy"kuva Camun kanssa kuitenkin. Leirillä päästiin hyppäämäänn myös ilman sivuohjia.

Viimeinen tämän tapahtumarysäyksen osa on, kukas muukaan, kuin Selma. Tämän valkoisen ponin vuokraamisen aloitin heinäkuun lopussa, ja elokuussa käytiin jo ihmettelemässä meidän ekat kisat, ehkä vähän liian aikaisin, mutta käytiinpä kumminkin. Ne kisat eivät menneet kummankaan ponin kanssa hyvin, Dollin kanssa rämmittiin läpi mitäänsanomaton 61% rata ja Selman kanssa rata, josta saatiin tulokseksi 56%, ja jota kuvaavat parhaiten adjektiivit hidas ja vino. Tässä alkusyksystä myös menin Dollilla 40cm luokan estekisoissa sijoittuen toiseksi.

Ensimmäinen estetunti Selmalla, sen jälkeen oli fiilis, ettei ikinä enää. Samoin Kullaalla koulukisojen jälkeen syyskuussa. Muutamalla estetunnilla tsempattiin ensimmäisestä sen verran, että lokakuussa hyppäsin talliestekisoissa 40-50cm, treenasin ratoja useamman kerran ja osallistuin Zilpalla ristikkoluokkaan. Vieraassa paikassa taas jäädyttiin, mutta kaikesta päästiin puhtaasti yli. Selman kanssa käytiin myös maastossa ennen estekisoja, ja tällä samalla reissulla otettiin myös täällä aiemminkin näkyneet auringonlaskukuvat, joista itse tykkään tosi paljon.

Marraskuun koulukisoissa menin taas pelkästään Dollilla, missä oltiin kiinni sijoituksessa tosi pitkään ja viimeisten ratsukoiden aikana pudottiin ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi. Rata oli tosi hyvä, taas tuloksena oli noin 61%. Nyt kuitenkin ratsastuksessa oli fiilistäkin, ja Dolli toimi paljon paremmin. Viimeisen kerran ratsastin Dollilla maneesin verkkapäädystä kisaradalle, tervehdin, sain lähtömerkin, ratsastin ja kuulin yleisön taputukset 19.12 talliestekisoissa, 45cm luokassa.

Tallikisojen jälkeen poseerauskuvia aamuauringossa tallin pihassa, Dollia ei kiinnostanut eikä muuten seisonut paikallaan, jos Camu ei seisonut vieressä eikä näyttänyt kiinnostuneelta, ellei kuvaajan takana tapahtunut jotain kiinnostavaa :D

Mä sanoisin että olen mä kehittynyt vuodessa. Ainakin istunta on parantunut, samoin jalalla ratsastaminen ja käsien asento. Perusratsastuksen mokia, tai oikeastaan sen puutteita, on saatu korjattua. Vuoden aikana on tullut ihan kiistattomia tähtihetkiä, mitkä voisi elää vaan uudelleen ja uudelleen, ja alamäkiä, joiden miettiminenkin on kamalaa, mutta joihin silti palaa kerran toisensa jälkeen.

Mä olen myös muuttunut vuodessa. Ratsastajana, ja ehkä ihmisenäkin. Tämä vuosi on opettanut mulle paljon, mutta rehellisesti sanottuna vuoteen on mahtunut myös paljon kaikkea ei-niin-kivaa. Lopetin Zilpalla ratsastuksen, ja se on ehkä vuoden merkittävin muutos sen ohella, että Selma tuli mukaan kuvioihin. Myös kuvausreissuja tuli tehtyä loppuvuodesta, olin nimittäin kuvaamassa tuttujen valmennuksia ja kisoja Loimaalla, Niinisalossa, Ypäjällä ja Huittisissa.

Vaikka tämän postauksen asiat on ehkä käyty jo monesti läpi tämän vuoden aikana, halusin koota ne vielä yhteen. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea!

~ Omppu