Kun ei vaan oikein suju

Miksi ihan perusasiatkin tuntuvat hankalilta?

Ennen viime tuntia ehdin vähän mietiskelemään kisa-asioita ja pohtimaan mahdollista osallistumista seuraaviin KuRan harjoitusestekisoihin, mutta pulmaksi jälleen kerran tuli, että kellä. Hapsun kanssa mun olisi ihan turha edes yrittää, Manulla en ole hypännyt pitkään aikaan ja Triinulla olin ratsastanut tasan yhden estetunnin. Ja viime torstain koulutunnin, joka meni lähestulkoon penkin alle. Että rehellisesti sanottuna en tiedä.

Estetunnista Triinun kanssa muistin sen verran, että hevonen oli todella voimakas puskemaan sisäpohjetta vasten ja jollakin tavalla hieman Poitsumainen. Tosin paljon helpommin eteenpäin liikkuva. Alkutunnista varsinkin Triinu tuntui jopa todella reippaalta, vaikka painoi todella paljon kädelle, eikä oikein taipunut. Ravi ja ylipäätään kaikki askellajit olivat todella kivan pehmeitä, joissa oli ihan helppo istuakkin. 

Pääosin pyörittiin koko tunti keskiympyrällä. Ensin alkuverkassa piti hakea hyvä ravin tempo ja ympyrällä keskittyä hevosen taipumiseen, tempoon ja pullean ympyrän säilyttämiseen. Kaksi viimeisintä koituivat mulle hieman hankaliksi, koska Triinu puski ihan reippaasti aina välillä sisäpohjetta vasten (mulla oli liian pitkä sisäjalkkari myös) ja jouduin tehdä aika paljon hommia, että sain hevosen ylipäätään taipumaan kunnolla. Triinua ehkä enemmän kiinnostivat toiset hevoset, joiden perässä se halusi ehdottomasti kulkea. 

Koska uudempia heppakuvia ei tällä hetkellä ole (enkä jaksa samoja vanhoja kuvia laittaa joka postaukseen) tässä olisi muutama hyvinkin luminen kuva Himokselta, jossa vietin oman hiihtolomani. 

Ympyrällä haettiin niin hidasta kuin reipastakin tempoa, sekä tehtiin siirtymisiä aina silloin kun käsky tuli. Ravi onnistui ihan hyvin hidastusten ja reippaamman ravin kanssa, mutta laukka ei sitten oikein enää mennyt niinkään hyvin. Kyllähän me rullattiin aika kivasti menemään, eikä oikein taivuttu mihinkään suuntaan tai pidetty ympyrää pyöreänä. Mulla oli itsellä ongelmia ensinnäkin jalustimien ja omien nilkkojeni kanssa. Mun talviratsastussaappaissa on nimittäin sellanen vako koron ja päkiän välissä, jonne jalassa liikkuva jalustin helposti jää kiinni. Tämä on todella ärsyttävää, eikä sitä saa korjattua kuin oikeastaan irrottamalla koko jalustin kengästä. Nimenomaan laukassa ja harjoitusravissa mun jalkani nousevat ja varsinkin liian pitkillä jalkkareilla tämä jalustin pääsee kiinni kenkääni. Sitä sitten korjailin aika useaankin kertaan.

Vaikka meitä oli vain neljä ratsukkoa samalla ympyrällä, oli välillä silti vähän ahdasta pitää välit kunnossa. Sen takia välillä piti oikaista ympyrän poikki, jotta saisi tilaa. Triinu oli aina välillä näissä tilanteissa ehdottomasti sitä mieltä, että "enpäs liiku eteenpäin, jos en saa kaveria eteeni" ja jäi tyytyväisenä jäkittämään paikalleen. Nämä tilanteet olivat todella ärsyttäviä ja kun näitä vielä tuli vähän väliä, alkoi itselläkin kiehumaan hieman enemmän. Reippaalla käskemisellä nämä tilanteet usein saatiin menemään ohi, mutta ainakin lopputunnista omatkin voimat alkoivat hiipua, joten näiden jäkittämisten selvittely oli entistä työläämpää.

Jossain vaiheessa vaihdettiin suuntaankin ja tehtiin samaa tehtävää sinne. Tähän oikeaan kierrokseen ainakin omasta mielestäni sain Triinun kulkemaan jo ihan hyvin. Samoista ongelmista (jäkittäminen, puskeminen) tulivat tässäkin suunnassa, mutta yritin silti parhaani mukaan ratsastaa hevosta kunnolla. Loppuverkkojen jälkeen kun sitten jalkauduimme, tuntui lihaksissa siltä, että töitä kyllä tehtiin. Vaikka tehtävät olivat hyvinkin perusjuttuja ja yksinkertaisia, tuntuivat ne välillä ihan ylitsepääsemättömän mahdottomilta, kun allakin oli itselle hyvin vieras hevonen. Ehkäpä mä seuraavalla kerralla osaan ratsastaa Triinullakin paremmin...

~ Amppa