lauantai 21. toukokuuta 2016

Viikon kuulumiset

Mikä on tämä blogiin laskeutunut hiljaisuus? Melkein kahden viikon postaustauko?
Mitä sen aikana on tapahtunut ja mitä meille kuuluu?


Viime viikon perjantailta, mä en oikeasti tiedostanut, että ratsastan noin paljon hartiat korvissa, vaikka Anne on tästäkin mulle sanonut aika monta kertoo. Ja missä mun jalka seikkailee? Mikä on tämä könötys? Ilman jalustimia treeniä vaan itsenäisestikin mars, siinä ei paljoa pääse könöttämään... :D


Näin alkuun mä totean, että en ajatellut edes pyytää anteeksi sitä, etten ole melkein kahteen viikkoon kirjoittanut postaustakaan (tosin tiimin esittelyn sain julkaistua ennen tätä postausta, mutta silti). Bloggaaminen on harrastus ja ennen sitä hoidan luonnollisesti koulun ja hevosen. Reiluun viikkoon vuorokauden tunnit eivät yksinkertaisesti riittäneet blogille. Tulin koulusta, söin, lähdin tallille missä venähtikin sekä maanantaina että keskiviikkona suhteellisen myöhään ja kotona halusi loppujenlopuksi vain nukkumaan. Viimeisten viikkojen kokeet eivät todellakaan helpota asiaa, uskontoa ja kemiaa päntätessä meni muutama ilta. Tiistaina irtojuoksutin Natan ja lähdin sen jälkeen partioon, jonka jälkeen en yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa. Torstaina puolentoista tunnin taekwondo väsytti ja yritin viimeistellä kemiankokeessa käytettävää muistilappua. Ja nyt, perjantaina, mulla on vihdoin aikaa ja motivaatiota edes yrittää kirjoittaa mistään. Hermot ovat olleet vähintään kireällä koko viikon, se lienee aika selvää. Ensi viikolla pitäisi vielä jaksaa tsempata kahteen kokeeseen, ja sitä seuraavan viikon jälkeen se olisi sitten siinä - kasiluokka olisi sitten taputeltu.

Mekin käytiin viime viikonloppuna katsomassa toi "Metsästäjä ja talvinen taistelu", ja oli kyllä yllättävän hyvä :D

Maanantain estetunnilla tehtiin tälläkin viikolla tosi hyvää tehtävää, jossa ideana oli nimenomaan taivuttaminen esteiden välissä ja kontrolli hypyn jälkeen. Tämäntyylisiä tehtäviä ollaan tehty, ja vaikka itse tehtävä on olevinaan tosi yksinkertainen, sen toteuttaminen oikein niin, että esimerkiksi laukat tulee oikein, kaarteet järkevän kokoisina, tahti pysyy järkevänä ja hevonen hallinnassa, on kyllä vaikeaa. Muistaakseni tunti meni kuitenkin ihan kohtuullisesti ja sain pidätteet yllättävän hyvin läpi. Taivutukset onnistuivat ihan kohtuullisesti, ja tällä kertaa se tunnin vaikein osa oli itse hypyt. En ratsastanut ensimmäistä estettä edeltävää kaarretta kunnolla, jolloin ensimmäiselle esteelle tuli huono paikka enkä päässyt hyppyyn kunnolla mukaan ja näin meni myös linjan jälkimmäinen este yleensä aika mielenkiintoisella tekniikalla yli (parhaimmillaan halasin toisella kädellä Natan kaulaa ja toisella roikuin ohjissa ilman jalustimia, kun hypättiin eri aikoihin). Lopussa tulin yksittäisenä vielä linjan ensimmäisen esteen niin, että annoin Natalle ohjasta enemmän tilaa hypätä. Editointityökalun kanssa en jaksanut alkaa tappelemaan, joten videopätkät saavat nyt kelvata kolmena erillisenä pätkänä (viimeisessä ei jostain syystä äänet toimi).

Tämä taisi olla se hyppy, kun mun piti vaan myödätä vaikka vähän liikaa ja antaa Natan hypätä





Tiistaina tosiaan vaan irtojuoksutin Natan aika lyhyesti. Heppa oli tosi rauhassa, joten eipä tuosta mitään kerrottavaa oikeastaan ole, kun ei siitä mitään materiaaliakaan ole. Kävin kotona nopeasti vaihtamassa vaatteet ja lähdin partioon kevätkauden päätösiltaan, ja oli kyllä superkivaa. Ihan käsittämätöntä, että Roihuun on enää se suunnilleen 60 päivää!

Keskiviikkona mulla oli tunti, joka menikin koulukisoihin treenaamiseen. Ratsastin K.N. Specialin rataa, ei nyt ollut ehkä ihan paras päivä mulla itselläni, mutta hevonen liikkui aika kivasti, vaikka tietysti tuossa radassa on myös muutama meille tosi hankala kohta. Ensimmäisen kerran tehtiin rata ihan normaalisti jalustimet jalassa ja toisella kerralla ilman jalustimia. Istuminen oli jotenkin älyttömän hankalaa, eikä oikein mikään onnistunut kovin hyvin, mutta ihan kivoja pätkiä saatiin silti ja Nata tosiaan pelasti tunnin liikkumalla tosi kivasti aina välillä.

Torstain vapaapäivän jälkeen perjantaina Natalla oli kevyempi päivä, koska se hierottiin ja viikonlopusta on tulossa joka tapauksessa vähän rankempi, kuin normaalisti. Hölkkäilin perjantaina puolisen tuntia pelkällä riimulla ja ohjilla (toimii nyt testatusti), ja hierojalta saatiin ihan hyvää palautetta, Nata ei ollut pahasti jumista mistään, mutta lavoissa ja kaulassa oli vähän jumeja. Niitä nyt sain ohjeeksi venytellä itsekin, mutta varsinkin takapää oli ilmeisesti aika hyvässäkin kunnossa. Tästä voi varmaan jollain asteella tehdä sen johtopäätöksen, että ei ne itsenäiset treenit ihan päin honkia ole menneet kuitenkaan.

Viime viikon perjantailta. Niin kovin jännittynyt käsi.

Sellainen oli meidän viikko. Tosiaan vielä pari viikkoa koulua, viimeiset kokeet on ensi viikolla. Sitten alkaa kesäloma, eka viikko menee nukkuessa ihan varmasti, toisen viikon nuortenleireilen Meri-Porissa ja sen jälkeen ollaan mm. menossa partiosta Flowparkiin. Ja tietty Roihu lähestyy koko ajan, mikä tuntuu jo ajatuksena tosi uskomattomalta. Natan kanssa pyritään treenailemaan ja käymään kisoissakin kesällä mahdollisimman paljon, koska leirejä lukuunottamattaa mulla ei ole kesälle mitään suunnitelmia muuta kuin viettää aikaa tallilla ja yrittää treenata itsenäisestikin suhteellisen tehokkaasti. Ai niin, ja anteeksi kaikista tämän postauksen kirjoitusvirheistää ja katkeilevista lauseista, ei edelleenkään ole mikään maailman pirtein olo... :D


~ Omppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti