keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Alkuviikko

Mun alkuviikossa ei ollut kovin paljoa mitään ihmeellistä, paitsi yksi ahaa-elämys huonomman ratsastuksen jäljiltä, yksi ei-niin-hyvä estetunti ja yksi vyökoe.


Maanantaina meillä oli tosiaan taas estetunti, teemalla asetus-taivutus-kääntäminen. Korkeudet pysyivät siellä miniristikoissa koko tunnin, mutta pakko myöntää, että tuntui kyllä siltä, ettei mikään onnistunut. En pystynyt ratsastamaan niin tarkasti ja nopeasti, kuin olisi tuossa tehtävässä tarvinnut, joten siirtymiset tuli myöhässä, kaarteet oli huolimattomia ja taivutukset vähän mitäänsanomattomia. Roikuin itse ohjassa liikaa, ja ratsastin muutenkin melko huonosti. Ihan ratsastajan omia tyhmiä virheitä, mutta silti ne jäivät ärsyttämään.


Jos jotain positiivista tuosta maanantaista, niin verkka"hypyt" olivat aika hyviä, tahti säilyi ristikolle asti ja yli kauhaistiin suhteellisen järkevästi. Laukkaa pystyi säätelemään hyvin hypyn jälkeen eikä ennen ristikkoa tullut mitään päätöntä kiihdytystä, mikä puolestaan oli ihan normaalitilanne meidän ekoilla estetunneilla - este edessä, Nata lähti reippaammin eteenpäin eikä pidäte mennyt enää lainkaan läpi, kun yksinkertaisesti jäin vaan passiivisesti roikkumaan. Tämä sama ongelma tuli taas tuossa tehtävässä, tosin esteiden jälkeen tällä kertaa.


Tiistaina puolestaan mulla ei ollut itsellä paras mahdollinen päivä ja Nata oli jo tallissa vähän normaalia ärtyneemmän oloinen. Satulasta oltiin vähän eri mieltä, mutta senkin sain laitettua ja kentälle asti selvittiin. Siellä ensimmäinen puoli tuntia oli jotain niin kamalaa; Nata joko juoksi alta tai ei liikkunut. Tasaisesta tuntumasta ei ollut tietoakaan, saati rennosta hevosesta. Jossain vaiheessa totesin, että tää ei nyt toimi niin, että me juostaan pää pystyssä järkyttävässä tahdissta takajalat tallissa, ja keräsin itseni sen verran, että otin muutaman aavistuksen rajumman pysähdyksen, kun hevonen ei yksinkertaisesti kuunnellut. Siinä me pysähdeltiin, peruuteltiin ja tehtiin väistöjä varmaan vartti, ennen kuin Nata yhtään laski päätään edes käynnissä.


Koska ravissa olin jo vähän verkkaillut (tai siis yrittänyt epätoivoisesti löytää tahtia raviin), siirryin tekemään käyntiväistötehtävän lisäksi pätkiä laukassa. Alkuun Nata oli tosi jännittynyt, tuntumaa ei yksinkertaisesti ollut, hevonen oli niska jäykkänä mutta laukka oli silti vähän vetelää. Tein laukassa parit askeleenpidennykset ja -lyhennykset, jotta sain Nataa vähän hereille. Kun laukka alkoi pyöriä paremmin, tein muutaman ympyrän, jatkaen toisella pitkällä sivulla käyntiväistöjä.


Vasta kun laukkakin sujui, siirryin harjoitusraviin. Mulle on helpompaa ratsastaa Nata rennoksi laukassa kuin ravissa, ja jos olisin alkanut sitä ravia tappelemaan jännittyneen hevosen kanssa, ei siitä olisi seurannut mitään muuta, kuin äärimmäistä turhautumista. Laukassa rentoutunut hevonen taas pysyi ravissakin ihan kivan rentona, ja loppujen lopuksi päädyin tekemään myös parit raviväistöt, kun Nata alkoi liikkua niin paljon paremmin. Vasen kierros tuntui nihkeämmältä, kuin oikea, vaikka yleensähän tilanne on nimenomaan toisin päin. Kuitenkin tajusin kuvia selaillessani jossain määrin sen, miten paljon liikkuvuutta ratsastaja tarvitsee. Itse kun olin muutenkin vähän jumissa, Nata liikkui heti paljon huonommin, kuin jos mulla olisi itselläni ollut hyvä päivä.


Keskiviikkona puolestaan mulla oli se vyökoe, joka aiheutti edeltävänä iltana vielä jäätävän stressin ja epätoivonpuuskan. Lopputuloksena kuitenkin sen toisen sinisen sain, mitä lähdinkin kokeilemaan, palautteeksi sain tosi hyviä kommentteja liittyen omiin vahvuuksiin ja heikkouksiin ja siihen, mitä pitää vielä saada parannettua ennen punaisen vyön koetta. Mulla oli tosiaan edellisestä vyökokeesta sen 3,5 vuotta, ja sen sinisenkin vyön sain vasta toisella yrittämällä - nyt siis olin tosi tyytyväinen, kun jännityksestä huolimatta pystyin sen verran oikein tekniikat tekemään, että sain sen toisen sinisen. 


~ Omppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti