perjantai 31. heinäkuuta 2015

Jos ei voi mennä satulalla, mennään ilman


Tällä kertaa ei kaikki mennyt, niinkuin Strömsössä. Tulin tallille neljän aikaan, kun oli sovittu tunnin alkavan n. puoli viiden aikoihin. Hain Selman tarhasta ja rupesin harjailemaan neitiä. Selman mahan alla tosiaan oli patti, todennäköisesti hyönteisenpurema, jonka päälle ei ruven takia satulavyötä viitsinyt laittaa Annenkaan mielestä. Tunnille päädyin siis ilman satulaa, mutta Selmallahan on ihan samanlainen selkä kuin Dollilla - selkäranka ei tunnu, säkä ei tunnu, ellei istu ihan liian edessä ja selkä on niin leveä että sieltä on "mahdoton tippua" (vaikka on sieltä Dollilta tullut viime kesänä pudottua ilman satulaa).



Kävelin pienellä ympyrällä alkukäynnit, ja jatkettiinkin työskentelyä samalla ympyrällä käynnissä ja ravissa, kun tuuli sen verran, että juuri kauempaa en olisi Annen ääntä kuullut lainkaan. Koko tunti (joka meni muuten älyttömän nopeasti, tuntui, että olin hevosen selässä max 30min) tehtiin siirtymisiä. Ajattele siirtymistä, istu, purista reisillä, siirry käyntiin. Ajattele ravia, jousta lantiosta, anna hevoselle tilaa, siirry raviin. Ravi ei lopu, vaan käynti alkaa. Lopulta Selma siirtyi raviinkin vaan antamalla jaloilla tilaa siirtymiseen ja käyntisiirtymiset onnistui jännittämällä vatsalihaksia. Hyvin siis Selma rupesi kuuntelemaan, kun ensin en meinannut saada hevosta edes raviin, mutta kun kerran pyysi vähän reippaammin, tuntui neiti silloin muistavan, että ainiin, mä oon töissä ja mun pitäis liikkuakin...


Mulla ulkokäden ranne lähtee vääntyilemään ties miten joten siksi raippa noin
Käynti-ravi siirtymisten jälkeen otettiin mukaan laukka. Laukka ei ole ihan Selman vahvin askellaji, varsinkaan vasempaan, johon ei meinattu saada hyvää laukkaa. Joko laukka ei noussut, Selma tiputti raviin yhden askeleen jälkeen tai jollain tavalla saatiin sillä pienellä ympyrällä nostettua vastalaukka. Kuitenkin lopulta sain kuin sainkin sen vasemman laukan nostettua ja pidettyä pari kierrosta, ja Selmahan sai tämän jälkeen heti paljon kehuja ja rapsutuksia.



Laukat muuten sujui ihan hyvin. Kuitenkin, kun ratsastaa hevosella, joka ei ole ratsastuskoulun opetushevonen, se pakottaa huomaamaan ne omat virheet, vinossa istumisesta ohjien kanssa sähläämiseen. Ne ohjat pysyy samanpituisina, oli askellaji mikä tahansa, on yksi asia, joka ei vaan mahdu mun pieneen päähäni ja ymmärtämiseeni. Samoin, kun ainakin mulle on aina opetettu, että laukannostossa tehdään pidäte ja nostetaan laukka sisäpohkeella ja joku sanoo, että tuupataan istunnalla. Selman kanssa sitten on tullut opeteltua, että sisäistuinluulla annetaan tilaa, ulko-ohjalla pidäte, sisäohjalla myödätään ja pohkeilla autetaan, jos hevonen ei ymmärrä / nosta laukkaa. Ja sitten se, että siirtyminen onnistuu ajattelemalla ja älyttömän pienillä avuilla, jotka eivät ole pohkeet tai kädet.



Selma meni siis koko tunnin tosi hyvin, ei jännittynyt niin helposti, kuin viimeksi, ja tajusin taas muutaman asian, joiden ansiosta Selma rupesi heti toimimaan paremmin. Tosi tyytyväinen olen siis tuntiin, vaikka laukat jonkun verran takkuilikin eikä videolta näytä mitenkään erityisen mahtavalta tuo meidän meno. Selma oli kuitenkin ihan super! ♥


~ Omppu

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tää on mun vuokraheppa, mitä aloin vuokraamaan 23.7 :) Asuu pikkusel yksityistallil ja käydään pari kertaa viikos tunneil, tän kans olis tarkotus alkaa pikkuhilja treenailemaan vähän jos vaan löytyy se yhteistyö. Ihan huippukiva tapaus ♥
      ~ Omppu

      Poista
  2. Ei liity aiheeseen mutta tiedätkö vielä tuletko ensi vuonna vuokrausleirille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä yhtään vielä ens vuodesta, jos saan jonkun kaverin mukaan niin luultavasti. Jos Zilpalle tuun leirille niin vuokrausleirillhän mä menen, tosin kuten sanoin niin yhtään en tiedä. Voi toisaalta olla että en, toisaalta voisin tulla. Katsotaan, katsotaan, kirjoittelen varmaan blogiinkin jossain vaiheessa kun olen enemmän selvillä ensi kesän asioista (alkaen siitä, milloin mä menen riparille), mihin voi mennä aikaa.
      ~ Omppu

      Poista
  3. Selma on muuten ollut joskus opetushevosena alkeisoppilaille eräässä maatalousoppilaitoksessa :)
    T:Taina

    VastaaPoista