sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tampereen hevosmessut (1/2)

Viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa elämässäni Tampereen hevosmessuilla - tai oikeastaan missään muussa hevostapahtumassa, kuin Ponikuninkuusraveissa tai Apassionatassa.
Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron vähän yleisesti päivästä, ja toisessa osassa olisi tarkoitus esitellä ostokset, joita muuten tuli ihan kiitettävästi... :D



Messut alkoivat muistaakseni yheksältä, joten puolentoista tunnin ajomatkaan varautuneena sain herätä herätyskellon räminään puoli seitsemän aikoihin. Ei siinä mitään, univelkaa oli jo valmiiksi eivätkä aikaiset aamut ole koskaan olleet se mun juttu, mutta toisaalta messuille lähtöä odottelin sen verran, että kohtuullisen ripeästi aamulla tulikin selviydyttä sängystä ylös. Puoli kahdeksan aikoihin lähdettiinkin kotoa, ja vähän puoli yhdeksän jälkeen oltiin perillä Tampereella. Aika lailla heti, kun päästiin perille, kävin hakemassa tuon kortin (jonka oikea nimi oli mikä? Bloggaajapassi? Bloggaajakortti?), jolla messuille pääsi ilmaiseksi. Siinä siis tosiaan lukee blogin nimi, mun nimi ja "Blogisti", nuo kortit saivat mun ymmärtääkseni kaikki ne, jotka olivat sen lomakkeen täyttäneet hevosmessujen sivuilla, ainoana ehtona, että tosiaan kirjoittaa blogia ja tekee sinne sitten postauksen näitä messuista. Mä vaan tosiaan onnistuin hajottamaan tuon muovitaskun, missä kortti oli, mutta mitäs pienistä... :D


Ensimmäisenä vuorossa oli Christopher Wegeliuksen esteklinikka, jota me ei kuitenkaan menty seuraamaan osittain jäätävän ruuhkan takia. Ypäjän hevosopiston opiskelijoiden katrilliakaan ei sitten menty katsomaan, vaikka periaatteessa se olisi voinut olla ihan kiva nähdä. Tutkittiin expoaluetta ja tehtiin muutamia tosi kivoja löytöjä, ennen kuin rotuesittelyt alkoivat. Esiteltyjä rotuja oli 11, ja pakko kyllä sanoa, että tykkäsin kyllä katsoa tuota rotuesittelyä, vaikka alkuun vähän toista epäilinkin. Omat suosikit siitä olivat varmaankin friisiläiset, suomenhevoset, andalusianhevonen ja vuonohevoset, vaikka kaikki esitykset olivatkin kyllä kiinnostavia.


Rotuesittelyiden jälkeen taisi olla muistaakseni vikellysnäytös, mikä oli itseasiassa myös todella kiinnostavaa katsottavaa. Vikellys varmasti jakaa mielipiteitä hevosihmisten keskuudessa, enkä itse voisi ikinä kuvitella, että edes kokeilisin lajia, mutta pakko se on myöntää, että kyllähän se upealta näytti, kun esiintyjät todella tiesivät, mitä olivat tekemässä. Tämäkin esitys tuli siis seurattua mielenkiinnolla alusta loppuun.


Loppupäivä vietettiin lisää expoaluetta kierrellen ja sen lisäksi seurailtiin esteluokkia. 110cm poniluokkaa ei ehditty näkemään kuin lopusta pari ratsukkoa, mutta 120cm luokka katsottiin kokonaan. Islanninhevosten askellajinäytöskin katsottiin, sekin oli yllättävän mielenkiintoinen myös mun mielestä, vaikken ole ikinä ollut edes issikan selässä. Tämän jälkeen jäätiin vielä seuraamaan AT-ratsastuspilatesesitystä, joka oli myös todella mielenkiintoinen (tämän tosin arvasin jo etukäteenkin).


Pakko mainita myös, että sain yhteiskuvan mun lempibloggaajan, Sennin (Kisamatkalla-blogi), kanssa! Playsson.netin pystyttämä Lounge oli ideana tosi kiva, ja siellä tulikin pikaisesti käytyä. Nopeasti mietittynä en keksi mitään muuta, kuin kehuttavaa siitäkään - oli tosi kiva päästä moikkaamaan sellaisia bloggaajia, joiden blogeja olen lukenut useampia vuosia.


Onnistuinpas venyttämään tämänkin postauksen melko pitkäksi, mutta ehkei se haittaa. Olen tosiaan kuvannut kaikki ostokset videolle, katsotaan, koska saan sen editoitua ja julkaistua. Messupäivä oli siis kaiken kaikkiaan tosi kiva, esitykset olivat kiinnostavia ja expoalue oli tosi laaja. Pakko myöntää, että päivä oli siis kaiken kaikkiaan tosi jees, vaikkei ihan viimeisiä esityksiä jäätykään katsomaan, sillä jossain vaiheessa alkoi vaan väsyttää sen verran paljon, että viiden jälkeen muistaakseni lähdettiin sitten Tampereelta kotiin päin.


Toivottavasti tämän postauksen jaksoi lukea, toinen hevosmessuja käsittelevä postaus onkin oikeastaan video, ja koitan saada sen julkaistua nyt alkavan viikon aikana.


~ Omppu

2 kommenttia: