keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Mitä meille kuuluu Dollin kanssa?

Selmasta on tullut lähiaikoina lähes mun kirjoittamien postausten päätähti,
joten tässä vähän kattavampi postaus mun ja Dollin viimeisen reilun kuukauden(?) kuulumisista.


Lähes kaikkea on tehty laidasta laitaan - menty kavaletti- / puomiharjoituksia, menty ilman satulaa, menty satulalla, menty kumppareilla ja menty ilman. On treenattu kunnolla ja hömpötety. On tehty väistöjä, taivutuksia, harjoiteltu ratsastusradan teitä. Jokaiselta tunnilta varmaan vähän päälle kuukauden ajalta mun on mahdotonta muistaa, mitä on tehty tai miten on mennyt.


Dollin kanssa tämän hetken suurin haaste / tavoite on saada poni rentoutumaan niskastaan ja suustaan ja tukeutumaan kuolaimeen ihan oikeasti, eikä vain juoksemaan kuolaimen päällä kaikkien pidätteiden yms. läpi. Viikko viikolta ollaan oltu lähempänä ja lähempänä onnistumista ja viime kerralla alkutunnista Dolli olikin käynnissä oikeasti aina pätkittäin melko rento. Tällä kertaa meillä oli satula, vaikka melko monia tunteja ollaan menty myös ilman.

Tässä kuvassa ravataan melko ryhdikkäästi, näitä pätkiä tulee yleensä lopputunnista muutama, jos tulee. Tai sitten ei tule.

Ilman satulaa on ollut myös melko "pienestä kiinni"- tunteja, kun ei olisi kauaa enää tarvinnut ravata ympyrällä, niin olisin saanut Dollin ravissakin myötäämään edes vähän sinne päin. Satulan kanssakin näin on ollut, mutta esim. viime viikolla mulla sattui harjoitusravissa alaselkä niin paljon, että ainoa, mihin pystyin keskittymään, oli istuminen mahdollisimman selkäystävällisesti. Käynnissä, keventäessä tai laukassa tätä ongelmaa ei tosiaan ollut, eikä myöskään ennen tai jälkeen tämän tunnin.

Etupainoista loppuhölkkää, tällä kertaa ilman kumppareita

Laukannostot ovat alkaneet sujua. Parhaimmillaan jo tunnin ensimmäinen nosto lähtee todella ylöspäin ja on hyvä ja terävä. Vastalaukkakin (usein vahingossa nostettu) pyörii muuten hämmästyttävän hyvin. Nykyään laukassa suurin ongelma ei ole sen ylläpitäminen tai ponin taivuttaminen siinä, vaan oikean laukan nostaminen oikestaan kumpaankin suuntaan. Lisäksi uran sisäpuolella suoralla laukatessa Dolli luisuu todella helposti uralle päin, ja tätä harjoitusta ollaankin tehty useamman kerran. Vasempaan kierrokseen Dolli lähtee sisäpohjetta vasten ja oikeaan kierrokseen ulkopohjetta vasten (eli kummassakin kierroksessa vasen pohje menee huonommin läpi).


Hyppäämään ei olla päästy. Kerranhan meillä oli "estetunti", jossa mentiin  maapuomeja ja yksittäistä kavalettia. Meille se tehtävän ns. pääasia oli laukanvaihdot kavaletilla, jotka alkoivatkin onnistua melko hyvin loppua kohden. Dolli oli koko tämän tunnin ihmeen vetelä, mutta normaaleilla koulutunneilla lähtee laukassa ottamaan vauhtia oikein kunnolla. Ilman satulaa siis laukassa saa todella tehdä töitä, jotta se pysyy suunnilleen järkevänä. Satulankin kanssa tekisi mieli vaan laukata mahdollisimman kovaa ympäri kenttää, sillä nyt se poni oikeasti laukkaa.


Isoin ongelma on siinä, että Dolli haraa niskastaan vastaan. Kun otan ohjat käteen, tunnen selvästi, miten poni jännittyy niskastaan ja leuastaan ja lähtee nojaamaan kuolaimeen ja jyräämään sitä vasten. Niinpä pahimmillan tehdään koko tunti töitä sen eteen, että reaktio pidätteeseen ei ole kita auki ja kaksi kertaa pahempi kuolaimeen nojaaminen, vaan että saan pidätteen läpi. Näillä tunneilla en edes yritä ratsastaa Dollia "kuolaimelle", vaan saada sen rentoutumaan sen verran, että pystyn tekemään myös pidätteitä ja asettamaan ponia niin, että se pysyy kohtuullisen rentona.

Tässä kuvassa näkyy tuo niskan jännittäminen - myös, ja varsinkin kumpparien kanssa. Tällä kertaa kumpparit olivat löysällä, mutta yhtään kireämmällä vain pahentavat tuota niskan jännitystä.

Vaikka tämä postaus saattaa kuulostaa pikkuvanhalta, epätoivoisen kirjaviisaan kakaran kirjoittamalta, mä voin sanoa rehellisesti, että en ole väkisin tätä kirjoittanut. Mun mielestä on uskomatonta, että me puolentoista vuoden yhteisen taipaleen jälkeen - minä, jonka luultiin kaksi vuotta sitten käyvän alkeistunneilla ja poni, jota kukaan ei halunnut koulukisoihin - ollaan päästy jo tähän pisteeseen. Eihän se poni oikein päin kulje, mutta nyt tuntuu realistiselta taivoitella sitä.


En tiedä, saiko kukaan tämän postauksen punaisesta langasta kiinni (toivottavasti), ja vaikka olisi saanutkin, saiko tästä postauksesta mitään irti. Loppua kirjoittaessani olin ainakin sen verran väsynyt, että en todellakaan jaksanut keskittyä satakymmenenprosenttisesti. Siispä anteeksi kaikista kirjoitusvirheistä, ja seuraava postaus tuleekin multa varmaan, kenestäpä muustakaan, kuin Selmasta. Dollia ei ole unohdettu, mutta käyn sen verran usein maanantaina ratsastamassa Selmalla, että kun ehdin tietokoneelle (usein maanantai-iltana), Selman ratsastus on kirkkaampana mielessä ja siitä alan usein kirjoittaa ja Zilpan tunneista kertominen vaan jää. Yritän skarpata tässäkin asiassa, tai edes kirjoittaa vähintään muutaman tunnin välein tällaisia "koostepostauksia". Nyt kuitenkin jakson vaihtuessa alkaa taas sellainen koerumba, että seuraavina parina viikkona postaustahti saattaa olla vähän hiljaisempi, sillä meillä on melko paljon kokeita, joista haluan saada hyviä numeroita (mm. ranska, espanja jne).


Mahdollisimman pian yritän taas kirjoittaa, sillä nyt pää pursuaisi ideoita erikoispostauksiinkin! :)

~ Omppu

4 kommenttia: