Treeniä, treeniä..

 Ehkä mä vielä joskus osaan jotain?

Sunnuntaina käytiin ensin suorittamassa riparikorttiin kirkkokäynti merkki puolentoista tunnin istumisella, jonka jälkeen oli enemmän kuin vapauttavaa päästä hevosen selkään. Päästiin pitkästä aikaa Lauran kanssa liikuttelemaan Pontsoa ja Paavoa, kun kerrankin saatiin kyyti.

Tälläkertaa kentällä oli poikkeuksellisen paljon porukkaa, mikä hieman rajoitti omia ratsastuksia, kun piti kokoajan miettiä ja katsella missä oikein toiset menee. Törmäilyltä onnistuttiin onneksi välttymään, eikä läheltä piti -tilanteitakaan syntynyt. Yritin epätoivoisesti tehdä suunnittelemiani tehtäviä vähän siellä sun täällä, missä vain tilaa sattui olemaan.

Niinkuin Ompullakin, mullakin on nykyään ihan oma insta pyhitettynä pelkille hevoskuulumisille.

Jos haluatte päästä nopeammin ajantasalle hevoskuulumisistani, seuratkaa ihmeessä: @annikajaheposet

Pontso oli oikeastaan ihan okei. Ei todellakaan ollut ratsastajan eikä hevosenkaan parhaimpia päiviä, mutta menetteli kuitenkin siihen nähden, että päästiin ihan kivasti taipumaan kumpaankin suuntaan. Voisin luultavasti kirjottaa kirjan omista virheistäni ja säätämisestäni, mitä harrastin Pontson kanssa jälleen turhan paljon. Aina välillä tuntuu, että toistan samoja virheitä aina uudelleen ja uudelleen, enkä oikeastaan pääse niistä irti. Ja kyllä vain, Pontso on niinkin fiksu kaveri, että eipä päästä pälkähästä, jos en itse osaa ratsastaa. Pääasiassa työskentelin ympyröillä taipumisen ja sisäpohkeen väistämisen kanssa. Pontso oli vasempaan kierrokseen hiukan jäykkä, mutta hetken fekslaamisen jälkeen lähti sinnekkin suuntaan taipumaan. Yritin myös tehdä samaa tehtävää, mitä tehtiin joskus koulutunnilla, eli loivaa kolmikaarista kiemuraa, mutta ongelmaksi ilmeni kentän pieni koko ja muut ratsukot.

Aluksi Pontso tuntui ylipäätänsä täiltä tervassa. Me ei oikein päästy etenemään mihinkään suuntaan, kuljettiin pohkeen takana ja niin edes päin. Mulla oli oikeastaan aika kova työ saada hevonen aktivoitumaan ja liikkumaan kunnolla, mikä helpottui huomattavasti muutaman laukkapätkän jälkeen. Lopusta päin Pontso alkoi tuntumaan oikeasti hyvältä, omalta reippaalta itseltään. Yritin saada laukkaa rullaamaan ja hevosta liikkumaan enemmän omalla moottorilla, mikä lähti onnistumaan oikeastaan ihan hyvin. Pontso suorastaan lähti kevyestä pohkeesta laukkaamaan, mikä oli kiva juttu.

Toivon hartaasti, että joku kerta joku ihana ihminen tulisi meidän mukaan heilumaan kameran kanssa, ettei aina tarvitse julkasta näitä puhelin kuvia...

Sunnuntaista jäi oikeastaan ihan hyvä fiilis, vaikka ei ihan nappiin mennytkään. Haluisin todellakin päästä liikuttelemaan Pontsoa vähän useammin, mutta ongelma tämän suhteen on aika yksin kertainen: en saa kyytiä niin usein kuin haluaisin, eikä meidän aikataulut Lauran kanssa aina oikein sovi yhteen. Eihän siinä mitään, jos kyse olisi kesästä, mutta näin pakkasella kymmenen kilsan pyöräily ei oikein houkuttele. Jos sitä sitten kesällä/keväämmällä pääsisi paremmin sutkuttamaan tätäkin väliä pyörällä.

~ Amppa