sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Estekisat Luvialla 16.4

Ratsastaja saattaa tarvita tukiopetusta matikassa, mutta muuten selvittiin molemmat radat ihan kunnialla :D




Lauantaina lähdettiin oikeastaan vähän extempore Luvialle estekisoihin hyppäämään 40cm ja 60cm luokat. Etukäteen mua jännitti tosi paljon, sillä viimeksi kun lähdettiin kisoihin, niitä teknisiä ongelmia riitti - ihan alkaen siitä, että auton rengas levisi pikatielle. Tällä kertaa kisapaikalle päästiin kuitenkin hyvin, ja päivä sujui muutenkin paljon paremmin.


Verkkailtiin ulkokentällä, jonka jälkeen mentiin verkkaryhmissä maneesiin. Nata oli aika reipas jo kentällä, ja maneesissa keskityin näyttämään sille paikan ja ottamaan verkkahyppyjä vain sen verran, että sain hyvät hypyt molempiin suuntiin. Pienemmän luokan verkassa tämä tarkoitti yhtä hyppyä molempiin suuntiin. Olinkin meidän verkkaryhmän ensimmäinen lähtijä, joten kauaa ei verkan jälkeen tarvinnut odotella ennen radan aloittamista. Rata menikin aika tasaisen hyvin siihen kutosesteelle saakka, jonka jälkeen tuli pieni jäätyminen (tästäkin selvittiin, matka jatkui eikä tämä vaikuttanut tulokseen, koska kyseessä ei ollut aikaluokka, leikkasin videolta tuon nyt kuitenkin pois). Seiska ja kasi taas hyvin, ja maalissa oltiin hengissä.



Kuudenkympin verkka ei mennyt kovinkaan hyvin, itse tein aika paljon tyhmiä mokia enkä ratsastanut läheskään niin hyvin, kuin olisin voinut. Loppuun sain yhden verkkahypyn, johon olin itse tyytyväinen, ja tämän jälkeen melko pian päästiinkin itse radalle. Perusrata (1-8) menikin tosi hyvin, mutta mä taisin olla sitä mieltä, että numeron 9 jälkeen tulee 11, joten melko mielenkiintoisen kiemuran seurauksena me hypättiin vielä yksi ylimääräinen este (yritin siis kääntää ympyrälle, mutta ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä). No, ei siinä mitään, sain luvan ratsastaa uusinnan loppuun ja ihan kivastihan tuo loppu sitten meni taas (videolta leikkasin tuon ylimääräsen sähläämisen pois, ihan vaan jo siksikin, että se kesti suunnilleen puolet koko videosta).


40cm luokasta saatiin siis hyvä rata ilman virhepisteitä ja 60cm luokasta kiitos ratsastajan mahtavan muistin 0vp/hyl, mutta eipä tuo hirveästi kuitenkaan fiilistä laskenut, kun päästiin kuitenkin hyppäämään meidän ekat kisat. Nata meni superhyvin, ensi kerralla vaan opettelen radan huolellisemmin ja muistan, että ysin jälkeen tule kymppi... :D Tänään osasin kuitenkin heti jo nauraa tuolle, eipä tämä nyt niin vakavaa touhua ole. Matikan tukiopetukseen siis mars! :D


~ Omppu

2 kommenttia:

  1. Onpas kiva kun tekin olette päässeet kisailemaan sekä koulu-että esteradoille :)Hyvin näyttää menevän jo nyt, tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mäkin olen tosi iloinen, että ollaan päästy nyt kisaradoille, toivottavasti päästään nyt loppukausi ja varsinkin kesä kisaamaan mahdollisimman paljon, kyllä vaan ne kisapäivät ja kisoihin valmistautuminen on niin mun juttu! ♥
      ~ Omppu

      Poista