maanantai 29. helmikuuta 2016

Sunnuntain hölkkäpäivä

Kyllä mä väitän, että huomattavasti järkevämmältä tää rupee jo näyttämään, kuin tammikuun alussa.


Sunnuntaina mun piti vain liikuttaa Nata kevyesti ennen kengitystä, tarkoituksena saada hevosta vähän lämmiteltyä ja veryteltyä. Lauantain tunnilla tehtiin hyvää väistötehtävää, jota päätin jatkaa sunnuntainakin, sillä sen avulla Nata lähti liikkumaan paremmin ja rentoutumaan enemmän. Miksipä ei? Isoimpiin ongelmiin kun kuuluu tuo rentous, vaikka ravi on jo pätkittäin ihan okei, käynti on yleensä tosi jännittynyttä, enkä mä saa Nataa ratsastettua käynnissä pois siitä "tökötysvaihteesta", joka sille jää todella helposti päälle.


Alusta asti Nata oli melko energinen, muttei kuitenkaan turhan kiireinen. Käynti oli jännittynyttä tökötystä, mutta ravi toimi hyvin. Tein käynti-ravi- ja ravi-käynti-siirtymisiä, yrittäen saada Nataa pysymään rennompana läpi siirtymisen, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Väistöt eivät toimineet aivan yhtä hyvin, kuin lauantaina, mutta muutaman kerran onnistuin pyytämään suunnilleen oikein, jolloin Nata esittelikin ihan kelvollista väistöä. Oma istunta pitäisi vaan saada jonkunlaiseen kuosiin...


Ravi vain parani ja parani koko ajan. Älyttömän hyvää ravia Nata paineli menemään varsinkin, kun lopetin väistöjen tekemisen, ja annoin sen venyttää askelta vielä vähän lisää. Mitään askeleenpidennystä tms. ei tehty, vaikka melko komeasti Nata aivan varmasti askeltaan pidentäisi, jos vain osaisi pyytää. On siinä kuitenkin paljon liikettä pienessä hevosessa. Vaikka videon meno ei näytä mitenkään "ihmeelliseltä", huomaan ratsastaessani eron mm. siinä, että enää meillä ei ole jatkuvaa vetokisaa sisäohjasta, kun itse huomaan myödätä sieltä välillä kärjistetyn paljon.


Kengitys meni miten meni. Nata vähän tinttasi käytävällä, aina, kun kengitettävää jalkaa vaihdettiin, alkoi ninjailu, joka tosin rauhoittuikin melko nopeasti. Ehkä se käytös siitä vielä tasaantuu, toivottavasti ainakin. Eihän se nytkään mikään vaikea kengitettävä kuulemma ollut, mutta olisihan käyttäytyminen voinut olla aavistuksen fiksumpaakin olla. Nyt vaan oikeasti harjoittelemaan maastakäsittelyjuttuja enemmän, sillä lauantain kurssilta sain kyllä melko paljon irti. Juoksutustakin voisi joskus kokeilla, sitäkin käytiin teoriassa läpi lauantaina. Lastausharjoituksiakin olisi tarkoitus tässä kohtuullisen pian jo aloitella...


~ Omppu

2 kommenttia:

  1. Teiän meno näyttää koko aja paremmalt, ainaki videoide ja kuvie perusteel :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että joku muukin huomaa eron! Nimimerkillä ratsastaja huomaa kyllä, että kun itse yrittää ratsastaa edes sinnepäin oikein, se hevonenkin toimii... :D
      ~ Omppu

      Poista