Miten niin osaan ratsastaa?

Otsikkona tämän viikon fiilis ratsastuksien jälkeen.

Tiistaina monen viikon (sanottaisiinko vaikka ihan suoraan kuukauden) tauon jälkeen käytiin Lauran kanssa liikuttelemassa Umorea ja Paavoa. Pelättiin vähän kentän puolesta, mutta onneksi sinä päivänä satoi jonkin verran uutta lunta. Lämpötila oli juuri ja juuri nollan pinnassa, ja vaikka ehdittiinkin varautua suuriin tilsoihin, niitä ei tullut oikeastaan juuri ollenkaan.

Mä en edes muista, millon oon Upilla viimeksi ratsastanut, mutta olihan se ihan kivaa vaihtelua mennä tälläkin kaverilla. Meinattiin ensin, jos kenttä olisi ollut kamalassa kunnossa, niin mennä maastoilemaan, mutta päästiinkin menemään kentällä ihan kunnolla. Yritin tehdä Upin kanssa oikeastaan ihan vaan perus juttuja ja saada herraa rentoutumaan ja liikkumaan sieltä takapäästäkin. Alkusöhläilyjen jälkeen ruuna tuntui pätkittäin ihan mukavalta, mutta muuten meidän meno ei oikein sujunut.

Paavo

Ratsastin paljon ympyröitä niillä alueilla, joilla hevoselta ei tuntunut lähtevän jalat alta. Meinaan koskemattoman lumen alta löytyi yllättävän paljon jäisiä alueita, joita yriteltiin Lauran kanssa sitten parhaamme mukaan vältellä. Kenttä oli muuten siinä kunnossa, että pystyin pyytämään Upilta ihan kunnollista ravia ja laukkaa. Ravissa yritin hakea rentoutta ja siirtymisillä takajalkoja, jotka olivat pätkittäin ihan hyvin mukana. Laukassa oli hiukan hakemista rytmin suhteen, mutta ihan hyvin sekin lähti rullaamaan. Tein paljon laukkasiirtymisiä eri askellajeista ja Upi oli oikeastaan ihan hyvin kuulolla kokoajan. Tosin sitä fiilistä, mitä lähdin hakemaan, en saanut ja se vähän jäi kaivelemaan. Suhteellisen tyytyväinen olin kuitenkin siinä mielessä, että en tosiaan ollut pitkään aikaan tälläkään hevosella mennyt, joten Umoren ratsastus oli vähän hakusessa. Ehkä ensi kerralla sitten paremmin...

Nämä kuvat ovat estetunnilta Hapsun kanssa.

Torstaina pääsin pitkästä aikaa tunnille. Meillä oli onneksi koulua ja mulla ratsuna huippukiva Hapsu, joka ei tosin torstaina ollut kovin kiva. Kun lähdettiin tunnin alussa puhumaan pohkeenväistöistä, olin aika innoissani. Hapsu tuntui tunnin alussa tosi tahmealta, vaikka ravi olikin aika hyvää. Hevonen oli tosi hyvin kuulolla, kun lähdettiin tekemään väistöjä kulmasta keskelle. Väistöissä ei tosiaan ollut mitään vikaa, ja kun hevonenkin lämpesi, uskalsin vaatia hieman enemmän tempoa.

Meidän ongelmamme nimi oli laukka. Eihän siinä mitään, kyllähän se hevonen oli ihan innoissaan sitä laukkaa nostamassa, mutta ongelmana oli että mistä se nostetaan ja milloin. Ja siinä asiassa olimme Hapsun kanssa todellakin eri mieltä. Harjoitusravissa tehtävän reipastempoisen pohkeenväistön jälkeen piti keskeltä kahta puomia nostaa vastalaukka. Hapsu kävi kierroksilla heti kun hidastin harjoitusraviin ja lähdin pyytämään pohkeenväistöä. Tästä seurasi se, että hevonen pääsi ennakoimaan  ja nostamaan laukkaa vähän milloin itse halusi. Me siis vähän niinkuin mentiin Hapsun pään mukaan, ennenkuin tajusin olla tarkempi hidastamisen kanssa.

Pienen tappelun jälkeen, sain  nostettua laukkaa itse, siitä paikasta mistä halusinkin, eikä Hapsu päässyt itse ennakoimaan paikkaa. Raviväistö tosin näytti enemmän sipsutukselta, mutta runsaiden pidätteiden avulla sain Hapsua rauhoittumaan. Itse laukassa ei ollut mitään, Hapsu tuntui todella mukavalta ja eteni.

Toisessa suunnassa meitä kohtasi jälleen sama ongelma. Tosin tällä kertaa mua neuvottiin ratsastamaan väistö kevyessä ravissa ja vasta ennen nostoa istumaan alas. Tällä taktiikalla oli helpompi vaikuttaa hevoseen hidastavasti, eikä Hapsu päässyt niin helposti ennakoimaan. Seuraavana ongelmana oli saada Hapsu unohtamaan laukan nostamiseen, siitä mistä oltiin edellisessä tehtävässä se nostettu. Samasta kohdasta meinaan piti tehdä väistö takaisin uralle, jonka jälkeen kevyesti nostaa myötälaukka ja laukata toiseen päätyyn. Oltiin usein siinä tilanteessa, että Hapsu ennakoi ja nosti itse laukan. Jouduin hidastamaan todella vahvasti, että hevonen jäi kuuntelemaan nimenomaan minua.

Onelmana tässä oli oikeastaan vain se, että en kertonut Hapsulle oikeissa kohdissa ja tarpeeksi usein, että nyt ei laukata. Kunhan tein mahdollisimman usein pidätteitä ja hidastin istunnalla, päästiin tekemään molempiin suuntiin ihan kivat väistöt. Jälkimmäisen väistön jälkeen nostettavan laukan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Hapsu laukkasi todella hyvin myös takaosastaan ja tuntui mukavalta selkään.

Laukkaongelman lisäksi meillä oli Hapsun kanssa vähän muitakin ongelmia. Kuten se, että tulin pohkeen kanssa korjaamaan aina välillä vähän turhan vahvana, jolloin reaktiokin oli sen mukainen. Välillä Hapsu meni todellakin kuolaimen alle, enkä silloin oikein päässyt vaikuttamaan Hapsuun mitenkään. Tämän ansiosta ajauduttiin liian lähelle Poitsua, jolle Hapsu mielellään irvisteli, eikä hevonen tietenkään reagoinut pohkeisiini millään tavalla, koska oli kuolaimen alla. Onneksi mitään härdelliä ei tästä syntynyt, mutta pitää ensikerralla muistaa pysyä Hapsun kanssa kaukana Poitsusta ja muista, sekä pitää hevonen niin, ettei se pääse heti ensimmäisenä valumaan kuolaimen alle. Tunnista ei jäänyt oikein hyvä fiilis. Tuntui, kuin en osaisi oikeasti ratsastaa, varsinkaan kun kyse oli Hapsusta. Ehkä se kahden viikon tauko oli tehnyt tehtävänsä.

Ensi viikolla ilmeisesti päästään hyppäämään (en ole tietenkään sataprosenttisen varma...). En tiedä kenellä haluaisin hypätä (enkä oikein odota tuntia innoissani, pikemminkin kauhuissani), mutta viime viikon tunnin perusteella en Hapsulla välttämättä haluaisi hypätä. Sen verran hevonen pääsi juoksemaan alta, että jos ei nyt sitten kuitenkaan tämän kanssa esteille.


~ Amppa